Jeesus on tosi Jumala?

Sivustolta Luterilainen.com löytyy Markku Särelän jo vuonna 1974 kirjoittama lyhyt tutkielma aiheesta “Jeesus on tosi Jumala”. Käyn sen kimppuun tässä pala palalta.

Särelä kirjoittaa johdannossaan mahtipontisesti: “Raamattu ilmoittaa syntiemme sovittajan, Jeesuksen, Jumalan Pojaksi, joka on jumaluudessa Isän kanssa yhdenvertainen.”

Kova väite. Jään odottamaan, missä kohtaa Raamattua julistetaan Jeesuksen olevan jumaluudessa Isän kanssa yhdenvertainen.

Hän varoittaa meitä aiheellisesti: “Jeesuksen persoonaa koskevia asioita me emme voi ratkaista oman järkemme varassa, vaan meidän on pitäydyttävä siihen, mitä Jumala on Raamatussa ilmoittanut meille. Monet ovat menneet harhaan sen vuoksi, että he ovat itse luoneet itselleen oppijärjestelmän tai filosofian.”

Katsotaan täten, kuka meistä pitäytyy Jumalan sanassa ja kuka on rakentanut aivan oman oppijärjestelmän.

“Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.” (1. Joh. 5:20)

Särelä esittää, että “Jo yksistään tämä kohta riittää todistamaan, että Jeesus on tosi Jumala.”

Tämä jae siis kuulemma riittää. Mutta mitä tässä sanotaan? Että hän on tosi Jumala. Kuka “hän”? Viittaako “hän” tässä Jumalaan, vai Jeesukseen? Edellisessä virkkeessä “hän” tarkoittaa Jumalaa, miksi ei myös jälkimmäisessä? On mielenkiintoista, että Särelä avaa pelin jakeella, jonka voi tulkita kahdella eri tavalla. Onko tämä paras Raamatun todiste Jeesuksen jumaluudesta?

“Tätä Jeesusta Paavali sanoo Jumalaksi: — Heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, J u m a l a, ylistetty iankaikkisesti, amen! (Room. 9:5)

On hyvä muistaa, että alkukielessä kreikassa ei ole välimerkkejä, ei pisteitä, ei pilkkuja, eikä suuria eikä pieniä alkukirjaimia, eikä edes sanojen välillä välilyöntiä erottamassa sanoja. Tämä jae täten, voidaan jäsentää monella eri tavalla. Jehovan todistajat tekevät sen näin:

“He polveutuvat samoista esi-isistä, joiden jälkeläinen Kristus on inhimilliseltä syntyperältään. Jumala, joka on kaiken yläpuolella, olkoon ylistetty ikuisesti. Aamen.”

Kuten sanoin, molemmat vaihtoehdot ovat mahdollisia. Jos Jeesus on tosi Jumala, miksi tätä asiaa ei sanota Raamatussa suoraan, selvästi ja täysin yksiselitteisesti?

“Tuomas tunnusti Jeesuksesta: — Minun H e r r a n i ja minun J u m a l a n i. (Joh. 20:28)”

Tuomas nostaa katseensa ylös taivaaseen ja huudahtaa Jumalalleen, minun Herrani ja minun Jumalani! Miksi pitäisi olettaa, että hän tässä puhuttelee Jeesusta Jumalaksi?

“Pietari kirjoittaa hänestä: – Niille, jotka ovat saaneet yhtä kalliin uskon kuin mekin meidän J u m a l a m m e j a V a p a h t a j a n J e e s u k s e n K r i s t u k s e n vanhurskaudessa. (2 Piet. 1:1)”

Tämäkin on klassinen jae. Tämän jakeen pohjalta on jopa johdettu eräs kreikan kielioppisääntö, jonka hienoa nimeä en nyt muista, mutta sen perusteella kreikan “kai” tällaisessa lauseessa tarkoittaa, että ensimmäinen ja toinen sen avulla yhdistetty sana viittaavaat samaan asiaan, eli että Jeesus Kristus on sekä Jumalamme että Vapahtajamme, tässä ei puhuta toisaalta Jumalasta ja toisaalta Vapahtajastamme Kristuksesta. Näyttäkää minulle kiitos, kreikan ja Raamatun pohjalta, että Jeesus on sekä Jumalamme että Vapahtajamme, eikä tässä puhuta meidän vanhurskaudestamme, joka meillä on toisaalta Jumalassamme ja toisaalta Vapahtajassamme.

