Emil Anton Alkukirkon salaisuudesta

Luulin että sivustoani ei lue kukaan. Nyt Emil Anton on omalla hapatusta-sivustollaan arvioinut lyhyesti Juho Sankamon teosta Alkukirkon salaisuus, jossa hän kommentoi myös minun kuulemma poleemista arviotani Sankamon kirjasta. Tässä lyhyt vastaukseni Emil Antonille.

Kiitos Emil Anton suuresti, kun olet edes yrittänyt vastata minulle ja olet vaivautunut lukemaan sekopäisen arvioni tästä kirjasta. Tässä on vissi näkemysero. Minulle Raamatun profetiat Israelista, Jerusalemista, pakanoista ja juutalaisista ovat asian ydin. Niitä ei voi ohittaa, eikä sitten minun järkeeni käy, miksi Sankamo aivan pokkana voi väittää, että kirkko on uusi Israel. Ne profetiat Roomasta ja pakanakirkosta kun puuttuvat kokonaan. Kutsut minua messiaaniseksi pakanaksi. Itsekin kutsuin itseäni vielä hiljattain tuolla nimellä. Nyt kutsun itse itseäni rohkeasti ja julkisesti vain yksinkertaisesti juutalaiseksi. Se hämmentää ihmisiä vähemmän. Olen juutalainen, enkä mitään muuta. Voit unohtaa Yeshua Messiaan lammaslauman. Jokin Facebook ryhmä ei tässä ollut se pointti. Olet aivan oikeassa, ei se ole mikään katolinen kirkko. Nyt kun kuulun Israeliin, enkä mihinkään muualle, olen edelleen vähemmistössä. Mutta toisin kuin kirkko, Messiaan Jeesuksen lammaslauma, eli Jumalan Israel, on yksi, pyhä, apostolinen ja katolinen.

Jos numerot kiinnostavat, katolinen kirkko on toki ensimmäisellä sijalla. Myönnän tämän. Kyllä houkuttelisi suuresti kuulua maailman suurimpaan kirkkoon. Ei huono ajatus ollenkaan. Mutta itse olen tällainen toisinajattelija ja anarkisti. Muistaakseni Jeesus sanoi, että kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta.

Minulla on teologeille noin tuhat kysymystä, mutta hyvin vähän vastauksia. Se että on olemassa katolinen kirkko, johon kuuluu pari miljardia ihmistä, ei sitten vakuuta minua ollenkaan. He ovat väärässä, ovat olleet väärässä jo 2000 vuotta. En löydä Raamatustani profetiaa Messiaasta, joka puhdistaa ruokasäädökset, löydän profetian Jesajalta, jonka mukaan Jumala tekee lopun niistä, jotka syövät sianlihaa ja hiiriä (Jes. 66:17). En löydä profetiaa Messiaasta, joka kumoaa sapatin ja asettaa sapatin sijaan uuden pyhäpäivän, sunnuntain. Löydän Jesajalta profetian, jonka mukaan kaikki kansat tulevat aikojen lopulla sapattina kumartamaan Herraa (Jes. 66:23). Kirkko on 2000 vuotta julistanut ilosanomaa Jeesuksesta, joka ristiinnaulittiin perjantaina ja nousi ylös haudasta sunnuntaina. En löydä ainuttakaan profetiaa perjantaista, enkä sunnuntaista. Kuuntelen paljon. Tutkin ja kyselen. Nyt jos keskuudessanne on joku viisas, kuka näyttäisi minulle Toorasta, profeetoista ja kirjoituksista, että tämä Jeesus, josta katolinen kirkko on julistanut 2000 vuotta, on todellakin Israelin Messias, juutalaisten kuningas ja Daavidin poika? Kuka kykenisi tähän haasteeseen? Minä kuuntelen mielelläni.

