Leo Meller ja sapatti

Tällä videolla Leo Meller käy sapattia vastaan teesi kerrallaan pitkäveteisellä ja monotonisella äänellä. Olen tähän translitteroinut Mellerin opetuksen, ne löytyvät sitaateista ja perässä ovat minun kommenttini. En ole kirjannut ylös aivan jokaista sanaa, vaan pyrin referoimaan Mellerin tärkeimmät argumentit.

“Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.” (Gal. 5:1)

Mitä mahtaa Meller ajatella näistä jakeista? Että sapatin viettäminen, Jumalan pyhän käskyn noudattaminen, kymmenen käskyn kunnioittaminen ja suuren juhlapäivän viettäminen Herran kunniaksi on orjuutta? Mitä tarkoittaa “uudestaan sitoa”? Miten pakanataustaiset galatalaiset (Gal. 4:8) jälleen kääntyvät takaisin orjuuden ikeeseen, jos orjuuden ikeellä tarkoitetaan “juutalaisten” käskyjen, Mooseksen lain käskyjen noudattamista ja sapatin pyhittämistä?

“Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.” (Gal. 5:4)

Aamen. Jos me kuvittelemme lain tekojen kautta tulevamme vanhurskaiksi, eli siis pelastuvamme, Kristuksesta ei ole mitään hyötyä. Mutta olemmeko todellakin langenneet pois Kristuksen armosta, jos noudatamme Mooseksen lakia, jotta emme tekisi syntiä Kaikkivaltiasta vastaan?

“Meidän toivomme, se on kaikki Jumalan armossa. Armosta me olemme pelastetut, uskon kautta, ei tekojen. Tämä lankeemustila ei ole riippuvainen mistään lihan synnistä, vaan on kysymys kilvoittelevasti ihmisestä, joka yrittää olla kelvollinen Jumalalle, kuitenkin sanotaan, että hän on langennut pois armosta. Mitä on tapahtunut? Tämä ihminen on siirtänyt itsensä lakitalouteen. Hän menettää Kristuksen.”

Armotaloudessa me pelastumme yksin armosta, yksin Kristuksen kalliin sovintoveren kautta. En tiedä, mitä Meller tarkoittaa lakitaloudella, ilmeisesti ihmistä, joka yrittää pelastua käskyjä noudattamalla, ympärileikkaamalla itsensä ja liittymällä juutalaiseen synagoogaan. Mutta mitä sanoo apostoli Paavali? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain, vaan armon alla? Pois se! (Room. 6:1,2,15) Uudessa liitossa armon alla täten, emme noudata Mooseksen lain käskyjä, jotta pelastuisimme niiden kautta, vaan koska meidät on pelastettu. Asia on varsin yksinkertainen. Synti merkitsee Jumalan käskyjen rikkomista (1. Joh. 3:4), ei mitään muuta, joten vaikka olemme armon, emme lain alla, niin silti me noudatamme Jumalan pyhää, vanhurskasta, hyvää (Room. 7:12), täydellistä (Ps. 19:8) ja ikuista (Ps. 119) lakia, jotta emme tekisi syntiä Jehovaa vastaan.

“Teesi 1. Uusi testamentti ja yksin Uusi testamentti on aina jokaisessa tilanteessa kristityn korkein auktoriteetti. Vanha testamentti on Jumalan sanaa, mutta Vanhassa testamentissa ei ole Jumalan viimeinen sana. Neljä evankeliumia, valtaosaltansa, kuuluvat Vanhan testamentin armotalouskauteen. Ne kertovat Jeesuksen elämästä, joka sisältyi Vanhan testamentin sisälle. Uusi testamentti on se Jumalan ilmoituksen sana ja erikoisesti seurakunnan perustamisen antama ilmoitus, jonka valossa me luemme kaikkea muuta Raamatun sanaa.”

Muslimit uskovat abrogaatioon, siihen, että Mooses toki oli Jumalan profeetta, joka sai ilmoituksensa suoraan Jumalalta, samoin Jeesus, mutta Koraani sisältää Allahin viimeisimmän ilmoituksen, joka kumoaa ja korvaa aiemmin sanotun. Mitä kristityn tulisi ajatella? Että Uuden testamentin opetus korvaa Tooran käskyt ja profeettojen ilmoitukset? Se on mahdotonta, koska Mooseksen laissa sanotaan monta kertaa, että tämä on ikuinen käsky. Uuden testamentin opetus ei voi korvata Vanhan testamentin ilmoitusta. Mutta itse näen, kuten tulemme myöhemmin huomaamaan, että todellisuudessa missään kohtaa Uutta testamenttia ei kumota ainuttakaan Vanhan testamentin käskyä. Jää epäselväksi, miksi Mellerin on tarkoitus korostaa, että Uusi testamentti on kristityn suurin auktoriteetti. Mitä vikaa on Toorassa, Jumalan ikuisessa ilmoituksessa kaikille kansoille?

“Teesi 2. Raamatun liitot. Ei ainoastaan vanha liitto ja uusi liitto, jotka ovat kaksi kattoa, joiden alla mahtuu useampia liittoja. Vanha liitto sisältää yhden Jumalan toimintamallin, joka päättyy Golgatalle. Kun seurakunta perustetaan, vanhaa liittoa ei enää ole. Kun Galatalaiskirjeen tekstitilanteessa pakanakristittyjä pyrittiin vetämään sisälle juutalaisuuteen, ja sen kautta vanhan liiton elämään, apostoli Paavalin julkilausuma on voimakas – te olette langenneet pois armosta. Vanhan liiton katon alta, löytyy useita liittoja, joilla kaikilla on oma liiton merkkinsä. Nooan liiton merkki oli sateenkaari. Aabrahamilaisen liiton merkki oli ympärileikkaus. Mistä sapatti on liiton merkki? 2. Moos. 31:13,16,17: ‘Herra puhuu Moosekselle, puhu Israelilaisille. Pitäkää minun sapattini, sillä se on merkkinä meidän välillämme, sukupolvesta sukupolveen.’ Kenelle Mooseksen oli puhuttava? Puhu israelilaisille, pitäkää minun sapattini. Pitäkööt israelilaiset sapatin sukupolvesta sukupolveen, se on oleva ikuinen merkki minun ja israelilaisten välillä. Voiko Raamattu olla selvempi? Jos nyt sulkisimme Jumalan sanan, kenellekään ei jäisi epäselväksi, kenen välillä tämä liitto on solmittu. 5. Moos. 5:14,15: ‘mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi, sinun härkäsi, aasisi tai muu juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on, että palvelijasi ja palvelijattaresi saisivat levätä niinkuin sinäkin. Ja muista, että itse olit orjana Egyptin maassa ja että Herra, sinun Jumalasi, vei sinut sieltä pois väkevällä kädellä ja ojennetulla käsivarrella. Sentähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivän.’ Sapattikäskyn vastaanottajat ovat lihan ja veren puolesta kaikki sitä siementä, joka kerran eli Egyptin orjuudessa. Me emme ole koskaan olleet orjuudessa. Sapatti kuuluu siis liton merkkinä Jumalan ja Vanhan testamentin lihallisen heprealaisen kansan välille. Mistään kohtaa Uutta testamenttia et voi löytää riviäkään jonka mukaan sapatti olisi missään merkityksessä merkki Jumalan ja uuden liiton kansan välillä.”

Meller siteeraa Raamattua kovin valikoiden. On totta, että edellä mainituissa jakeissa sapattia kuvataan liiton merkiksi Jumalan ja Israelin välillä. Mutta mikä on uusi liitto? Jeremian mukaan uusi liitto solmitaan Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa ja siinä alkukielen mukaan Toora, eli siis Mooseksen laki, kirjoitetaan heidän sydämiinsä (Jer. 31:31-34). Miten siis pakanat kuvittelevat olevansa uudessa liitossa? Missä kohtaa Raamattua puhutaan sanaakaan uudesta liitosta, jossa on voimassa jokin toinen laki? Vastaus löytyy apostoli Paavalin kirjeistä. Paavalin mukaan meidät pakanat on Messiaan kalliin sovintoveren kautta oksastettu Israeliin (Room. 11) ja liitetty pyhään perheeseen (Ef. 2), eli juutalaiseen kansaan. Jos kerran meidät pakanat on oksastettu Israeliin, jos haluamme palvoa Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaa, niin eikö Jumalan Israelille antama laki koske myös meitä?

Meller jättää huomiotta, milloin sapatti annettiin. Raamattu sanoo:

“Niin tulivat valmiiksi taivas ja maa kaikkine joukkoinensa. Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt. Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä, jonka hän oli tehnyt.” (1. Moos. 2:1-3)

Jo luomisviikolla, ennen kuin oli mitään juutalaista kansaa, ennen Moosesta, ennen Tooraa, ennen Mooseksen lakia ja mitään liittoa, Jumala itse siunasi ja pyhitti sapatinpäivän, ja se, minkä Jumala siunaa ja pyhittää, on siunattu ja pyhitetty ikuisesti. Kymmenessä käskyssä Toisesta Mooseksen kirjasta, jota Meller ei vaivautunut siteeraamaan, sanotaan seuraavasti:

“Muista pyhittää sapatinpäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi sapatinpäivän ja pyhitti sen.” (2. Moos. 20:8-11)

Huomaa mitä tässä sanotaan, sapatti on pyhä luomisen muistoksi. Täten se koskee kaikkia kansoja kaikkina aikoina.

“Ja muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herraan, palvellakseen häntä ja rakastaakseen Herran nimeä, ollakseen hänen palvelijoitansa, kaikki, jotka pitävät sapatin eivätkä sitä riko ja pysyvät minun liitossani, ne minä tuon pyhälle vuorelleni ja ilahutan heitä rukoushuoneessani, ja heidän polttouhrinsa ja teurasuhrinsa ovat otolliset minun alttarillani, sillä minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi.” (Jes. 56:6,7)

Tässä puhutaan muukalaisista, jotka pyhittävät sapatinpäivän. Mutta eikös sapatti ollut vain Israelille? Mitä pakanat tekevät Jerusalemissa temppelissä sapattina, ylistämässä Herraa, jos liitot ja lupaukset ja sapatti olivat vain israelilaisille?

“Joka kuukausi uudenkuun päivänä ja joka viikko sapattina tulee kaikki liha kumartaen rukoilemaan minua, sanoo Herra.” (Jes. 66:23)

Jesajan sanoo, että lopun aikoina kaikki liha tulee kumartamaan Jehovaa sapattina, ei sanaakaan siitä, että sapatti olisi vain Israelille.

Meller väittää, että Uudessa testamentissa ei ole ainuttakaan jaetta, jossa sanottaisiin, että sapatti on liiton merkki uudessa liitossa. Jeesus itse opettaa:

“Ja hän sanoi heille: “Sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten. Niin Ihmisen Poika siis on sapatinkin herra.”” (Mk. 2:27.28)

Huomaa mitä Mestarimme Jeshua itse sanoo tässä, sapatti on ihmistä varten, hän ei sano, että sapatti oli ihmistä varten, eikä hän sano, että sapatti on juutalaista varten, vaan että sapatti on ihmistä varten. Jos sapatti on ihmistä varten, silloin sapatti koskee meitä kaikkia.

