Onko mitään järkeä uskoa Eero Junkkaalaa?

Eero Junkkaala kirjassaan “Onko mitään järkeä uskoa Jumalaan” käsittelee maalaisjärjelle avautuvalla tavalla järkisyitä uskoa tai olla uskomatta Jumalaan. Kirjansa lopuksi Junkkaala esittää, että usko on lopulta tärkeämpää kuin järki, mikä saatta hieman viedä hänen sanomaltaan pohjaa pois, minkä hän tosin itsekin myöntää. Junkkaala esittää, että muslimeille, juutalaisille ja ateisteille oppi kolmiyhteisestä Jumalasta on suuri kompastuskivi (myös minulle). Junkkaala ei erityisemmin yritä puolustaa kolminaisuusoppia, lainaa vain Athanasiuksen uskontunnustusta, jonka mukaan et voi pelastua, jos et usko kolminaisuuten, siten kuten Athanasius sen muotoilee. Junkkaala tarjoilee kyllä todisteita Luoja-Jumalan puolesta, kuten maailmankaikkeuden hienosäätöä, lintuparvien käyttäytymistä ja mehiläisten ihmeellistä elämää, mutta matka tästä Jumalasta kolmiyhteiseen Kirkon uskomaan Jumalaan on pitkä, eikä Junkkaala tarjoile tälle matkalle juurikaan eväitä. Fakta nimittäin on, että Raamatusta ei löydy perusteita kolminaisuusopille juurikaan, mitä nyt kolme miestä Aabrahamin luona vierailulla. Kolmiyhteinen Jumala on käsite, joka monen rationaalisesti ajattelevan ihmisen on mahdoton hyväksyä. Se on syystä kaikille ajatteleville juutalaisille, muslimeille ja ateisteille suuri kompastuskivi, jota kirkko ei ole ottanut tarpeeksi vakavasti. Junkkaala on täysin tyytyväinen pitäessään kiinni tällaisesta mysteeristä, joka loukkaa meidän maalaisjärkisten uskoa, koska usko on lopulta tärkeämpää kuin looginen ajattelu. Toiseen mysteeriin, ehtoollisen reaalipreesenssiin, Junkkaala myös viittaa, mutta ei edes yritä tarjota todisteita näkemyksensä puolesta. Ehtoollisaineet ovat Jeesuksen Kristuksen tosi ruumis ja tosi veri, mitä ei voi järjellä ymmärtää, mutta uskossa otetaan vastaan kyllä kirkossa sunnuntaina ilman mitään ongelmia. Epäilijälle, joka tahtoo tutustua Jumalaan, Junkkaala antaa kirjansa lopuksi ohjeeksi hakeutua kirkkoon tai muuhun hengelliseen tilaisuuteen, ja käydä ehtoolliselle. Hän unohtaa mainita, että kirkossa ehtoollista saa nauttia ainoastaan kastettu ja konfirmoitu kirkon jäsen. Junkkaalan esittämässä kristinuskossa on hieman mysteeriuskonnon makua.

Kirjan parhaita puolia ovat sen viimeiset luvut, joissa Junkkaala tarjoaa todisteeksi kolmiyhteisestä kristinuskon Jumalasta niin kristittyjen marttyyrien kokemuksia kuin kristinuskon valtavaa vaikutusta historiassa koko ihmiskunnan kehitykseen. Kristinuskon positiivinen vaikutus on jotain, johon ateistit eivät ole juurikaan perehtyneet, vaan he tykkäävät esittää, että kristinusko on yksin syypää pimeään keskiaikaan, eikä ole tarjonnut maailmalle mitään muuta. Junkkaala romuttaa tällaisen käsityksen perusteellisesti. Lopuksi tarjotaan eväitä uskon alkutaipaleelle ja kootaan yhteen ajatuksia koko kirjasta. Tämä kirjoitukseni ei ole varsinainen arvostelu, vaan keskityn tässä muutamiin kohtiin, jotka häiritsevät minua. Emil Anton kutsui arvosteluani Juho Sankamon kirjasta “Alkukirkon salaisuuspoleemiseksi. Jos se oli poleeminen, mitä tämä on? Sodanjulistus? Toivottavasti saan asiani esitettyä kyllin terävästi ja kuitenkin sävyisästi, jotta tästä ei tulisi poleeminen arvio joka kyllästyttää ja karkoittaa kaikki lukijat tiehensä. Junkkaala kirjassaan peräänkuuluttaa avointa vuoropuhelua. Olen pahoillani, mutta Facebookissa olen havainnut, että avointa keskustelua luomisesta Junkkaala ei suostu käymään, mikä on sääli. Pohdin seuraavaksi kirjan alkuosan keskeistä kysymystä, ovatko kristinusko ja tiede toisiaan vastakkain?