Jos minun totaalisen sekopäiset tekstit kiinnostavat, lukekaa tästä lyhyt kirjoitukseni Miksi käännyin kristitystä juutalaiseksi. Etsin vastauksia, kaipaan vastauksia, haluan tietää totuuden. Tehtävä viedä evankeliumi kaikille kansoille annettiin kirkolle ja Paavalin mukaan evankeliumi tuli julistaa juutalaisille ensin. Voisiko nyt 2000 vuoden jälkeen todeta rehellisesti, että kirkko on epäonnistunut tässä tehtävässään? Voiko rehellisesti väittää, että juutalaisten evankeliointi olisi ollut kirkolle mikään prioriteetti? Saattaako Jumala olla pikkaisen vihainen? Onko hän vihainen omalle kansalleen siitä, että kirkko on epäonnistunut omassa tehtävässään? Kun Jumala lähetti Joonan Niiniveen, eikä Joona totellut, oliko Jumala pikkaisen vihainen Joonalle vai Niinivelle? Saattaako nyt olla se vaara, että Jumalan valtakunta otetaan pois kirkolta ja annetaan kansalle, joka tuottaa sen hedelmää? Paavali kehoittaa tekemään juutalaiset kateellisiksi. Haluaisiko joku kertoa minulle juutalaiselle, mistä minun tulisi olla kateellinen, kun katson kirkkoa ja sen menoa? Rauhaa ja siunausta teille!

Luterilaisuuden harhat

Luther

Olen syntynyt luterilaiseen kotiin. Minut on kastettu ja konfirmoitu luterilaisessa kirkossa. Olen käynyt pyhäkoulut, rippikoulut, lastenleirit ja nuorten tapahtumat. Olen vuoden opiskellut Suomen Raamattuopistossa Kauniaisissa Nuorten Raamatun peruskurssilla. Kansanlähetysopistolla olen opiskellut vuoden Raamattulinjalla. Olen lukenut Perussanoman julkaisemia kirjoja, useampaa luterilaisten kustantamaa lehteä ja kuullut saarnoja ja opetuksia ja luentoja. Olen ahkerasti käynyt kirkossa ehtoollisella. Voisi sanoa, että vaellukseni luterilaisena on ollut moitteetonta. Vai onko? Olisiko vielä jokin Lutherin teos, joka minun tulisi lukea? Onko jokin saarna, joka minulta on jäänyt kuulematta? Kaiken tämän viidesläisen opetuksen jälkeen olen päättänyt hylätä kristinuskon ja olen kääntynyt juutalaiseksi. Suosittelen kirjoitustani “Miksi käännyin kristitystä juutalaiseksi” jos haluat tietää tarkemmin syistä, miksi käännyin juutalaiseksi. Tässä lyhyessä kirjoituksessa keskityn tutkimaan luterilaisuuden hyviä ja huonoja puolia. Molempia nimittäin löytyy luterilaisuudesta.

Mikä luterilaisuudessa sitten on hyvää? Pidän positiivisena asiana sitä, että ainakin teoriassa Raamattua pidetään ylimpänä auktoriteettina. Tätä asiaa painostetaan luterilaisuudessa. Raamattu on elämän ylin ohje ja auktoriteetti. Mutta mitä tapahtuu käytännössä? Käytännössä luterilaisuudessa kirkon tunnustuskirjat ja Lutherin teokset ovat ylin ohje. Kirkon sisäisiä kiistoja ei ratkaista Raamattuun vetoamalla, vaan Lutherin ja tunnustuskirjojen kautta. Usein kiistat ratkaistaan siten, että Luther saa viimeisen puheenvuoron. Monessa saarnassa ja luennossa Lutheria siteerataan enemmän kuin Raamattua. Minä koen erittäin vakavana asiana sen, että kirkossa on yksi opettaja, joka on kirkkaasti yli muiden, jonka teoksia pidetään käytännössä elämän suurimpana auktoriteettina. Raamattu täten on luterilaisille vain teoriassa ylin ohje. Nyt kun kirkossa on vakava kriisi naispappeuden, abortin ja homokriisin kera, vastauksia ei etsitä Raamatusta, vaan tunnustuskirjoista. Koska Luther ei ota mitään kantaa naispappeuteen, aborttiin eikä homoseksuaalisuuteen, kirkon miehillä ja naisilla menee sormi suuhun. Mitä tehdä, kun suuri opettajamme Martti Luther ei sano näistä asioista sanaakaan?