On sangen erikoista kuvitella, että kymmenen käskyä koskisi vain juutalaisia. Kuitenkin kymmenessä käskyssä meidän käsketään pyhittää sapatinpäivä, eikä missään kohtaa Uutta testamenttia ole ainuttakaan jaetta, jossa sanottaisiin, että kymmenen käskyä ei enää uudessa liitossa koske meitä pakanakristittyjä. Jeesus itse opettaa laista:

“Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.” (Mt. 5:17-19)

Eikö tässä olisi ollut oiva tilaisuus Jeshuan opettaa, että laki on uudessa liitossa kumottu, että kymmenen käskyä ei enää koske meitä? Sen sijaan Mestarimme itse opettaa, että niitä kutsutaan Jumalan valtakunnassa suureksi, jotka noudattavat pienintäkin käskyä. Jeshuan omien sanojen valossa on vaikea nähdä, miten sapattikäsky olisi kumottu, miten kymmenen käskyä ei koskisi meitä, miten osa käskyistä on vain juutalaisille, kun kerran Jeremian mukaan koko Toora, eli Mooseksen laki, uudessa liitossa kirjoitetaan meidän sydämiimme (Jer. 31:33).

“Teesi 3. Uusi testamentti, joka ei kehoita kristittyä viettämään seitsemännen päivän sapattia, ei myöskään kehota meitä viettämään ensimmäisen päivän sunnuntaita. Martti Lutherilta lainaus. “Uudesta testamentista ei mistään löydy yhtään ainoa kohtaa, jossa meitä kristittyjä kehotettaisiin seuraamaan tai pitämään sapattia.”

Mietitään tätä asiaa hartaasti. Kymmenen käskyä on annettu Toisessa Mooseksen kirjassa ja toistettu Viidennessä. Sapattikäsky toistetaan useita kertoja Mooseksen laissa. Miksi ihmeessä käsky, joka on niin selvästi annettu Mooseksen kirjoissa, pitäisi toistaa vielä Uudessa testamentissa? Muttta kuten onkaan, sapattikäsky toistetaan Uudessa testamentissa. Heprealaiskirjeessä lukee Uuden maailman käännöksen mukaan:

“Jumalan kansaa varten on siis jäljellä sapatinlepo.” (Hepr. 4:9)

Tuomas Leväsen käännös arameasta sanoo:

“Niin pysyy Jumalan kansalle sapatin pitäminen.”

Vanhassa ja uudessa käännöksessä tämä jae on häivytetty lisäämällä tekstiin futuuri, jota ei ole kreikassa. Täten Raamatun pyhä teksti Uudessa testamentissa sanoo selvästi, että sapatin pitäminen pysyy Jumalan kansalle. Mutta on totta, että Uudessa testamentissa jatkuvasti ei toisteta sapatin tärkeyttä. Miksi ihmeessä pitäisi, kun meillä on Vanha testamentti, jossa sapatti käsky on annettu kyllin selvästi kymmeniä kertoja?

“Teesi 4. Emme löydä Raamatusta ainoatakaan ihmistä ennen Moosesta, joka olisi pitänyt seitsemännen päivän sapatin.”

Kuitenkin jo luomisviikolla Jumala itse siunasi ja pyhitti sapatinpäivän, ennen kuin maailmassa oli ainuttakaan juutalaista. Täten sapatti oli pyhä luomisesta asti ja olisi varsin erikoista, jos tätä pyhää päivää ei olisi kukaan pyhä viettänyt. Koska sapatti pyhitettiin jo luomisviikolla Jumalan toimesta, on se pyhä ikuisesti.

“Teesi 5. 1. Moos. 2:2-3. Mitä Jumala teki kahdeksantena päivänä? Jumalan lepo oli tarkoitettu kestämään, loputtomasti. Jumalan sapatti ei ollut yhden päivän pituinen. Jumala tekee työtä, Isä, Poika ja Pyhä Henki, jokaisen ihmisen puolesta, joka ei ole vielä itse löytänyt lepoa. Kun ihminen syntyy uudestaan, niin Jumala on saanut levon töistään. Jumalan seitsemäs päivä ei ollut 24h. Jumala ei Genesiksessä anna mitään lepokäskyä, eikä kerro kenenkään levänneen.”

Kuitenkin on fakta, että jo luomisviikolla Jumala itse siunasi ja pyhitti sapatinpäivän. Emme tiedä mitä käskyjä Aatami ja Eeva, Aabraham ja Iisak ja Jaakob noudattivat, mutta Raamattu sanoo, että Aabraham noudatti kaikkia Jumalan käskyjä (1. Moos. 26:5), täten voimme pitää varmana, että Aabraham noudatti myös sapattikäskyä, pyhitti päivän, jonka Jumala itse oli pyhittänyt jo luomisviikolla.

“Teesi 6. Genesiksessä ei anneta sapattikäskyä. Nooan liitto. Nooan lait.”

Meller siteeraa tässä Encyclopedia Judaicaa, joka listaa Nooan käskyt. Mutta mistään kohtaa Genesistä, vaikka lukisimme kuinka tarkkaan, ei löydy ainuttakaan Nooalle annettua käskyä, kyse on juutalaisten omasta päästään keksimistä käskyistä. Meller sanoo, että Nooalle ei annettu sapattikäskyä – mutta perustaa näkymyksensä juutalaisten encyclopediaan. Ramaatussa ei ole ainuttakaan Nooan käskyä.

“Teesi 7. Jumala antoi Aabrahamille ympärileikkauksen liiton merkiksi. Kymmenen käskyä kirjoitettiin kahteen kivitauluun. Tätä liittoa ei tehty isien kanssa, vaan meidän kanssa, jotka nyt elämme. Aabrahamista Moosekseen kukaan ei pitänyt seitsemännnen päivän sapattia.”

Tulemme jälleen siihen, että kymmenessä käskyssä meidän käsketään pyhittää sapatinpäivä, onko kymmenen käskyä vain juutalaisille? Saavatko pakanat tappaa, varastaa ja tehdä huorin, kymmenen käskyä on vain Israelille?

“Teesi 8. Sapatti annettiin Israelille.”

Annettiinko kymmenen käskyä vain Israelille?

“Teesi 9. Uuden testamentin profeetat eivät rivilläkään puhu pakanakansoja vastaan sen tähden, että nämä olisivat rikkoneet sapattia.”

Miksi olisi pitänyt? Sapattikäsky on kyllin selvästi annettu kymmenessä käskyssä. Jos sapatti on vain juutalaisille, koko kymmenen käskyä on vain juutalaisille. On suorastaan hullua uskoa, että kymmenestä käskystä yksi käsky on vain juutalaisille.

“Teesi 10. Juutalaisuus on aina opettanut, että pakanat pitävät sapatin ainoastaan silloin, kun heistä on tullut proselytismin kautta juutalaisen seurakunnan jäseniä.”

Meller siteeraa nyt juutalaisia. Juutalaiset ovat aina suhtautuneet käännynnäisiin varauksella, eivätkä juutalaiset ole kiinnostuneita pakanakansoista. Juutalaiset uskovat, että pakanoiden tulee noudattaa seitsemää Nooan lakia, joista ei Raamatussa ole mitään mainintaa, mikäli nämä haluavat palvoa Israelin Jumalaa. Miksi Meller siteeraa juutalaisia? Ovatko juutalaiset aina oikeassa?

“Teesi 11. Jeesus eli vanhan liiton alaisuudessa. Sapatti oli Jeesukselle vähämerkityksellinen päivä. Jeesus eräitä kertoja rikkoo sapatin. Jeesus kuolee ja täyttää koko lain ristillä.”

Raamattu sanoo, että tapansa mukaan Jeshua vietti sapatin aina synagoogassa (Lk. 4:16). Joten miten se ei ollut hänelle merkityksellinen päivä? Meller sanoo, että Jeesus rikkoi sapattikäskyä. Kuitenkin hän sanoo, että Jeshua oli juutalainen ja täten lain alainen. Joten jos Mestarimme Jeshua rikkoi sapattikäskyä, hän rikkoi kymmentä käskyä ja teki syntiä – miten hän täten voi olla virheetön karitsa ja synnitön uhri meidän puolestamme?

“Teesi 12. A. Ensimmäinen kristillinen yhteisö syntyi Jerusalemissa, ja koostui juutalaisista. Nämä elivät juutalaisessa ympäristössä. Pitivät sapatin. Apt. 2 tämä juutalaisten elämäntyyli lähensi heitä muihin juutalaisiin. Mutta tämä myös erotti heidät pakanoista. B. Alkuseurakunta ei koostunut pelkästään näistä, vaan siellä oli myöskin hellenistejä. He elivät kreikkalaisessa elämän kulttuurissa. Apt. 6:1 ‘Niinä päivinä, kun opetuslasten luku lisääntyi, syntyi hellenisteissä nurinaa hebrealaisia vastaan siitä, että heidän leskiänsä syrjäytettiin jokapäiväisessä avunannossa.’ Oli kaksi ryhmää juutalaisissa. Stefanus oli hellenistinen marttyyri. Apt. 11 ensimmäinen pakanoiden seurakunta perustettiin Antiokiaan. Ette löydä yhteen ainoata viittausta, että nämä olisivat olleet missään suhteessa juutalaiseen sapatin pitämiseen. C. Jerusalmein ympärileikatut, kuulevat, että Antiokiassa tapahtuu. Apt. 15. Meidän Jeesuksemme ei ole juutalaine rabbi, vaan hän on Jumala tullut lihaksi, ilman, että tuo kansa orjuutetaan minkään vanhan liiton alle. Kokouksessa päätettiin, että pakanoiden ei tarvitse pitää Mooseksen lakia. ‘Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.’ (Kol. 2:16-17)

Luemme Uudesta testamentista Apostolien teoista, että alkuseurakunta jatkuvasti piti sapatin. Että pakanat eivät olisi viettäneet sapattia, on Mellerin omaa mielikuvituksen tuotosta. Jos apostolien kokouksessa päätettiin, että pakankristittyjen ei tarvitse noudattaa Mooseksen lakia, tarkoittaako tämä sitä, että pakanat saavat tappaa, varastaa ja tehdä huorin?

Kol. 2:16-17 kuuluu alkukielen mukaan, että “Älköön kukaan tuomitko teitä näistä asioista… paitsi Kristuksen ruumis.” Alkukielessä ei viimeisessä virkkeessä ole mitään olla verbiä, eikä puhuta sanaakaan mistään todellisuudesta, vaan siinä sanotaan vain, että “paitsi Kristuksen ruumis.” Ymmärrämme täten molemmat jakeet yhtenä virkkeenä, joissa Paavalin pointti on, että kukaan seurakunnan ulkopuolinen pakana ei saa tuomita näistä asioista, vaan yksin Kristuksen ruumis, eli seurakunta.