Junkkaala on pitkään profiloitunut teistisen evoluution kannattajana. Tässä kirjassa hän kuulostaa ajoittain melkein kreationistilta kertoessaan luomakunnan ihmeellisistä ominaisuuksista ja hienosäädöstä. Junkkaala esittää ikään kuin faktana, että maailma on 13,8 miljardia ja maapallo 4,5 miljardia vuotta vanha. Hän esittää faktana, että kaikki maailman eliöt ovat kehittyneet yhdestä kantaisästä evoluution seurauksena. Junkkaala esittää, että tiedeyhteisö on hämmästyttävän yksimielinen siitä, että evoluution keskeinen mekanismi, sattumanvaraiset mutaatiot ja luonnonvalinta, ovat tuottaneet koko luomakunnan monimuotoisuuden. Tässä on kuitenkin pieni koukku. Junkkaala nimittäin kertoo, että se mikä tutkijan pöydällä näyttää satunnaiselta, ei välttämättä ole sattumaa, vaan onkin Jumalan sormen työtä. Näin Junkkaala itseasiassa sotii nykyistä tieteellistä käsitystä vastaan, jonka mukaan mutaatiot ovat todellakin sattumanvaraisia, eivätkä mitään muuta. Evoluutioteorian kultainen ajatus on, että evoluutio on sokeaa ja ohjaamatonta, siis täysin sattumanvaraista. Junkkaala on siis lipsunut tieteellisestä kannastaan vaarallisesti kreationismin suuntaan, vihjatessaan, että mutaatiot välttämättä eivät olekaan sattumanvaraisia.

Junkkaala lainaa muutamaa teististä evolutionistia, mutta jostain syystä ei anna puheenvuoroa ollenkaan yhdellekään varteenotettavalle ns. kreationistille. Miksi vuoropuhelun nimessä Junkkaala ei kerro meille kreationistien keskeisistä argumenteista? Se on todella sääli, sillä nyt tässä kirjassa ainoa argumentti kreationismin ja nuoren maan puolesta on Junkkaalan rakentama olkiukko, jonka mukaan emme havaitse apinoiden kiipeävän alas puusta ja kehittyvän ihmisiksi. Luulisi, että tällaisessa teoksessa olisi ollut tilaa käsitellä kreationistien argumentteja elävistä fossiileista, konvergentin evoluution järjettömyydestä tai modernin genetiikan vasta hiljattain löytämistä mutaationopeuksista. Toki Junkkaala pitää DNA:ta Jumalan luomana, mutta itse en näe, että jos tiedemaailman hyväksymä evoluution keskeinen dogmi sattumanvaraisista mutaatiosta ja luonnovalinnasta toimii, mihin ihmeeseen me tarvitsemme Jumalaa? Jos tiedemaailman käsitys on oikea, silloin Jumala ei ole luonut ainuttakaan eliötä, vaan ne ovat puhtaasti sattuman luomia. Junkkaala yrittää pitää kiinni tieteellisestä maailmankuvasta, mutta ilmeisesti ei itse näe, että on lipsunut pahasti kreationismin puolelle.