Lutherin suuresta asemasta kertoo jo se, että kirkko itse kutsuu itseään luterilaiseksi kirkoksi suuren opettajansa mukaan. Onpa Helsingissä jopa Luther kirkkokin. Lutherin suosiota ei yhtään heikennä Lutherin pimeä puoli, Lutherin hirvittävät ajatukset juutalaisista, joista voit lukea enemmän tästä. Luterilaisia ei kiinnosta, että heidän ylin opettajansa kehoitti tappamaan juutalaisia. Tätä asiaa katsotaan läpi sormien. Ei tämä nyt niin vakava asia ole, sanovat luterilaiset, Lutherilla oli niin paljon hyvää opetusta, että meidän ei tarvitse murehtia Lutherin ajatuksista juutalaisista. Erityisesti Timo Junkkaala on ansioitunut Lutherin kiivaana puolustajana ja esittää aivan pokkana, että Luther todellisuudessa ei ollut mikään antisemitisti.

Aivan kuten adventisteilla on suuri profeetta Ellen White, luterilaisilla on Luther. Lutherin palvonnasta saa jokainen käsityksen vierailemalla näissä viidesläisten tapahtumissa ja kysymällä itse näiltä opettajilta, mitä mieltä he ovat Lutherista. Tulet huomaamaan, että he rakastavat Lutheria enemmän kuin Raamattua. He lukevat Lutheria, opettavat Lutheria, tutkivat Lutheria ja rakastavat Lutheria.

Mitä Luther opetti luterilaisille? Lutherin teokset käsittelevät kaikki samaa teemaa – vanhurskauttamista. Lutherin opetuksen ydin on aina, että me pelastumme yksin armosta ilman omia tekoja. No näinhän Paavali opettaa. Pelastus on yksin armosta. Me olemme kaikki syntisiä. Emme voi pelastua omilla teoillamme. Aamen. Asia on näin ja tämä asia on varsin yksinkertainen. Tarvitsemmeko todella Lutherin yli 200 teosta tämän yksinkertaisen asian esittämiseen? Ei, emme tarvitse. Tässä Lutherin vanhurskauttamisopissa on varjopuolensa. Luther nimittäin opettaa, että laki on erotettava mahdollisimman kauas evankeliumista. Miksi? Ilmeisesti siksi, että laki on paha, julma ja hirmuinen. Laki ei saa asettua evankeliumin eteen. Kristityn ei tule olla missään tekemisissä lain kanssa. Tämä on vaarallista opetusta ja suoraa eksytystä. Raamatun mukaan laki, Toora, on pyhä, vanhurskas ja hyvä (Room. 7:12). Miksi ihmeessä emme noudattaisi Jumalan pyhää, vanhurskasta ja hyvää lakia? Luther selittää, että siksi, että silloin turvaamme lakiin emmekä evankeliumiin, ja evankeliumi on hyvä asia, laki on huono. Tämä on Lutherin ja luterilaisen kirkon suurin harhaoppi ja synti, julistaa, että lakia ei tarvitse noudattaa. Luterilaiset uskovat kuten muutkin kristityt, että kristitty ei saa olla missään tekemisissä Tooran kanssa. Ei käy päinsä mainita Jeesusta Kristusta ja noudattaa juutalaisia tapoja, opettivat kirkkoisät.

Toinen vakava ongelma luterilaisessa kirkossa on käsitys kirkosta. Opetetaan, että kirkko on yksi, pyhä, apostolinen ja katolinen. Tähän kirkkoon tulee kuulua, sillä kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta. Armo ja totuus on kirkossa, kuten esim. Juho Sankamo on ansioituneesti esittänyt teoksessaan Alkukirkon salaisuus. Niinpä kirkkoon kuulutaan, vaikka kirkossa olisi naispappeja alttarilla, vaikka kirkossa vihittäisiin homoja, vaikka kirkko teksi mitä kauhistuttavia asioita tahansa, luterilainen ei voi erota kirkosta, koska kirkosta eroaminen tarkoittaa uskosta luopumista. Minä kutsutan tällaista ajattelua kirkkouskovaisuudeksi, englanniksi churchianity.