‘Te otatte vaarin päivistä ja kuukausista ja juhla-ajoista ja vuosista. Minä pelkään teidän tähtenne, että olen ehkä turhaan teistä vaivaa nähnyt.’ (Gal. 4:10-11)

Kuten luemme jakeista Gal. 4:8, galatalaiset olivat pakanoita, jotka eivät uskoneet Jumalaan entisessä elämässään. Täten tässä mainitut päivät ja ajat, joihin he jälleen palaavat, eivät voi tarkoittaa Tooran pyhiä aikoja, vaan heidän omia pakanallisia juhla-aikoja.

Room. 14:5 ‘Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.’

Kuten luemme jakeesta 14:1, pointti Paavalilla on, että älköön kukaan tuomitko teitä mielipiteistä. Miten sapatinpäivän pyhittäminen, johon käskettiin kymmenessä käskyssä, olisi mielipiteen alainen asia?

“F. Paavali kirjoittaa sapatista pelkästään kielteistä. G. Rooman valtakunnassa ei ollut mitään lepopäivää. Kuitenkaan Paavali ei missään kohtaa käske pitämään kuoleman uhalla sapatista kiinni. Kristityllä ei ole sellaista asiaa kuin lepopäivä, ei mitään Jumalan säätämää lepopäivää.”

Melkoisen ankeaa on kristityn elämä, jos työtä pitää tehdä 247, eikä koskaan ole mitään lepoa.

“Teesi 13. Jeesuksen ja apostolien opetuksen mukaisesti kolme velvoitetta on Uuden testamentin seurakunnan päällä: 1. Olla uskollinen Kristukselle, 2. olla Hengen omistaja ja 3. rakastaa toinen toisiaan.”

Jos me seuraamme ja uskomme Vapahtajaamme Jeesusta Kristusta, emmekö silloin noudata koko Tooraa, koko pyhää Mooseksen lakia?

“Teesi 14. Kaste vedessä ja ehtoollisateria, ovat ainoat kaksi kristillistä sakramenttia, jotka universaalisesti Uuden testamentin opetuksessa liitetään kristillisyyteen. Sapatin pitäminen ei ole missään vaiheessa historiaa ole ollut universaalinen ilmiö kristillisyydessä.”

Montako kertaa sapattikäsky annetaan Mooseksen laissa? Miten se nyt ei koske meitä?

“Teesi 15. Uusi testamentti systemaattisesti karttaa kolmen juutalaisuuteen kuuluvan asian mainitsemista. Pyhien paikkojen, pyhien päivien ja pyhien ruokien erottamista.”

Jeshua itse opettaa, että jos te minua rakastatte, te pidätte minun käskyni. Jeshuan käskee meitä pitämään kaikki käskyt, siitä ei ole mitään mainintaa Jeshuan opetuksessa, että nyt uudessa liitossa saa rikkoa mennen tullen kymmentä käskyä.

“Teesi 16. Ei ole mitään merkkiä.”

Sapattikäsky on annettu jo luomisessa, jos haluaa palvoa epäjumalia ja noudattaa pakanoiden tapoja, silloin voi tehdä työtä 247, muussa tapauksessa vanhurskaat pyhittävät sapatinpäivän ja noudattavat kymmentä käskyä.

“Teesi 17. Kun Jeesus Kristus lähettää seurakunnan maailmaan, Uuden testamentin kristillisyys, on täysin ajaton, paikaton, kulttuuriton. Milloin sapatti alkaa Jäämerellä? Sapatti voidaan viettää vain siinä maassa.”

Jos aurinko ei laske Utsjoella, niin sapatin voi aloittaa Helsingin aikaan. Tämä on Helsingin juutalaisen synagoogan opetus.

“Teesi 18. Pakanaseurakunnalla oli täydellinen vapaus valita oma kokouspäivänsä. Apt. 20:7 Joskin meillä on esimerkkejä siitä, että seurakunta kokoontui ensimmäisenä päivänä, niin huomatkaa – alkuseurakunta ei koskaan, Raamatun sivuilla opettanut, että viikon ensimmäinen päivä olisi ollut sapatti. Ei ole sapatti pakanakristityille.”

Raamatusta löytyy tasan yksi jae, jossa kerrotaan kokouksesta viikon ensimmäisenä päivänä, ja syykin kokoukselle kerrotaan kyseisessä jakeessa – Paavali oli seuraavana päivänä lähdössä matkalle. Joten yhden jakeen perusteella emme voi tehdä päätelmiä siitä, minkä päivän alkuseurakunta pyhitti.

“Teesi 19. Vanhan testamentin Jumalan ja Israelin välinen sapatti, on poistettu, uuden liiton pakanaseurakunnalta. Nikean kirkon seurakunnilta ei löydy riviäkään, että seitsemännen päivän sapatti koskisi pakanoita. ‘Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva.'”

Kuten olen jo aiemmin maininnut, tässä Heprealaiskirjeen jakeessa ei sanota, että niin on futuurissa sapatinlepo koittava Jumalan kansalle, vaan alkukielessä sanotaan, että niin pysyy Jumalan kansalle sapatin pitäminen.

“Teesi 20. Kirkko alkoi opettaa, että sunnuntai on nyt kristittyjen sapatti. Siirrettiin sapatti toiselle päivälle.”

Tästä olen Mellerin kanssa samaa mieltä, Raamattu missään kohtaa ei opeta, että sunnuntai olisi “uusi sapatti”.

“Teesi 21. Juutalaiset kristityt pitivät sapattia, mutta heidän määränsä väheni, syntyi ebioniitit, kristuksen seurakunta on vapaa laista, vapaa sapateista, mutta omistaa Jeesuksen.”

Summa summarum, jo luomisviikolla Jumala itse pyhitti sapatinpäivän, siksi sapatti on pyhä ikuisesti, kymmenessä käskyssä meidän käsketään pyhittää sapatinpäivä, siksi sapatti koskee meitä ikuisesti. Jesajan mukaan lopun aikoina kaikki lihaa tulee sapattina kumartamaan Herraa (Jes. 66:23), täten sapatti koskee kaikkia meitä pakanoita lopun aikoina.

Sapatti täten, on pyhä ikuisesti, Meller jaksaa jauhaa, mutta hänen teesinsä kuivuvat kokoon melko heppoisesti. Pääasialliset argumentit Mellerillä näyttävät olevan, että sapatti on liiton merkki Israelin ja Jumalan välillä, mitä se onkin, ja että Uudessa testamentissa ei anneta mitään sapattikäskyä. Tässä Meller unohtaa sapatin universaalin merkityksen – se pyhitettiin jo luomisviikolla, ennen Moosesta, ennen Israelia ja ennen ainuttakaan liittoa. Ensimmäinen maininta sapatin pyhittämisestä on Toisessa Mooseksen kirjassa erämaavaelluksella, ennen kuin mitään lakia oli annettu.

On aivan totta, että Uudessa testamentissa ei ole suoraa sapattikäskyä. Miksi pitäisi olla? Miksi käsky, joka toistetaan parikymmentä kertaa Vanhassa testamentissa, pitäisi toistaa vielä Uudessa? Jeshua itse opettaa, että sapatti on ihmistä varten, tätä voi pitää käskynä kaikkien ihmisten pyhittää sapatinpäivä.

Sapatti on suuri ilon, levon, rauhan ja riemun päivä (Jes. 58:13-14), suuri juhlapäivä. Täten pidän varsin erikoisena, että kristityt eivät halua viettää tätä suurta juhlaa, jonka Jumala itse on armossaan meille antanut. Pidän erikoisena sitä, että Jumalan solmiman liiton katsotaan koskevan pelkästään juutalaisia, ikään kuin pakanoille olisi jotkin omat säännöt. Jos meidät pakanat on oksastettu Israeliin (Room. 11) ja liitetty pyhään perheeseen (Ef. 2), eikö silloin Jumalan Israelille antama laki, kymmenen käskyä, koskisi myös meitä? Ovatko kymmenen käskyä, jotka Jumala itse kirjoitti omalla sormellaan kahteen kivitauluun, vain juutalaisille?

Meller täten, on hävinnyt tämän taistelun. Lopulta on kyse siitä, haluammeko olla kuuliaisia Jumalalle ja noudattaa Jumalan käskyjä, vai kuvittelemmeko, että laki on paha, julma ja hirmuinen, kumottu ja naulittu ristiin, niin että mikään käsky, yksikään säädös, ei koske meitä pakanoita. Mitä jos suhtautuisimme Jumalan pyhään lakiin kuten Paavali? Paavalin mukaan Toora on pyhä, vanhurskas ja hyvä (Room. 7:12). Kuningas Daavidin mukaan Toora on täydellinen (Ps. 19:8). Raamatun pisimmässä luvussa, psalmissa 119 psalmista ylistää Jumalan pyhää lakia 176 jakeen verran. Olisiko aika kristittyjen pohtia uudestaan suhtautumistaan Jumalan pyhään lakiin, sapattiin ja muihin säädöksiin? Sapatin pyhittämisestä saa suuren siunauksen. Sapatti on enemmän kuin vain lepopäivä. Jumala itse siunasi ja pyhitti sapatinpäivän. Miksi emme ottaisi vastaan tätä suurta Jumalan lahjaa?

Alkukirkon salaisuus

Kirkko on uusi Israel. Hän, jolle Kirkko ei ole äiti, hänelle Jumala ei voi olla isä. Kukaan ei voi tuntea Jumalan sanaa eikä Kristusta ilman Kirkkoa. Totuus ja armo on uskottu Kristuksen Kirkon huostaan. Kirkko on pyhä, katolinen ja apostolinen. Kristuksen Kirkko on uusi temppeli. Sinun toivosi on Kirkko, sinun pelastuksesi on Kirkko.

Näyttikö alkukirkon jumalanpalvelus tältä? CC-4.0 Dmtrprmk

Tässä muutama suora lainaus Juho Sankamon teoksesta “Alkukirkon salaisuus”. Kaikki vähintäänkin kyseenalaisia väittämiä, kuten tulen osoittamaan. Juho Sankamo on teologian tohtori, Jerusalemissakin opiskellut mukava mies, joka on kääntynyt luterilaisesta katolilaiseksi hiljattain. Sankamon kirjan tarkoituksena on lähteä tutkimusmatkalle ja selvittää, millainen oli alkukirkko. Ensin täytyisi tietenkin määritellä alkukirkko, onko se ensimmäisen, toisen vai kolmannen vuosisadan seurakunta? Sankamo ei täsmennä, mitä hän tarkoittaa alkukirkolla. On merkittävää, että tutkimusmatkallaan Sankamo lainaa huomattavasti enemmän kirkkoisiä, kuin Raamattua. Täten se kuva kirkosta, jonka hän meille esittää, perustuu pitkälti myöhempiin kirkon vaiheisiin. Paljon ehtii kuitenkin tapahtua jo sadassa vuodessa. Minä rohkenen väittää, että kirkko 300-luvulla ei enää ollut lähelläkään ensimmäisen vuosisadan apostolista seurakuntaa. Jotain dramaattista nimittäin tapahtui alkukirkolle jo varhain. Sankamo mainitsee kirkon skismat, mutta ei kerro meille kaikkein suurimmasta skismasta, nimittäin siitä, joka erotti kirkon sen juutalaisista juurista. Tuo skisma erotti pysyvästi pakanat juutalaisista, kirkko irtisanoutui kaikesta juutalaisuudesta ja omaksui pakanallisia tapoja, joiden myötä messiaanisten juutalaisten oli mahdoton toimia kirkon piirissä. Näin on edelleen tänä päivänä. Vai käykö sinun Kirkkosi ehtoollispöydässä juutalaisia sankoin joukoin? Onko luterilaisella tai katolisella kirkolla ehtoollisyhteys messiaanisten juutalaisten kanssa? Tarjotaanko ehtoollisella kosher-viiniä?