Junkkaala loistaa tässä teoksessaan siinä, mikä on hänen omaa erityisalaansa – Raamatun arkeologiassa. Niinpä saamme lukea Raamatun kuvauksista, jotka arkeologian tuoreimpien löytöjen mukaan ovat varsin luotettavia. Raamatun kertomukset Israelin kuninkaista täten ovat todellista historiaa, mutta Raamatun kertoma kuvaus maailman luomisesta Junkkaalan mukaan ei ole historian kirjoitusta, vaan jotain muuta. Itseäni mietityttää kymmenen käskyn viittaus luomiseen (2. Moos. 20:11), jonka mukaan Jumala loi maailman kuudessa päivässä. On vaikea nähdä, miksi kesken lakitekstin meille kerrottaisiin, pahoittelen, en keksi parempaa ilmaisua, tällaisia luomismyyttejä ja satuja. On myös huomattava, että Jumala antoi meille sapatinpäivän, viikon seitsemännen päivän, luomisviikon seitsemännen päivän muistoksi. Jos luomisviikon päivät olivat todellisuudessa satoja miljoonia vuosia, miksi Jumala antoi meille yhden 24h pituisen sapatinpäivän luomisviikon seitsemännen päivän muistoksi ja kunniaksi? Tähän pointtiin Junkkaala vastasi minulle Facebookissa, että sapatti ja luominen ovat kahden eri kategorian asioita, eikä suostunut väittelemään enempää. Hyväksyn tämän, jos ei haluta väitellä, silloin ei haluta, mutta miksi Junkkaala kirjassaa peräänkuuluttaa avointa vuoropuhelua, jos itse ei kuitenkaan halua siihen ryhtyä?

Junkkaala kirjoittaa osuvasti Raamatun arvovallasta, että Raamatun sotia ja sankareiden toilailuja ei ole tarkoitettu meille esikuvaksi. Näin Junkkaala puolustaa Raamatun asemaa Jumalan ilmoituksena oikein mallikkaasti. Hän puolustaa Raamatun arvovaltaa esittelemällä lyhyesti Raamatun käsikirjoitusten valtavaa määrää verrattuna muihin historiallisiin teksteihin ja esittää, että modernin tieteen keinoin voimme varmentaa Raamatun tekstin, vaikka olisi käsikirjoituksissa eroja. Johtuen käsikirjoitusten suuresta määrästä, voimme olla melko varmoja siitä, mitä alunperin Raamattuun on kirjoitettu. Junkkaala myöntää kuitenkin, että yksittäisistä jakeista käydään edelleen keskustelua, mutta ei ilmeisesti yhdestäkään uskon kannalta keskeisestä jakeesta.

Ihmeitä käsitellessään Junkkaala nostaa yhden Raamatun ihmeen ylitse muiden – Jeesuksen ylösnousemuksen. Koko kristillinen usko rakentuu tai kaatuu tämän ihmeen varassa. Evankeliumeiden kertomuksia Junkkaala pitää luotettavana. Tiede ei voi todistaa, että ihmeitä ei voisi tapahtua. Ylösnousemuksen todisteeksi Junkkaala tarjoaa sunnuntain ihmettä. Tässä on syytä lainata Junkkaalaa laajemmin (korostus omani):

“Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen tapahtui myös yksi merkillinen muutos. Koko Vanhaa testamenttia koossa pitävä opetus sapatin merkityksestä Jumalan ja hänen kansansa välisenä liittona arvioitiin uudestaan. Mikään komitean mietintö ei olisi voinut kumota Jumalan Mooseksen laissa säätämää ikuista ohjetta. Tapahtui kuitenkin jotain niin järisyttävää, jonka vain itse Jumala sai aikaan: sapatti vaihtui sunnuntaiksi.”