Kolmas vakava ongelma luterilaisessa kirkossa liittyy armonvälineisiin. Kuten kirkko opettaa, armonvälineisiin kuuluvat sana ja sakramentit. Sanaa on kaikki se, mitä kirkon opettajat saarnaavat saarnastuolista. Heidän sanansa kautta voimme tulla tuntemaan armon. Sakramentteja taas ovat luterilaisessa kirkossa kaste ja ehtoollinen, katolilaisilla on enemmän sakramentteja. Kirkko opettaa, että kaste ja ehtoollinen ovat armonvälineitä, joiden kautta saamme vastaanottaa armon. Siksi niitä kutsutaankin osuvasti armonvälineiksi. Toisin sanoen kirkko opettaa, että kaste ja ehtoollinen pelastavat. Kun sinut kastetaan, sinä pelastut, kun nautit ehtoollisen, sinä vastaanotat Jumalan armon ja sinä pelastut. Pelastus ei ole mahdollista ilman sakramentteja. Jos kerran pelastus on yksin armosta, mihin me tarvitsemme sakramentteja? Eihän pelastus silloin ole yksin armosta, vaan sakramenttien kautta. Pahoin pelkään, että luterilaiset eivät tule koskaan ymmärtämään tätä vakavaa ongelmaa. Ehtoollisessa on lisäksi se omituinen ongelma, että ehtoolliselle saa osallistua ainoastaan kirkkoon kastettu ja konfirmoitu henkilö, joka allekirjoittaa luterilaisen kirkon koko opin. Yksikään harhaoppinen tai toiseen kirkkokuntaan kuuluva ei saa osallistua ehtoolliselle. Missä mielessä tämä ehtoollinen täten on koko Kristuksen ruumiin yhteinen yhteysateria? Se ei ole sitä, vaan se on kirkon oman piirin rajattu mystinen ja maaginen sakramentti, johon ovat kelvollisia osallistumaan ainoastaan omaan kuppikuntaan kuuluvat seurakunnan jäsenet. Paljon kertoo se, että maailmalla kahden suurimman luterilaisen kirkkokunnan, Ruotsin evankelisluterilaisen kirkon ja Etiopian Mekane Jeesus kirkon välillä ei ole ehtoollisyhteyttä. Luterilaiset täten jopa oman liikkeensä sisällä asettavat rajoituksia sille, kuka saa osallistua ehtoolliselle.

Suurin ongelma luterilaisessa kirkossa kuten muissakin kirkoissa on tietenkin sapatti. Joku on päättänyt, että kymmentä käskyä ei tarvitse noudattaa ja sapatin sijaan tulee pyhittää sunnuntai. Huolimatta siitä, että Raamattu missään kohtaa ei puhu sanaakaan sunnuntaista, kirkon viisaat teologit ovat nyt 2000 vuotta saarnanneet sunnuntain pyhyydestä. Olen tästä aiheesta kirjoittanut väsyksiin asti. Lukekaa kymmenen käskyä. Siellä käsketään pyhittämään sapatinpäivä. Etsi mitä Toora, profeetat ja kirjoitukset puhuvat sapatista ja mitä ne puhuvat sunnuntaista ja hämmästy. Kysy opettajiltasi, mitä he tietävät sunnuntaista ja hämmästy. Kenties tämä totuus paljastuu pian koko kristikunnalle, kenties se ei paljastu koskaan. Voimme vain rukoilla, että Jumala poistaisi peitteen kristittyjen silmiltä.

Tämä on vain lyhyt kirjoitus, tässä muutama suurin ongelma, jotka minä koen ongelmaksi luterilaisessa liikkeessä. Koen että entisenä luterilaisena minulla on oikeus kritisoida omaa liikettäni. En tuomitse tässä niitä hartaita ja vilpittömiä luterilaisia, jotka käyvät joka sunnuntai kirkossa. He ovat täysin syyttömiä siihen, että heitä kirkon johtajat ovat johdattaneet harhaan. Osoitan sormeni kirkon papiston suuntaan. Näiden viisaiden kirkon teologien tulisi olla asioista perillä. He eivät ole hoitaneet paimenen tehtäväänsä. Nyt kirkko kärsii monen eri kriisin keskellä ja kirkko on repeämässä palasiksi. Kirkon johtahat ovat tähän syyllisiä. Mitä tapahtuu laumalle? Kuka olisi kelvollinen astumaan paimenen virkaan ja johtamaan nämä lampaat vehreälle laitumelle?