Sankamo toki käsittelee kirkon juutalaisia juuria kokonaisen luvun verran, mutta mitään käytännön sovellusta Sankamolle näillä juurilla ei ole, se jää anekdootiksi – alkukirkon juuret olivat juutalaisuudessa – mutta nyt kirkko on päässyt niistä irti. Sankamo mainitsee, että apostolit olivat kaikki juutalaisia, helluntaina Jerusalemiin tulleet kansat olivat kaikki juutalaisia, täten ensimmäiset 3000 uskoon tullutta miestä olivat kaikki juutalaisia. Mutta jostain syystä Sankamo kutsuu näitä juutalaisia kristityiksi. Kuinka juutalainen voi olla kristitty? Raamatussa yksikään apostoleista ei kertaakaan kutsu itseään kristityksi, mutta esim. Paavali monta kertaa kutsuu itseään juutalaiseksi (Fil. 3:4-6; Apt. 21:39; 22:3). Juutalaisten juurien käsittely jää tässä kirjassa varsin ohueksi. Sen sijaan jos keskitymme yksin Raamatun antamaan kuvaan alkukirkosta, meidän eteemme aukeaa varsin selvä kuva juutalaisesta seurakunnasta, joka kokoontui sapattina synagoogassa (Apt. 9:20; 13:5; 13:14; 13:42,44; 14:1; 17:1,2; 17:10-12; 18:4; 18:19,20; 19:8), noudatti Tooraa ja opetti Tooraa (Apt. 21:24; 25:8; 28:17), julisti Messiaasta aina alkaen Mooseksesta ja profeetoista (Apt. 17:2‭-‬3; 18:28; 28:23) – tämä Kristuksen ruumis oli yhtä kuin Israelin seurakunta.

Uuden testamentin ihmeellinen sanoma on, että armo ja pelastus kuuluvat myös pakanoille, että se kuului Israelille oli itsestäänselvää. “Daavidin jälkeläisistä Jumala on lupauksensa mukaan antanut Israelille Vapahtajaksi Jeesuksen.” (Apt. 13:23) Raamatusta luemmekin, kuinka Jumala joutui tämän asian apostoleille vääntämään rautalangasta, että heidän tuli kertoa evankeliumi kaikille kansoille. Toki profeetat ovat tämänkin asian ilmaisseet jo Vanhassa testamentissa, kuten tulemme myöhemmin näkemään, mutta kaikille juutalaisille tämä ei ollut selvää. Sanoohan Jeremia, että uusi liitto solmitaan Israelin ja Juudan heimon kanssa (Jer. 31:31). Huomaa myös, että Jeremian mukaan uudessa liitossa Toora kirjoitetaan meidän sydämiimme (Jer. 31:33). Apostolit hämmästelivät sitä, että Pyhä Henki vuodatettiin myös pakanoiden päälle. Nykyään asetelma on päälaellaan, kristityt pitävät itseään Jumalan kansana ja pohtivat, voiko pelastus kuulua myös juutalaisille. Suoranainen antisemitismi ja korvausteologia on vaivannut kirkkoa pitkään. Vaikka on selvää, että Sankamo ei ole antisemitisti, korvausteologia on kuitenkin saanut hänestäkin otteen. Niinpä hän kirjoittaa, että Kirkko on uusi Siion. Sankamo tulkitsee Vanhan testamentin profetioiden Israelista täten koskevan todellisuudessa kirkkoa. Hän lainaa Jesajan jakeita 2:2-3, joita on tässä syytä lainata kokonaisuudessaan:

Päivien lopulla on Herran temppelin vuori seisova lujana, ylimpänä vuorista, korkeimpana kukkuloista, ja kaikki kansat virtaavat sinne. Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: ”Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan huoneeseen, että hän opettaisi meille teitään ja että me vaeltaisimme hänen polkujaan. Sillä Siionista lähtee opetus (Toora), Jerusalemista Herran sana.”

Koska kirkko on uusi Israel, Sankamo katsoo, että tämä profetia koskee kirkkoa. Ilmeisesti täten Rooma on uusi Jerusalem, josta lähtee evankeliumi ja kansat aikojen lopulla virtaavat pakanakirkkoihin ja Rooman huomaan. Tällainen tulkinta on tietenkin törkeää Raamatun sanan vääntämistä kieroon. Tässä Jesajan profetiassa sanotaan, että kaikki kansat aikojen lopulla virtaavat Jerusalemiin kuulemaan Tooraa. Raamatussa ei ole ainuttakaan profetiaa lopun aikojen kirkosta, jonne kansat virtaavat. Jerusalem tulee edelleen olemaan tapahtumien keskipisteessä, aivan kuten se oli 2000 vuotta sitten.

Entä pakanat sitten? Faktahan on, että evankeliumi levisi pakanoiden keskuuteen ja maan ääriin, syntyi katolinen kirkko Roomaan, mutta juutalaiset pitkälti hylkäsivät evankeliumin. Voiko tällainen kirkko, joka on täysin irrallaan Israelista, olla Jumalan kansa? Lainasimme jo Jesajaa, katsotaan, mitä muut profeetat sanovat pakanakansoista aikojen lopulla:

Monet kansat, mahtavat kansakunnat, tulevat Jerusalemiin etsimään Herraa Sebaotia, saadakseen Herran mielisuosion. Näin sanoo Herra Sebaot: Niinä päivinä kymmenen miestä erikielisistä kansoista tarttuu juutalaisen miehen viitan liepeeseen sanoen: ’Me tahdomme kulkea teidän mukananne, sillä me olemme kuulleet, että Jumala on teidän kanssanne.’ Sakarja 8:22‭-‬23

Mutta kaikki jäljelle jääneet niistä kansoista, jotka hyökkäsivät Jerusalemia vastaan, kulkevat vuosi vuodelta sinne ylös kumartamaan kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa. Niille maan kansoille, jotka eivät lähde ylös Jerusalemiin kumartamaan kuningasta, Herraa Sebaotia, ei tule sadetta. Jos egyptiläisten suku ei lähde sinne ylös, ei sadetta tule heillekään. Heitäkin kohtaa sama vitsaus, jolla Herra lyö niitä kansoja, jotka eivät lähde sinne ylös viettämään lehtimajanjuhlaa. Tämä on oleva egyptiläisten synnin palkka ja kaikkien niiden kansojen synnin palkka, jotka eivät lähde sinne ylös viettämään lehtimajanjuhlaa. Sakarja 14:16‭-‬19

Siihen aikaan Jerusalemia sanotaan Herran valtaistuimeksi. Kaikki kansat kokoontuvat Herran nimessä Jerusalemiin, eivätkä ne enää vaella pahan sydämensä paatumuksessa. Jeremia 3:17

Niistä, jotka pyhittäytyvät ja puhdistautuvat puutarhamenoja varten seuraten miestä, joka on heidän keskellään, ja jotka syövät sianlihaa ja muuta inhottavaa, myös hiiriä, niistä kaikista tulee loppu, sanoo Herra. Jesaja 66:17

Joka kuukausi uudenkuun päivänä ja joka viikko sapattina kaikki ihmiset tulevat ja kumartuvat minun eteeni, sanoo Herra. Jesaja 66:23

Herra, minun voimani ja turvani, pakopaikkani hädän päivänä! Sinun luoksesi tulevat kansat maan ääristä ja sanovat: ”Isämme saivat perinnökseen pelkkää petosta, turhia jumalia, joista ei ole mitään apua. Tekeekö ihminen itselleen jumalia? Eiväthän sellaiset ole jumalia!” ”Sen tähden, katso, minä annan heidän tuntea, tällä kertaa annan heidän tuntea käteni voiman ja suuruuteni, ja niin he tulevat tietämään, että minun nimeni on Herra.” Jeremia 16:19‭-‬21

Sinä päivänä monet kansat liittyvät Herraan, ja niistäkin tulee minun kansaani. Minä asun sinun keskelläsi, ja sinä tulet tietämään, että Herra Sebaot on lähettänyt minut luoksesi. Sakarja 2:15

En löydä Raamatusta ainuttakaan profetiaa, jossa kerrottaisiin pakanakirkosta, joka on uusi Israel, kansoista, jotka muodostavat uuden Jumalan kansan, kirkosta, jonka sydän on Roomassa, eikä Jerusalemissa. En myöskääm löydä profetiaa tulevasta Messiaan kansasta, joka syö saastaista, pyhittää sapatin sijaan sunnuntain, viettää joulua, juhannusta ja Mikkelin päivää, leikkaa hiuksensa ohimoilta ja hylkää Tooran. Se kuva, joka Raamatun profeetoista välittyy pakanakansoista, tuskin miellyttää kristittyjä. Raamatun mukaan nimittäin pakanat tulevat Jerusalemiin kuulemaan Tooraa, viettävät lehtimajanjuhlaa, tarttuvat juutalaisen miehen viitan liepeeseen, ja heistäkin tulee Jumalan kansa. Syntyykö siis pakanoista toinen kansa Israelin rinnalle? Ei, vaan heidät oksastetaan Israeliin, kuten Paavali kuvaa Roomalaiskirjeen luvussa 11. Efesolaiskirjeen toinen luku kuvaa samaa ilmiötä, meistä pakanoista tulee osa pyhää perhettä, meidät liitetään Jumalan kansaan, Israeliin. Näin ollen kaikki puhe kirkosta uutena Israelina on täysin vastoin Raamatun pyhää sanaa.

Sankamo väittää, että Raamattu puhuu alinomaa kirkosta. Tämä ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Raamattussa nimittäin sana “kirkko” esiintyy tasan nolla kertaa. Vanhassa testamentissa esiintyy sana qahal (קהל), joka tarkoittaa aina Israelin seurakuntaa. Uudessa testamentissa kreikan sana ekklesia (ἐκκλησία) on raamatunkäännöksissämme käännetty aina seurakunnaksi. Kun nyt keksitään omasta päästä termi “kirkko”, sille voi antaa aivan mitä merkityksiä tahansa. Ja sitten on helppo väittää, että kirkko on pyhä, katolinen ja apostolinen.