Jumala itse Sanassaan julistaa, että Mooseksen laki on täydellinen (Ps. 19:7) ja ikuinen (Ps. 111:7,8; 119:152; 148:6; 89:34; 119:160). Junkkaala on aivan oikeassa sanoessaan, että mikään komitea ei voi muuttaa sapattia. Jo luomisviikolla Jumala itse siunasi ja pyhitti sapatinpäivän, ja se minkä Jumala siunaa on siunattu ikuisesti (1. Aik. 17:27). Kymmenessä käskyssä meidän käsketään pyhittää sapatinpäivä, viikon seitsemäs päivä. Kymmenen käskyä oli kirjoitettu kivitauluihin Jumalan sormella ja niitä säilytettiin kaikkein pyhimmässä. Kymmenen käskyä ovat universaaleja ja ikuisia, varmasti kristittyjenkin mielestä. Miten täten on mahdollista, että sapatti kumottiin ja korvattiin sunnuntailla? Junkkaala kuvaa tätä Jumalan ihmeeksi, mutta vielä suurempi ihme on, että Raamattu ei puhu tästä ihmeestä sanaakaan. Raamatussa sunnuntaita kertaakaan ei kuvata pyhäpäiväksi, eikä meille Raamatussa anneta ainuttakaan käskyä pyhittää sunnuntai, viikon ensimmäinen päivä. Raamattu ei kerro meille yhdenkään opetuslapsen tai apostolin koskaan pyhittäneen sunnuntaita. Jos alkuseurakunta olisi pyhittänyt sunnuntain, tästä kerrottaisiin Raamatussa meille varmasti, olisihan se ollut, kuten Junkkaala esittää, vahva todiste ylösnousemuksen puolesta. Nyt meillä ei ole mitään muuta todistetta sunnuntain pyhyydestä kuin kirkkoisien päätökset julistaa auringon päivä pyhäksi 300-luvulla. Raamattu vaikenee sunnuntaista tyystin. Olen kaikista mahdollisista argumenteista sunnuntain puolesta kirjoittanut kattavasti tässä.

Käsitellessään Raamatun arvovaltaa Junkkaala esittelee meille surullisen kuuluisan tulkintaperiaatteen – Vanhaa testamenttia on tulkittava Uuden valossa. Haluaisiko Junkkaala kertoa tämän periaatteen juutalaisille? Tulkitsemme siis Vanhaa Uuden kautta ja mikä yllätys, joka toinen jae Vanhassa testamentissa kertoo meille jotakin Jeesuksesta. Juutalaiset ovat aivan oikeassa osoittaessaan, että tällä metodilla mennään takamus edellä puuhun. Vanhan testamentin tulkitseminen Uuden valossa on vakava kehäpäätelmä, johon sortuessaan Junkkaala ei ole yksin, vaan näin opetetaan lähes kaikkialla. Tässä valossa Junkkaala esittää, että “Koko Mooseksen lain seremoniasäädökset kuuluvat siihen osastoon, jonka Jeesus nollasi, kun hän täytti sen.” Tässä on kaksi ongelmaa. Mikä käsky kuuluu seremoniasäädöksiin ja mikä ei? Toorassa kun ei käskyjä jaotella missään kohtaa eri kategorioihin. Tähän kysymykseen kristityt eivät ole puuttuneet tarpeeksi hanakasti. Yksikään teologi ei osaa minulle vastata, mikä käsky on seremoniasäädöstä ja mikä jotakin muuta. Toinen ongelma on väite siitä, että Jeesus täyttäessään lain nollasi lain. Minkä lain Jeesus nollasi ja mitä ei? Tähän kysymykseen ei teologeilla ole vastausta. Heillä ei myöskään ole vastausta siihen, miten Jeesus saattoi nollata laista ainuttakaan käskyä, sanoohan Jeesus itse vuorisaarnassaan, että hän ei tullut kumoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto (Mt. 5:17-19).