Sankamo kirjoittaa: “Varhaiset kristityt aina Paavalista alkaen näkivät tässä Siionissa esikuvan kirkosta, joka on meidän äitimme.” Ensinnäkin, kuten jo esitin, Paavali ei ollut kristitty, vaan juutalainen. Toiseksi, Paavali ei kertaakaan puhu sanaakaan mistään ihmeen kirkosta, vielä vähemmän kirkosta, joka on meidän äitimme. Galatalaiskirjeessä (Gal. 4:26-28) toki Paavali kutsuu taivaallista Jerusalemia äidiksemme, mutta tällä ei ole kirkon kanssa mitään tekemistä.

Sankamo väittää, että on itsestään selvää, että kukaan ei voi tuntea Jumalan sanaa eikä Kristusta ilman kirkkoa. Tällainen väite on helppo kumota. Minä olen eronnut kirkosta, mutta luen edelleen Raamattua ja tunnen Messiaan oikein hyvin. Se siis on täysin mahdollista ilman kirkkoa. Oman valtansa pönkittämiseksi katolinen kirkko on keksinyt tämän opin. Mutta minä väitän, että me emme voi olla seurakunta erillään Israelista, erossa Jumalan pyhästä ja valitusta kansasta. Olisiko paha harhaoppi sanoa, että Israelin ulkopuolella ei ole pelastusta?

Sankamo myöntää, että pakanat ovat Kristuksessa Aabrahamin perillisiä yhdessä “juutalaiskristittyjen” kanssa. Unohdetaan, että Sankamo käyttää loukkaava termiä “juutalaiskristitty”. Keskitytään siihen, että pakanat ovat Aabrahamin perillisiä, pyhää perhettä – Aabraham, Iisak ja Jaakob ovat heidänkin isiään – mitä se tarkoittaa? Että pakanat muodostavat oman pakanakirkon? Ei, vaan kuten jo aiemmin esitin, meidät pakanat on Kristuksen armosta oksastettu Israeliin ja meistä tulee pyhä perhe yhdessä juutalaisten kanssa. Kristuksen ruumis on yksi ja se koostuu sekä juutalaisista että pakanoista. Tuleeko pakanoista siis juutalaisia? Ei, me olemme edelleen pakanoita, me olemme samassa asemassa kuin muukalaiset, jotka vaelisivat yhdessä Israelin kanssa autiomaassa. Toora sanoo, että muukalaista ja juutalaista koskee sama laki:

Ja jos muukalainen, joka asuu teidän luonanne tai on ainiaaksi asettunut teidän keskuuteenne, tahtoo uhrata suloisesti tuoksuvan uhrin Herralle, niin hän tehköön, niinkuin tekin teette. Seurakunnassa olkoon laki sama teillä kuin muukalaisellakin, joka asuu teidän luonanne. Tämä olkoon teille ikuinen säädös sukupolvesta sukupolveen. Se, mikä koskee teitä, koskekoon myös muukalaista Herran edessä. Sama laki ja sama oikeus olkoon sekä teillä että muukalaisella, joka asuu teidän luonanne.” (4. Moos. 15:14-16)

Sankamo puhuu apostolisesta suksessiosta useampaan otteeseen, mutta ei kerro, missä kohtaa Raamattua tämä pyhien käsien päällepaneminen ja apostolinen voitelu asetetaan seurakunnan kaitsijan vaatimukseksi. Ei ainakaan 1. Tim. 3:1-7, jossa Paavali listaa vaatimukset seurakunnan kaitsijalle. Koko ajatus siitä, että apostolinen suksessio millään tavalla takaisi opin erehtymättömyyden, on täysin absurdi. Myöhemmin kirjassaan Sankamo myöntää, että apostolinen suksessio ei varjellut diakoni Nikolaosta harhaopeilta. Miten se siis suojeli yhtään ketään? Vielä vähemmän on todennäköistä, että 2000 vuotta sitten pään päälle laitetut kädet nyt varjelisivat katolisen kirkon Paavia, tai luterilaisen kirkon arkkipiispaa, tai yhtään ketään.

Jerusalemin temppeli

Sankamo esittää, että seurakunta on Jumalan temppeli ja että yksittäinen kristitty on Pyhän Hengen temppeli. Näin ilmeisesti Jerusalemin temppeliä ei enää tarvita mihinkään. Jos asia on näin, miksi seurakunta kokoontui alati joka päivä temppelissä vielä Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeenkin (Lk. 24:53; Apt. 2:46; 5:42)? Sankamo kirjoittaa temppelistä pitkälti, mutta ei tunnu näkevän, että alkuseurakunnalle temppeli oli edelleen tärkeä hengellisen elämän keskus. Paavali osallistui jopa nasiirilupauksen toimittamiseen, johon kuului uhri temppelissä (Apt. 21:26). Jos temppeli olisi käynyt tarpeettomaksi Jeesuksen sovitustyön jälkeen, eikö Jumala olisi tuhonnut koko temppelin saman tien? Nyt temppeli sai olla pystyssä peräti 40 vuotta ylösnousemuksen jälkeen. Se että temppeli lopulta tuhoutui, oli järkyttävä tragedia sekä juutalaisille että kristityille. Toki Jeesus ennusti temppelin tuhon, mutta missään kohtaa Raamattua ei sanota, että Jumala itse olisi tuhonnut oman temppelinsä sen käytyä tarpeettomaksi. Eivätkö juutalaiset paremmin ymmärtäisi uhrin merkityksen, jos he edelleen uhraisivat?

Sankamo väittää, että kaatamalla pöydät temppelissä Jeesus “kumosi Israelin kansallisen syntien sovituksen, joka perustui temppelin kulttiin.” Miten ihmeessä pöytien kaataminen kumosi koko temppelikultin? Sankamo väittää, että uhrieläinten kauppa temppelialueella oli välttämätöntä, samoin ilmeisesti myös rahanvaihtaminen. Kumpikaan ei ollut välttämätöntä. Rahaa saattoi vaihtaa ja eläimiä ostaa aivan missä päin Jerusalemia tahansa, sen ei ollut pakko tapahtua juuri temppelialueella. Näin ollen Jeesus siis teollaan vastusti temppelin väärinkäytöstä – papit olivat tehneet temppelistä rosvojen luolan. Jos Jeesus olisi kaatanut temppelin alttarin ja ajanut papit ulos temppelistä, voisimme väittää, että Jeesus teollaan halusi osoittaa, että temppelikultti oli tullut tiensä päähän. Luulisi katolilaisen Sankamon arvostavan Paavi Benedictuksen sanoja: “Tässä mielessä voi pitää oikeana teesiä, jota erityisesti Vittorio Messori on huolellisesti perustellut: puhdistaessaan temppelin Jeesus toimi lain mukaisesti ja torjui temppelin väärinkäytön.”

Kovin luovalla tavalla Sankamo kuvailee Jeesuksen kaataneen temppelin pöydät asettaakseen uuden pöydän – ehtoollispöydän, mutta kun näillä rosvojen pöydillä ei ollut mitään tekemistä minkään temppelikultin kanssa, jää tämä kuvailu täysin satuiluksi.

Sankamo peräänkuuluttaa yhteisön merkitystä. “On mahdotonta kuvitella juutalaista Messiasta, joka ei kokoaisi kansaa ympärilleen.” Minun on mahdoton kuvitella juutalaista Messiasta, joka hylkää Israelin, kumoaa Tooran, häpäisee sapatin, julistaa saastaiset eläimet puhtaaksi ja korvaa Israelin seurakunnan pakanallisella katolisella kirkolla. Se on selvää, että tarvitaan yhteisöä, tarvitaan Kristuksen ruumista, mutta kun tuo Kristuksen ruumis ei ole katolinen kirkko, vaan Jumalan Israel.

Sankamo otsikoi erään kirjansa luvun “Siinailta Siionille – Laki tappaa, Henki tekee eläväksi”. Laki tappaa? Sankamo esittää, että lain antamista seurasi synnin paljastuminen ja 3000 ihmisen kuolema, mutta Pyhän Hengen vuodattamista seurasi 3000 ihmisen pelastuminen. Tämä on tietenkin totta, mutta se ei tarkoita, että laki tappaa. Raflaava otsikko, kylläkin. Sankamo myöntää, että laki on hyvä, kuten Paavalikin sanoo (Room. 7:12), “mutta siinä on se vaarallinen puoli, että se paljastaa ihmiselle hänen syntinsä.” Miksi se olisi huono asia, että laki paljastaa synnin? Se on yksi lain tehtävä. Mutta mitenkään ei ole mahdollista, että laki tappaa. Israelilaiset, jotka rikkoivat lakia, saivat surmansa. Silloinhan lain rikkominen tappaa, laittomuus tappaa, laki ei tapa ketään. Mutta tällainen retoriikka on suoraa jatkumoa kirkon vuosituhantiselle antinomistiselle traditiolle, jonka mukaan laki on julma, paha, hirvittävä, valtava taakka – niin kamala, että se tappaa.

Roomalainen kirkko.

Sankamo tekee ison numeron Rooman seurakunnasta. Rooma oli toki tärkeä seurakunta, kirjoittaahan Paavali pisimmän kirjeensäkin juuri Rooman seurakunnalle. Mutta kuitenkin myöhemmin Sankamo itsekin myöntää, että isoin päätös, päätös ympärileikkauksesta, tehtiin Jerusalemissa. Jerusalem täten oli alkukirkon pääkallopaikka, ei Rooma. Vasta sitten, kun kirkko erkani juutalaisuudesta, tuli Roomasta sen pääkaupunki. Mutta alkukirkon keskus oli ehdottomasti Jerusalem. Katso tästä, mitä Raamattu profetoi Jerusalemista. Missä kohtaa Raamattua on ainutkaan profetia Roomasta?

Jerusalemin kokouksesta Sankamo tekee surullisen tulkinnan. Hän väittää, että kokouksessa päätettiin, että pakanuudesta kääntyneiden kristittyjen ei tarvitse noudattaa Mooseksen lakia. Onko Sankamo aivan tosissaan? Ei siis tarvitse noudattaa kymmentä käskyä, eikä rakkauden kaksoiskäskyä? Missä kohtaa apostolien kokousta (Apt. 15) esitetään, että Mooseksen lakia ei tarvitse noudattaa? Moni on ehdottanut tätä jaetta: “Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät” (Apt. 15:28) – tässä tulkitaan usein kuorman tarkoittavan Mooseksen lakia, mitä muutakaan se voisi kristityn mielestä tarkoittaa? Mooseksen lakihan on valtava taakka ja kuorma, niin kuin Raamatussakin sanotaan – ei sitten yhtään missään kohtaa. 5. Moos. 30:11 sanoo, että laki ei ole liian vaikea noudatettavaksi ja 1. Joh. 5:3 sanoo, että Jumalan käskyt eivät ole raskaat. Täten kuorma, josta tässä puhutaan, ei voi tarkoittaa Mooseksen lakia. Sitä paitsi koko tulkinta on täysin absurdi, että Mooseksen lakia ei tarvitse pakanoiden noudattaa, sehän johtaa hillittömään laittomuuteen. Jos Mooseksen lakia ei tarvitse noudattaa, miksi Jaakob sanoo “Sillä Mooseksella on ammoisista ajoista asti joka kaupungissa julistajansa; luetaanhan häntä synagoogissa jokaisena sapattina.” (Apt. 15:21)? Mitä pakanat tekevät sapattina synagoogassa kuulemassa Moosesta, jos kerran Mooseksen lakia ei tarvitse noudattaa? Sankamo kuitenkaan ei ole tulkintansa kanssa yksin, hänellä on kirkon lähes 2000 vuotta vanha traditio tukenaan. Tätä asiaa ei ymmärtänyt edes Luther, joten onko ihme, jos asia ei ole avautunut Sankamollekaan?