“Olennaista ei ole ymmärtäminen vaan uskominen.” Kuten jo esitin, tässä Junkkaala hieman vesittää muuten mainion kirjansa sanomaa. Kristinuskossa siten kuten Junkkaala sen ymmärtää, on järkeä haastavia elementtejä, kuten Jumalan kolminaisuus, Jeesuksen kaksiluonto tai reaalipreesenssi. Junkkaalan on pakko täten päätellä, että usko on tärkeämpää kuin looginen päättely ja ajattelu. Järkiperusteita löytyy kyllä kristinuskon puolesta riittämiin, kuten Junkkaala kirjassaan ansiokkaasti osoittaa, mutta lopulta koko kysymys Jumalan olemmassaolosta on uskon asia. Jeesus on uskon keskipiste, maali, johon koko Toora tähtää (Room. 10:4). Lapset ja kehitysvammaiset ottavat uskon vastaan lapsenuskolla, eikä meille oppineille ole mikään häpeä ottaa Jeesusta vastaan samalla lapsenkaltaisella uskolla. Pisteet siis Junkkaalalle kaiken kaikkiaan tästä kirjasta, se on lukemisen arvoinen, vaikka muutamaa seikkaa siinä vieroksunkin, kuten tästä toivottavasti ei liian poleemisesta arvostelusta käy ilmi. Onko mitään järkeä uskoa Jumalaan, maailmankaikkeuden Luojaan? Varmasti on. Onko mitään järkeä uskoa kolmiyhteiseen Jumalaan, Jeesukseen, joka on samaan aikaan sekä ihminen että Jumala, ehtoollisaineisiin, jotka ovat totisesti Kristuksen ruumis ja veri? Ei, siinä ei ole mitään järkeä.

Jeesuksen jumaluus puntarissa

Olen aiemmin tässä blogissa pohtinut, että Jumala välttämättä ei ole kolmiyhteinen. Jätin kysymyksen Jeesuksen jumaluudesta kuitenkin avoimeksi. Tähän vaikeaan teemaan palaan nyt ja toivottavasti osaan jotain vastata. Olen tässä kallistunut siis Jehovan todistajien kanssa samalle linjalle, Jumala ei ole kolmiyhteinen, vaan hän on yksi (5. Moos. 6:4), ja Jeesus ei ole itse kaikkivaltias Jumala. Jos Jeesus ei ole itse Jumala, herää kysymys, kuka tai mitä hän on? Jeesus syntyi neitsyt Mariasta ihmiseksi. Hän siis oli varmasti ihminen. Tämän Jeesuksen kaksiluonto-opin allekirjoittajat pitävät varmana – Jeesus oli sekä ihminen että Jumala. Kaikki todisteet viittaavat siihen, että Jeesus todella oli ihminen. Mutta oliko hän enemmän kuin vain ihminen? Kaikki todisteet viittaavat siihen, että Jeesus todellakin oli enemmän kuin vain ihminen. Kaikki ihmeet, joita Jeesus teki, osoittavat, että hän oli varmasti todella lähellä Jumalaa. Toki Raamatussa tavalliset ihmiset kuten Mooses ja Elia tekivät Jumalan voimalla paljon suuria ihmeitä, mutta Jeesuksen ihmeet ovat vertaansa vailla. Ne harhaoppiset, jotka pitävät kiinni Jeesuksen ihmisyydestä, mutta kiistävät hänen jumaluutensa, uskovat että Jeesus pystyi tekemään niin paljon ihmeitä siitä yksinkertaisesta syystä, että Jumala toimi hänen kauttaan, kuten Jumala toimi Mooseksen tai Elian kautta, eikä kumpikaan näistä kuitenkaan ollut itse Jumala. Jeesuksen ihmeet täten yksin eivät todista, että Jeesus olisi ollut itse Jumala. Mutta jokainen, joka rehellisesti pohtii Jeesuksen tekemien ihmeiden mittaluokkaa, joutuu vakavasti pohtimaan, oliko Jeesus todellakin vain tavallinen ihminen Nasaretista, profeetta kenties, vai jotakin enemmän?

Jeesus kuoli ja haudattiin, mutta nousi ylös haudasta kolmantena päivänä. Todistaako ylösnousemus, että Jeesus oli itse Jumala? Ei valitettavasti todista, sillä Jumala voi herättää kuolleista kenet tahtoo. Elia herätti kuolleista lesken pojan, eikä tämän ylösnousemusihmeen vuoksi kukaan väitä, että lesken poika olisi ollut itse Jumala. Ylösnuosemus on todiste Jumalan voimasta, mutta ei Jeesuksen jumaluudesta. Joten mitä konkreettisia todisteita meillä on Jeesuksen jumaluudesta?

Pohditaan seuraavaksi mitä Jeesus itse sanoi itsestään ja mitä muut sanoivat hänestä. Jeesus sanoo, että joka on nähnyt hänet, on nähnyt isän (Joh. 14:9). Tämä kuulostaisi siltä, kuin Jeesus olisi itse Isä, mutta kolminaisuusopin mukaan Poika ei ole Isä, Isä ei ole Henki ja Henki ei ole Poika, mutta jokainen näistä on Jumala. Joten tämä jae on hankala myös kolminaisuusoppiin uskoville. Kol. 1:15 sanotaan, että Jeesus on näkymättömän Jumalan kuva. Tämä sopii täysin siihen, mitä Jeesus sanoo itsestään. Jokainen ihminen on Jumalan kuva, tosin turmeltunut sellainen. Jeesus on Jumalan kuva, mutta turmeltumaton sellainen, täten jokainen, joka on nähnyt Pojan, on nähnyt Isän. Täydellistä! Jos Jeesus on Jumalan kuva, hän ei voi olla itse Jumala. Samassa jakeessa sanotaan, että Jeesus on koko luomakunnan esikoinen, täten hän on luotu olento. Kirkkoraamatun kääntäjät ovat omasta päästään lisänneet tähän jakeeseen sanat “ennen kaikkea luomakuntaa”. Näin siis oppi Jeesuksen pre-eksistenssistä on päässyt vaikuttamaan Raamatun kääntämiseen.

Hankalaksi tämän asian tekee se, että Jeesusta muutamaan otteeseen kutsutaan Raamatussa Jumalaksi. Epäilevä Tuomas vastaa Jeesukselle “Minun Herrani ja minun Jumalani!” (Joh. 20:28). Skeptikko voisi sanoa, että kenties Tuomas tässä puhuttelee Jeesusta Herraksi mutta Taivaan Isää Jumalaksi. Onko “Jumalani” pakko viitata Jeesukseen? Jos olemme rehellisiä, kaikkein todennäköisintä on, että Tuomas todellakin kutsuu Jeesusta Jumalaksi. Mutta jos Jeesus oli taivaallisen Isän kuva, onko mikään ihme, jos häntä joku erehdyksessä pitää itse Jumalana? Tai kenties Petri Paavola on oikeassa ja Jeesus on itse Jumala, mutta ei Isä?

Heprealaiskirjeen kirjoittaja näyttäisi kutsuvan Jeesusta Jumalaksi: “mutta Pojasta: “Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka.” (Hepr. 1:8) Sitten on tietenkin Johanneksen evankeliumin ensimmäinen jae, jossa sanotaan, että Sana oli Jumala. Jumala on kuitenkin kreikassa ilman määräistä artikkelia ja siksi Jehovan todistajat kääntävät, että “a god” tai suomeksi pienellä alkukirjaimella “jumala”. Tässä siis on peräti kolme jaetta Raamatussa, jossa Jeesusta kiistatta kutsutaan Jumalaksi. Kovin yleinen titteli se ei ole. Jos Jeesus todella oli itse Jumala, miksi Jeesus itse ei sano olevansa Jumala ja sillä siisti? Miksi Jeesus sanoo, että Isä on minua suurempi (Joh. 14:28)? Tuntuu todella omituiselta, että jos Jeesus oli itse Jumala, miksi hän ei sano sitä suoraan? Miksi kaikki se kiemurtelu tämän asian ympärillä?