Eräs mielenkiintoinen lainaus kirkkoisiltä löytyy tästä kirjasta Ignatiukselta: “Ei käy päinsä mainita Jeesusta Kristusta ja elää juutalaisuuden mukaan.” Ai siis ei käy päinsä mainita juutalaista Messiasta ja seurata hänen opetustaan? Tällaiset kirkkoisien sepustukset ovat mitä huvittavinta luettavaa. Koko Raamattu on käännetty päälaelleen. Juutalainen Messias onkin pakanoiden Kristus, joka vähät välittää Toorasta. Vuorisaarnassa Jeesus itse sanoo, että hän ei tullut kumoamaan Tooraa ja että Toorasta ei katoa pieninkään piirto (Mt. 5:17-19). Kaikki Jeesuksen opetuslapset ja apostolit noudattivat Tooraa ja elivät juutalaisuuden mukaan. Minä rohkenen väittää, että ei käy päinsä mainita juutalaisten kuningasta ja seurata pakanallisia tapoja.

Ei tule yllätyksenä, että tällaisessa kirjassa sivutaan tietenkin myös sunnuntaita. Kuten tyypillistä, argumentit ovat perin tuttuja ja kovin heikkoja. Sankamo kuitenkin onnistuu yllättämään. Hän lainaa Justinos Marttyyriä ja esittää, että alkuseurakunta kokoontui sunnuntaisin: “Auringon päiväksi sanottuna päivänä meillä on kaikkien samassa paikassa, kaupungeissa tai kylissä asuvien yhyeinen kokous…” Auringon päivä? Sankamo ei näe mitään ongelmaa siinä, että sunnuntaita kutsutaan auringon päiväksi. Sunnuntai oli pyhäpäivä pakanoilla, jolloin palvottiin aurinkoa. Tämä pakanallinen tapa levisi alkuseurakuntaan jo varhain, sitä laajemmalle mitä laajemmin kirkko erkani juutalaisuudesta. Tämä oli varmasti kirkon tarkoituskin, erottautua juutalaisista, ja mikä parempi keino, kuin sapatin sijaan pyhittää sunnuntai. Sankamo esittää ikään kun faktana, että kristittyjen tapa oli pyhittää sunnuntai jo apostolien aikana ja tarjoaa väitteensä tueksi peräti kahta jaetta, Apt. 20:7 ja 1. Kor. 16:2. Olen kirjoittanut näistä jakeista laajemmin tässä, kuten muistakin jakeista, joilla usein puolustetaan sunnuntain viettoa. Kommentoin vain lyhyesti, että Apt. 20:7 on ainut jae Raamatussa, jossa kerrotaan seurakunnan olleen koolla sunnuntaina. Voiko täten yhden jakeen perusteella väittää, että kyseessä olisi ollut vakiintunut tapa? Syykin kokoukselle kerrotaan tuossa samassa jakeessa, Paavali oli seuraavana päivänä lähdössä matkalle, joten kyse oli Paavalin läksiäisistä. Missään kohtaa ei sanota, että oli kokoonnuttu jumalanpalvelukseen, että olisi levätty kaikesta työstä kyseisenä päivänä, että kyseistä päivää olisi mitenkään pyhitetty. Siinä sanotaan vain, että oli kokoonnuttu murtamaan leipää, jossa ei ole mitään ihmeellistä, sillä alkuseurakunta mursi leipää kodeissa joka päivä (Apt. 2:46). 1. Kor. 16:2 taas kehottaa laittamaan rahaa syrjää alkukielen mukaan kukin tykönään, eli siis kotonaan, viikon ensimmäisenä päivänä. Mistään sunnuntaina jumalanpalveluksessa kerättävästä kolehdista tässä ei puhuta sanaakaan, tapa, joka vakiintui vasta paljon myöhemmin. Koska sapattina ei rahaa käsitelty, mikä parempi keino varmistaa keräys, kuin että jokainen viikon ensimmäisenä päivänä kotonaan laittaa rahaa syrjään, samalla kun hoitaa muutkin raha-asiansa. Lopulta tämä sapattikysymys on varsin yksinkertainen, kymmenessä käskyssä käsketään pyhittämään sapatinpäivä, eikä missään kohtaa Raamattua meille annetaan mitään lupaa rikkoa kymmentä käskyä, eikä missään kohtaa Raamattua kerrota yhdenkään seurakuntalaisen koskaan pyhittäneen sunnuntaita.

Lopuksi Sankamo käsittelee pitkään ehtoollista, paneutumatta kuitenkaan transsubstantiaatio-opin ja reaalipreesenssin eroihin tai Zwinglin ja Lutherin kädenvääntöön aiheesta. Hän pitää kiinni siitä, että ehtoollisaineet ovat todellisesti Jeesuksen ruumis ja veri. Raamatun verensyöntikieltoa, josta kerrotaan sekä Vanhassa (3. Moos. 17:10-11) että Uudessa testamentissa (Apt. 15:28), hän kommentoi yllättävällä tavalla: “Todennäköisesti Jeesus käski meidän syödä hänen verensä juuri siksi, miksi Vanha testamentti kieltää israelilaisia syömästä eläimen verta.” Eli koska veressä on elävän olennon sielu, me saamme Kristuksen itsensä hänen verensä kautta. Mutta jos kerran Raamattu kieltää meitä selvästi syömästä mitään verta, on tämä minulle varma osoitus siitä, että ehtoollisaineet eivät voi olla kirjaimellisesti Jeesuksen ruumis ja veri. Jeesus ei koskaan opettanut ketään rikkomaan ainuttakaan Tooran käskyä, eikä tämäkään asia voi olla poikkeus. Toki Jeesus sanoo, että “tämä on minun ruumiini”, mutta Jeesus sanoo myös, että hän on tosi viinipuu (Joh. 15:1). Eikä kukaan väitä, että Jeesus olisi kirjaimellisesti viinipuu. Katolisen ja luterilaisen kirkon oppi ehtoollisesta ajaa helposti ehtoollisaineiden palvontaan. Näin vaskikäärmeestä tulee Nehustan. Symbolia palvotaan itse objektin sijaan.

Ehtoollisaineiden palvontaa. Kuvassa monstranssi, esine, jossa kannetaan konsekroitua ehtoollisleipää, eli siis Kristuksen ruumista.

Kirjansa Sankamo päättää ytimekkäästi: “Kirjani yksi pääviesti on, ettei Jeesusta Kristusta voida erottaa hänen morsiamestaan. Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako. On pidemmän päälle mahdotonta rakentaa pysyvää suhdetta Hyvään paimeneen, jos ei suostu olemaan hänen laumassaan.” Aamen. Mutta onko tuo lauma pakanallinen katolinen kirkko, vai Yeshua Messiaan lammaslauma, Jumalan Israel?

Muista pyhittää sapatinpäivä vai lepopäivä?

Shabbat candles, Olaf.herfurth, CC share-alike

Tässä suomi24.fi foorumille kirjoittamani yhteenveto sapatista hieman muokattuna ja laajennettuna.

Jumala pyhitti luomisviikolla sapatinpäivän. Siksi sapatti on pyhä. Jumala ei missään kohtaa Raamattua pyhitä sunnuntaita, siksi sunnuntai ei ole lepopäivä, pyhäpäivä tai Herran päivä. Sunnuntai on viikon ensimmäinen päivä, tavallinen arkipäivä. Raamatussa ei missään kohtaa kerrota sapatin pyhyyden siirtyneen sunnuntaille. Sunnuntaita ei missään kohtaa Raamattua kutsuta lepopäiväksi tai pyhäpäiväksi, vaan aina viikon ensimmäiseksi päiväksi. 1933 ja 1992 Raamatun käännöksissämme on 2. Moos. 20:8 esiintyvä heprean sana “shabbat” käännetty lepopäiväksi. Näin luterilaisten kolmas käsky (ei-katolisilla kirkkokunnilla neljäs) on saatu väännettyä muotoon “Muista pyhittää lepopäivä”. Termi “shabbat” esiintyy Raamatussa 111 kertaa, ja se on joka kerta käännetty “sapatti”, paitsi tässä kohtaa. Miksi? Kyse on tahallisesta ja törkeästä Raamatun väärennöksestä. Termi lepopäivä antaa vaikutelman, että saa levätä minä päivänä haluaa. Kuitenkin Raamatun mukaan meidän tulee pyhittää sapatinpäivä, ei mitään toista päivää. Kolmas käsky siis alkutekstin mukaan kuuluu “Muista pyhittää sapatinpäivä”. Biblia vuodelta 1776 kääntää tämän jakeen oikein:
“Muista sabbatin päivää, ettäs sen pyhittäisit.” (2. Moos. 20:8)

By Ji-Elle – Own work, CC BY-SA 3.0,

Sapattikäsky on osa kymmentä käskyä, kolmas käsky kuuluu “Muista pyhittää sapatinpäivä”, kuten olen yllä esittänyt. Tähän on vastattu, että kymmenen käskyä ei velvoita kristittyjä, koska apt 15 Jerusalemin kokouksessa päätettiin, ettei kristittyjä velvoita Mooseksen laista kuin annetut neljä välttämätöntä käskyä. Tämä näkemys, että kymmenen käskyä ei ole voimassa, on täysin kristinuskon oppien vastaista kirkkokunnasta riippumatta. On älytöntä väittää, että kristittyjä koskevat ainoastaan Jerusalemin kokouksessa annetut neljä käskyä ja että kaikki muut käskyt on kumottu. Jerusalemin kokouksessa ei päätetty, että Mooseksen laki ei enää ole voimassa. Annetut neljä tärkeää käskyä tuli omaksua välittömästi, jotta pesäero pakanuuteen tulisi selväksi. Mooseksen lain oppimiseen oli runsaasti mahdollisuuksia kääntymisen jälkeen, tätä tarkoittaa Jaakob sanoessaan:

“Sillä Mooseksella on ammoisista ajoista asti joka kaupungissa julistajansa; luetaanhan häntä synagoogissa jokaisena sapattina.” (Apt. 15:21).
Missään kohtaa Jerusalemin kokousta ei päätetty, että Mooseksen laki ei enää olisi voimassa pakanoille.
Usein väitetään, että sapatin viettäminen on lain alla olemista, lain orjuuden ikeen kantamista. Kysyisin kuitenkin, onko kymmenen käskyn noudattaminen lain alla olemista? Missä kohtaa raamattua sapattia kuvataan orjuuden ikeeksi? Raamatun mukaan laki ei ole raskas taakka:
”Sillä tämä käsky, jonka minä tänä päivänä sinulle annan, ei ole sinulle vaikea täyttää eikä liian kaukana. Se ei ole taivaassa, eikä sinun tarvitse sanoa: ‘Kuka nousisi meidän puolestamme taivaaseen noutamaan sen meille ja julistaisi sen meille, että me sen täyttäisimme?’ Se ei ole meren takana, eikä sinun tarvitse sanoa: ‘Kuka menisi meidän puolestamme meren taakse noutamaan sen meille ja julistaisi sen meille, että me sen täyttäisimme?’” (5. Moos. 30:11-13)
“Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat” (1. Joh. 5:3)
Monet nettikeskustelijat ihmettelevät, mistä me tiedämme, että sapatti on juuri lauantai. Kristikunnassa ei ole koskaan ollut kyseenalaista, että sapatti on juuri lauantai, mutta nettifoorumeilla asiaa ihmetellään. Parhaiten tiedämme sen juutalaisista. Kaikki maailman juutalaiset viettävät tänä päivänä sapattia lauantaina, eikä heidän keskuudessaan ole asiasta minkäänlaista erimielisyyttä. Ei ole mahdollista, että miljoonapäinen kansa olisi jossakin vaiheessa historiaa kollektiivisesti mokannut ja viettänyt sapattia vahingossa vääränä päivänä. Siitä tiedämme varmuudella, että sapatti on lauantai. Jeesus vietti sapattia tapansa mukaan synagoogassa, samana päivänä kuin juutalaiset. Luulisi Jumalan pojan ja sapatin Herran huomauttaneen asiasta, jos sapattia olisi tuolloin vietetty vääränä päivänä.
Väitetään, että sapatin noudattajat yrittävät pystyttää omavanhurskautta, he yrittävät pelastua sapattia noudattamalla. Tämä on naurettavaa, kukaan ei ole väittänyt että sapattia noudattamalla pelastuisi. Kyse on siitä, että noudatetaan kymmentä käskyä, eikä sillä ole pelastuksen kanssa mitään tekemistä. Ihminen pelastuu yksin armosta, uskomalla Herraamme Jeesukseen Kristukseen. Mutta jos rakastamme Jeesusta, me noudatamme hänen käskyjään:
“Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni.” (Joh. 14:15)
Usein väitetään, että Jeesus ei opettanut sapatista. Tämä ei pidä paikkaansa. Jeesus sanoi olevansa sapatin Herra. Sapatin Herra opetti, että sapattina saa parantaa, tehdä hyvää ja katkoa tähkäpäitä. Väitetään että Jeesus rikkoi sapattia tai kumosi sen. Raamatussahan kuulemma sanotaan että Jeesus kumosi sapatin:

“Sentähden juutalaiset vielä enemmän tavoittelivat häntä tappaaksensa, kun hän ei ainoastaan kumonnut sapattia, vaan myös sanoi Jumalaa Isäksensä, tehden itsensä Jumalan vertaiseksi.” (Joh. 5:18)

Irti kontekstista tuossa sanotaan että Jeesus kumosi sapatin. Mutta tarkempi tarkastelu paljastaa, että Jeesus ei kumonnut sapattia, kyse oli fariseusten syytöksestä. Fariseukset olivat kehittäneet lukuisia perinnäissääntöjä siitä, mitä sapattina sai tai ei saanut tehdä. Juutalaiset noudattavat näitä perinnäissääntöjä vielä nykyäänkin, ja kristityt tykkäävät nauraa heidän hassuille säännöilleen, sapattiaidoille ja sapattihisseille. Jeesus vähät väliltti fariseusten perinnäissäännöistä, mikä aiheutti närkästystä fariseuksissa. Fariseukset siis syyttivät Jeesusta sapatin rikkomisesta, mutta todellisuudessa Jeesus ei rikkonut mitään kohtaa Mooseksen laista, ainoastaan fariseusten perinnäissääntöjä.
Jeesus opetti myös, että sapatti on ihmistä varten (Mk. 2:27). Sanoessaan että hän on sapatin Herra ja että sapatti on ihmistä varten, Jeesus ei kumoa sapattia vaan päinvastoin vahvistaa sapatin. Jeesus ei myöskään sano, että sapatti on juutalaista varten, vaan ihmistä, eli koko ihmiskuntaa varten. Vielä Jeesus opetti rukoilemaan että pako ei tapahtuisi sapattina (Mt. 24:20). Miksi tulisi rukoilla että pako ei tapahtuisi sapattina, jos sapatti kerta kumottiin? Huomaamme siis, että Jeesus ei rikkonut sapattia, eikä Jeesus missään kohtaa kumonnut sapattia.
Kaksi Raamatun jaetta nostetaan esiin, joilla pyritään osoittamaan, että alkuseurakunta vietti sunnuntaita pyhäpäivänään:
“Ja kun viikon ensimmäisenä päivänä olimme kokoontuneet murtamaan leipää, niin Paavali, joka seuraavana päivänä aikoi matkustaa pois, keskusteli heidän kanssansa ja pitkitti puhettaan puoliyöhön saakka.” (Apt. 20:7)
” Kunkin viikon ensimmäisenä päivänä pankoon jokainen teistä kotonaan jotakin talteen, säästäen menestymisensä mukaan, ettei keräyksiä tehtäisi vasta minun tultuani.” (1. Kor. 16:2)
Apt 20:7 kertoo kokouksesta Trooassa, kuinka oltiin koolla viikon ensimmäisenä päivänä murtamassa leipää. Koska seurakunnan kerrotaan UT:ssa olleen lukuisia kertoja koolla sapattina (Lk. 23:56; Apt. 13:14; Apt. 13:42,44; Apt. 16:13; Apt. 17:2; Apt. 18:4), versus yhden ainoan kerran sunnuntaina, emme voi tehdä johtopäätöstä, että sunnuntaina kokoontuminen olisi ollut vakiintunut tapa. Koska Apt. 2:46 mukaan seurakunta mursi leipää joka päivä, emme voi yhden jakeen perusteella väittää, että leivän murtaminen sunnuntaina olisi ollut vakiintunut tapa. Tässä jakeessa ei sanota, että kyseisenä viikon ensimmäisenä päivänä vietettiin lepopäivää tai pyhäpäivää. Siinä ainoastaan todetaan, että seurakunta oli sunnuntaina koolla. Syykin kokoukselle kerrotaan, Paavali oli lähdössä seuraavana päivänä pois, joten kyse oli Paavalin läksiäisistä. Ei kerrota, että tuona päivänä olisi kokoonnuttu muistelemaan ja juhlistamaan Kristuksen ylösnousemusta.
1. Kor. 16:2 käsketään laittaa rahaa talteen viikon ensimmäisenä päivänä nimenomaan kotona. Mistään seurakunnan kokouksesta ei siis ole kyse tässä jakeessa. Alkukielessä ei ole sanaa “kotona”, mutta kielioppi antaa ymmärtää että rahaa tuli laittaa talteen kukin “tykönään”. Tämä jae ei kerro meille yhtään mitään sunnuntain pyhyydestä. Juutalaiset eivät käsittele rahaa sapattina, siksi kenties Paavali antaa ohjeen viikon ensimmäisenä päivänä laittaa rahaa talteen kotona tulevaa keräystä varten. Mistään sunnuntaimessussa kerättävästä kolehdista ei tässä ole kyse, koska rahaa käsketään laittaa talteen kotona.
Jakeeseen Room. 14:5 on viitattu useasti:
“Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma. Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden; ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä hän kiittää Jumalaa; ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa.” (Room. 14:5,6)
Luvun konteksti paljastuu kuitenkin jakeesta yksi, “Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä.” Sapatin rikkomisesta oli määrätty kuolemanrangaistus, tuskin siis mikään mielipidekysymys. Mikäli Jumala kumosi näin vakavan käskyn, luulisi että siitä kerrottaisiin meille selkeästi Raamatussa. Ei ole mahdollista, että Paavali ohimennen sivulauseessa kumoaisi sapatin pyhyyden. Sapatin vietto oli alkuseurakunnalle itsestään selvä asia. Koska heti jakeessa kuusi puhutaan syömisestä, on todennäköistä, että päivillä tarkoitetaan esimerkiksi paastopäiviä. Sana sapatti ei esiinny tässä luvussa, joten jakeessa viisi tuskin viitataan sapattiin.

Mikäli Paavali olisi opettanut, että sapattikäskyä saa rikkoa, juutalaiset olisivat vuorenvarmasti syyttäneet häntä tästä opetuksesta. Raamatussa ei kuitenkaan ole ainuttakaan kiistaa apostolien ja heidän vastustajieen välillä siitä, tuliko sapatti pyhittää vai ei. Oikeudessa Paavali todistaa, ettei ole mitään rikkonut juutalaista lakia vastaan:
”Minä en ole mitään rikkonut juutalaisten lakia enkä pyhäkköä enkä keisaria vastaan” (Apt. 25:8)
On siis selvää, ettei Paavali rikkonut sapattiakaan. Jos Paavali olisi rikkonut sapattia, oltaisiin häntä varmasti syytetty siitä. Jos sapatti olisi ollut kumottu, olisi ollut naurettavaa että Paavali olisi viettänyt sapattia “huvikseen” tai vain miellyttääkseen juutalaisia.
Usein on myös viitattu jakeeseen Kol. 2:16:
“Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.” (Kol. 2:16,17)
Ilmeisesti kuvitellaan, että Paavali tässä kumoaisi sapatin. Huomatkaa mitä Paavali tässä sanoo, älköön kukaan tuomitko teitä sapatin viettämisestä. Voimme tulkita tämän niin, että älköön kukaan tuomitko teitä siitä, että oikein vietätte sapattia. Paavali ei siis todellakaan kumoa tässä sapattia. Hän ei sano, että älkää viettäkö sapattia, vaan että älä anna kenenkään tuomita sinua sapatin vietostasi. Kenties oli liikkeellä sapatin viettoa kyttääviä sapattipoliiseja, jotka tuomitsivat herkästi sapatinviettäjiä. Seuraava jae jatkuu “jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.” Alkukielessä ei kuitenkaan ole sanaa “vain”, joten voimme lukea että nämä juhlat ovat todellakin tulevaisten varjo.

Huomaa myös, että alkukielessä olla-verbi on preesenssissä. Sapatit ja juhlat siis ovat edelleen tulevaisten varjo. Jos sapatit olisi kumottu, tässä tulisi lukea, että “jotka olivat tulevaisten varjo”. Mutta kuten tiedämme, sapattia tai juhlia ei ole kumottu.

Jakeen viimeinen lause on hämäävä, “mutta ruumis on Kristuksen”. Se ei tunnu oikein istuvan tähän jakeeseen, ja hyvästä syystä. Alkukielessä nimittäin ei ole lainkaan sanaa “on”. Se kuuluu siis “mutta ruumis Kristuksen”. Kun luemme molemma jakeet 16 ja 17 yhdessä, tässä onkin järkeä. Jae kuuluu siis “Älköön kukaan tuomitko teitä… mutta Kristuksen ruumis”. Parempi käännös olisi “Älköön kukaan tuomitko teitä… paitsi Kristuksen ruumis.” Paavali siis tässä sanoo, että älkää antako kenenkään pakanan tuomita teitä sapatin vietostanne, ainoastaan Kristuksen ruumis, eli seurakunta, saa teidät tuomita. Huomaamme siis, että Paavali ei todellakaan tässä kumoa sapattia, juhlia tai ruokasäädöksiä.


Väitetään että galatalaiskirjeessä Paavali kumoaa sapatin:

“Mutta silloin, kun ette tunteneet Jumalaa, te palvelitte jumalia, jotka luonnostaan eivät jumalia ole. Nyt sitävastoin, kun olette tulleet tuntemaan Jumalan ja, mikä enemmän on, kun Jumala tuntee teidät, kuinka te jälleen käännytte noiden heikkojen ja köyhien alkeisvoimien puoleen, joiden orjiksi taas uudestaan tahdotte tulla? Te otatte vaarin päivistä ja kuukausista ja juhla-ajoista ja vuosista. Minä pelkään teidän tähtenne, että olen ehkä turhaan teistä vaivaa nähnyt.” (Gal. 4:8-11)

Tässä sanotaan “kun ette tunteneet Jumalaa”, joten on selvää että galatalaisten tausta on pakanuudessa, he eivät olleet juutalaisia. Mitä ovat heikot ja köyhät alkeisvoimat? Selvästi jotain pakanoiden juttuja, tässä ei puhuta Mooseksen laista tai sapatista. Sanotaan että galatalaiset ottavat vaarin päivistä, kuukausista ja juhla-ajoista. Jakeessa 11 meidän annetaan ymmärtää että se ei ole hyvä asia. Mutta viitataanko tässä sapattiin? Tuskin, koska galatalaiset olivat pakanoita. Eiköhän tässä ennemmin tarkoiteta pakanoiden omia juhla-aikoja. Tässäkään jakeessa ei sanota, että älkää viettäkö sapattia.

“Minä olin hengessä Herran päivänä, ja kuulin takaani suuren äänen, ikäänkuin pasunan äänen,” (Ilm. 1:10)
Johanneksen ilmestyksen jakeeseen 1:10 on viitattu usein, ja väitetään että siinä esiintyvä termi “Herran päivä” tarkoittaisi sunnuntaita. Mikäli näin todella on, ja termi “Herran päivä” tarkoittaa sunnuntaita, voimme todeta että Johannes sai ilmestyksensä sunnuntaina. Yhtään enempää tämä jae ei kerro meille sunnuntaista. Siinä ei sanota, että sunnuntai olisi lepopäivä tai pyhäpäivä. Siinä ei sanota, että sapatin pyhyys on siirretty sunnuntaille. Siinä sanotaan ainoastaan, että Johannes sai ilmestyksensä “Herran päivänä”. En kuitenkaan usko, että termi “Herran päivä” tarkoittaisi sununtaita. Että se myöhemmin tuli tarkoittamaan sunnuntain pyhäpäivää on selvää kirkkoisien kirjoituksista, mutta meillä ei ole mitään todisteita siitä, että “Herran päivä” olisi Johanneksen aikana tarkoittanut sunnuntaita. Tämä termi esiintyy Vanhassa testamentissa 19 kertaa (Jes. 2:12; 13:6, 9; Hes. 13:5, 30:3; Joel 1:15, 2:1,11,31; 3:14; Aamos 5:18,20; Obadja 15; Sef. 1:7,14; Sak.14:1; Mal. 4:5) ja Uudessa testamentissa 4 kertaa (Ap. t. 2:20; 2. Tess. 2:2; 2. Piet. 3:10). Joka kerta sillä tarkoitetaan tulevaa Jumalan vihan päivää, maailmanlopun tapahtumia. On mielestäni todennäköisempää, että Johannes tarkoittaa hänen saaneen ilmestyksen Herran päivästä, eli tulevasta maailmanlopusta, josta hän seuraavaksi kirjoittaakin. Oli niin tai näin, voimme todeta, että Ilm. 1:10 ei kerro meille yhtään mitään sunnuntain pyhyydestä.
David Pawson väittää että ylösnousemus kumosi sapatin. Logiikka tälle minä en ymmärrä. Jeesus lepäsi haudassa sapatinpäivän, mutta nousi viikon ensimmäisenä päivänä kuolleista. Miksi Jeesuksen olisi täytynyt muka nousta kuolleista sapattina, jos hän halusi meidän viettävän sapattia? Eihän ylösnousemuksen päivä liity millään tavalla sapattiin. Raamatussa meidän ei käsketä missään kohtaa juhlia Jeesuksen ylösnousemusta tai levätä viikonpäivänä jolloin se tapahtui. Raamatun selvä käsky on, että meidän tulee pyhittää seitsemäs päivä, sapatti. Jumala pyhitti sapatin luomisviikolla, siksi sapatti on ikuisesti pyhä. Jumala ei koskaan pyhittänyt sunnuntaita, siksi sunnuntai ei ole pyhä. Ylösnousemus sunnuntaina ei mitenkään automaattisesti siirrä sapatin pyhyyttä sunnuntaille, sellainen on täyttä mielikuvituksen tuotetta.
Milloin Jeesus nousi ylös haudasta? No viikon ensimmäisenä päivänä, eli sunnuntaina tietenkin. Mutta moniko on Raamatustaan päätellyt, että kyseinen päivä pääsiäisviikolla oli ensilyhteen heilutus? (3. Moos. 23) Joten pyhittikö Jeesuksen ylösnousemus sunnuntain, vai ensilyhteen heilutuksen päivän?
Paljon on viitattu jakeisiin Paavalin kirjeistä, jotka mukamas osoittavat, että laki on kumottu. Kaikkiin näihin voi esittää vastalauseen, onko siis kymmenen käskyä kumottu? Sapattikäskyä ei voi erottaa kymmenestä käskystä, vaan se on yhtälailla Jumalan sormella kivitauluihin kirjoitettu ja koskee meitä kaikkia. Jumala on järjestyksen Jumala, eikä Jumala anna kymmenen käskyn lakia, jossa yhdeksän käskyä on universaaleja ja ikuisia, mutta yksi käsky on kumottu, tai se on pelkästään juutalaisille. Jeesus opettaa vuorisaarnassa, että hän ei tullut kumoamaan lakia, eikä laista katoa pieninkään piirto:
”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.” (Mt. 5:17-19)
Väitetään, että uudessa liitossa laki ei enää ole voimassa, vaikka Jeesus vuorisaarnassa selkeästi sanoo, ettei ole tullut lakia kumoamaan. Jeremian mukaan uudessa liitossa laki (alkukielellä Toora) kirjoitetaan meidän sydämiimme, eli varmasti se on edelleen voimassa:
”Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.” (Jer. 31:33)
Väitetään, että sapattikäsky annettiin vain juutalaisille. Tähän voi vastata, että annettiinko kymmenen käskyä vain juutalaisille? Lisäksi sapatti annettiin jo luomisessa, ennen kuin maailmassa oli ainuttakaan juutalaista. Jesajan mukaan sapattia viettävät muukalaiset tuhatvuotisessa valtakunnassa:
”Ja MUUKALAISET, jotka ovat liittyneet Herraan, palvellakseen häntä ja rakastaakseen Herran nimeä, ollakseen hänen palvelijoitansa, kaikki, jotka pitävät sapatin eivätkä sitä riko ja pysyvät minun liitossani, ne minä tuon pyhälle vuorelleni ja ilahutan heitä rukoushuoneessani, ja heidän polttouhrinsa ja teurasuhrinsa ovat otolliset minun alttarillani, sillä minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi.” (Jes. 56:6-7)
Mooseksen lain mukaan sapatti on myös muukalaisille:
“Muista pyhittää sapatinpäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä MUUKALAISESI, joka sinun porteissasi on. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi sapatinpäivän ja pyhitti sen.” (2. Moos. 20:8-11)
Jeesuksen mukaan sapatti on ihmistä, eli koko ihmiskuntaa varten. Missään kohtaa Raamattua ei sanota, että sapatti on vain juutalaisille. Jos laki annettiin vain juutalaisille, silloinhan kristitty saisi tappaa, varastaa ja tehdä huorin.
Vielä useasti on irvailtu, että miten on, montakos sapatinrikkojaa olet kivittänyt? Tähän voisin vastata, että jos uskot, että ei saa tehdä huorin, montakos avionrikkojaa olet itse kivittänyt? Kuolemanrangaistukseen pätee Jeesuksen opetus, hän joka on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven.
Lopuksi, paljon on haukuttu “sapattimeuhkaajia” judaisteiksi. Sapatin viettämisessä ei kuitenkaan ole kyse juutalaisten tapojen ja perinnäissääntöjen omaksumisesta, vaan kymmenen käskyn noudattamisesta. Juutalaisten fariseuksilta perimät perinnäissäännöt tulee pitää kaukana, niillä ei saa olla mitään virkaa kristityn elämässä. Sapattikäsky tulee suoraan kymmenestä käskystä, eikä sen noudattamisessa ole kyse juutalaisten tapojen seuraamisesta.
Toivoisin että keskustelu pysyisi asiallisena, eikä sapatti-intoilijoita haukuttaisi enää adventisteiksi tai judaisteiksi, mitä emme todellakaan ole. Minä esimerkiksi en opeta mitään juutalaisia tapoja, vaan olen useasti tuonut esille, ettei juutalaisten rabbien perinnäissäädöksiä tule noudattaa. Raamatun sanan tulee olla uskovan ylin elämänohje. Sapatti ei ole adventistien keksintöä, vaan sen on Jumala itse asettanut pyhäksi. Adventistit oppettavat vastoin Raamatun sanaa, että sunnuntai olisi pedon merkki. Näin he tekevät sapatista käytännössä pelastuskysymyksen, mitä se ei ole. Ihminen pelastuu yksin armosta, uskomalla Herraan Jeesukseen Kristukseen.
Voimme yhteenvetona todeta, että sunnuntain pyhyydelle ei ole mitään perusteita Raamatussa. Jumala pyhitti sapatinpäivän meille lepopäiväksi, hän ei pyhittänyt mitään toista päivää. Raamatussa meidän käsketään pyhittää sapatinpäivä, ei mitään toista päivää. Shalom shabbat, rakkaat siskot ja veljet. Toivottavasti tästä yhteenvedosta on jotain hyötyä.
Ohjeeksi kaikille keskustelijoille:

“Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari.” (Jaak. 4:11)

“Joka suunsa ja kielensä varoo, se henkensä ahdistuksilta varoo.” (Sanl. 21:23)

“Olkoon puheenne aina suloista, suolalla höystettyä, ja tietäkää, kuinka teidän tulee itsekullekin vastata.” (Kol. 4:6)