Jesaja profetoi tulevasta lapsesta “Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.” (Jes. 9:5) Kolminaisuusopin puolustajat sanovat, että katsokaahan, tässä Jeesusta kutsutaan Jumalaksi. He eivät huomio, että tässä kohtaa, mikäli tässä puhutaan Jeesuksesta, häntä kutsutaan myös Iankaikkiseksi Isäksi, mutta kun kolminaisuusopin mukaan Isä ei ole Poika, eikä Poika ole Pyhä Henki, vaan nämä kolme ovat kolme eri persoonaa toisiinsa sekoittumatta. Joten tämä jae on hankala myös kolminaisuusopin puolustajille. Itse näen, että nämä kaikki ovat titteleitä, melko korkeita sellaisia. Koska Jeesus on itse Jumalan kuva, häntä voidaan kenties kutsua Jumalaksi, kuten tässä jakeessa, mutta onko hänen pakko olla itse Jumala? Jos luet tämän jakeen kirjaimellisesti, joudut uskomaan, että Jeesus oli itse Isä, mikä ei sovi kenenkään oppiin, ei unitaarien, ei areiolaisten eikä kirkon ortodoksien oppiin.

Raamattu kutsuu Jeesusta monta kertaa Jumalan Pojaksi. Onko Jumalan Pojan pakko olla itse Jumala? Jos otamme tämän kirjaimellisesti, Jeesuksella pitäisi olla sekä äiti että isä taivaassa, mikä olisi jo vakavaa harhaoppia kaikkien mielestä. Jumalan Poika selvästikään ei ole kirjaimellinen ilmaisu. Näkymättömän Jumalan kuva, koko luomakunnan esikoinen (Kol. 1:15), voi olla Jumalan Poika, vaikka ei olisikaan itse Jumala. Jos hän on ollut Jumalan rinnalla luomisesta asti, hän varmasti tuntee Jumalan todella hyvin, tietää hänen tahtonsa, osaa toimia hänen ohjeiden mukaan ja voi sanoa, että joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.

Toki Jeesus sanoo, että hän on yhtä Isän kanssa (Joh. 10:30). Tämäkään ei kuitenkaan vaadi, että Jeesus olisi itse Jumala. Jumalan Poika voi olla yhtä isän kanssa, echad, kuten mies ja nainen ovat avioliitossa yksi, olematta kuitenkaan samaa substanssia. Luukkaan evankeliumissa Jeesus ilmoittaa, ettei kukaan muu tunne Isää kuin Poika (Lk. 10:22). Jälleen, tämäkään ei edellytä, että Jeesus olisi itse Jumala. Jeesus voi olla yhtä Isän kanssa, jos hän on ollut tämän rinnalaa maailman luomisesta asti. Hän on lähempänä Jumalaa kuin yksikään luotu olento.

Jeesus sanoo, että sitä hetkeä eivät tiedä enkelit, eikä Poika, vaan yksin Isä (Mt. 24:36). Jos Jeesus on itse Jumala, on varsin erikoista, että Isä tietää jotakin, mitä Poika ei tiedä. Ottaen huomioon, mitä Jeesus puhuu Isästä, rukoilee Isää ja vetoaa aina Isän tahtoon, on varsin erikoista, jos Jeesus on itse Jumala ja yhtä Isän kanssa. Kaikki Jeesuksen ylevät puheet Isästä ovat varsin skitsofrenista tekstiä, jos Jeesus on itse Jumala.

Raamatun mukaan pelastuu, jos uskoo ja suullaan tunnustaa, että Jeesus on Herra ja että Jumala on herättänyt hänet kuolleista (Room. 10:9). En löydä Raamatustani sitä kohtaa, jossa sanottaisiin, että joudut palamaan ikuisesti Helvetin tulessa, jos et usko, että Jeesus on itse Jumala. En löydä sitä kohtaa, missä sanotaan, että pelastuaksesi sinun on uskottava kolmiyhteiseen Jumalaan, kuten Athanasiuksen uskontunnustuksessa sanotaan. Uskon, että pelastun tunnustamalla Jeesuksen Herraksi. Minun ei ole pakko tietää kaikkia Jumalan salaisuuksia ja ymmärtää kaikkia mysteerejä. Pelkkä usko riittää.