“Luukas kirjoittaa Johannes Kastajasta, Jeesuksen airuesta: — Ja hän kääntää monta Israelin lapsista H e r r a n, heidän J u m a l a n s a, tykö. ja hän käy h ä n e n edellään… (Luuk. 1:16,17)”

Ilmeiseti Särelä tulkitsee, että hän, eli Johannes Kastaja, kääntää lapsia Herran ja Jumalan tykö, ja Herra ja Jumala tässä tarkoittaa tietenkin Jeesusta. Tai sitten luemme, että Johannes Kastaja kääntää lapsia Jumalan tykö ja Jeesus käy Johannes Kastajan edellä. Kaikki tämä on kovin tuttua. Jeesuksen jumaluus kun on asia, joka on meiltä selvästi Raamatussa kätketty, ja aina tarvitaan hitunen verbaalista akrobatiaa, jotta löydämme Raamatustamme Jeesuksen kätketyn jumaluuden.

“Sana oli Jumala. (Joh. 1:1) Tässä on puhe persoonallisesta Sanasta, joka tuli ihmiseksi maailmaan, eli Jeesuksesta.”

Sana oli Jumala. Kreikka on harvinaisen yksiselitteinen. Mutta kun Sana tuli lihaksi, kun Jeesus lapsi sikisi Marian neitseellisessä kohdussa Pyhästä Hengestä, oliko Jeesus enää Jumala?

“Vanhan Testamentin ennustukset lupaavat meille Vapahtajaksi itse Jumalan: Sillä lapsi on meille syntynyt, P o i k a on meille a n n e t t u, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä J u m a l a (Eel), I a n k a i k k i n e n I s ä, Rauhanruhtinas. (Jes. 9:5).”

Särelä puhuu tässä Vanhan testamentin profetioista monikossa, mutta koko tutkielmassaan lainaa vain tätä yhtä jaetta. Tästä olen yrittänyt tiedustella Facebookissa oppineilta, saamatta mitään vastausta – missä kohtaa profeetat julistavat Messiaan olevan itse tosi Jumala, Jehova? Tässä Jesajan jakeessa ei sanota, että Messias on itse Jumala, tässä sanotaan, että hänen nimensä on muiden nimien ohella Väkevä Jumala ja Iankaikkinen Isä. Siinä ei ole mitään erikoista tai poikkeuksellista, että Raamatun monilla henkilöillä on Jumalan nimi, kuten Jehoshua, Obadjah tai Daniel jne.

Särelä esittää, että Jesajan puhe Pojasta Isänä ei tarkoita Jeesuksen suhdetta Jumalaan, vaan hänen suhdettaan meihin – hän on meidän Isämme. Näin hänen täytyy sanoa, koska kolminaisuusopin mukaan Poika ei ole Isä, Isä ei ole Pyhä Henki, eikä Pyhä Henki ole Poika, mutta jokainen näistä on Jumala, ei kuitenkaan ole kolmea Jumalaa, vaan yksi Jumala. Minä olen Athanasiuksen uskontunnustuksen lukenut, oletko sinä, jos kutsut itseäsi luterilaiseksi? Athanasiuksen uskontunnustus on yksi kirkon kolmestä virallisesti uskontunnustuksesta, joten sinun on hyvä olla tietoinen mitä se opettaa, jos kuulut Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon.

“Erittäin tärkeä todiste Jeesuksen jumaluudesta on hänen nimensä Herra, jota hepreassa vastaa Jahve eli Jehova ja kreikassa Kyrios.”

Juutalaiset tietävät oikein hyvin, että Jumalan nimi tulee lausua Jehova, ei Jahve. Jahve on kristittyjen tutkijoiden omasta päästään keksimä nimi, mutta ei nyt takerruta siihen.

“Paavali tunnustaa Jeesuksen VT:n Herraksi (Jahveksi): —Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut… Sillä jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. Room. (10:9,13).”

“Alkukirkon lyhyt uskontunnustus: “Jeesus Kristus on Herra” merkitsi ristiinnaulitun Marian pojan tunnustamista VT:n Jumalaksi eli Jahveksi.”

Logiikka tässä menee niin, että Vanhassa testamentissa Jumalaa kutsutaan Herraksi, Uudessa testamentissa on Vanhan testamentin tetragrammi JHWH käännetty Herraksi, kreikaksi Kyrios, joten Herran täytyy tarkoittaa Jehovaa, ja koska Jeesusta kutsutaan Herraksi muutaman sata kertaa Uudessa testamentissa, se ei voi tarkoittaa muuta kuin että Jeesus on Jehova. Pieleen tässä mennään vain siinä, että Jumalan oma pyhä, vanhurskas ja iankaikkinen nimi, Jehova, esiintyy Vanhassa testamentissa lähes 7000 kertaa. Septuagintan kääntäjät ovat tämän nimen jostain ihmeen syystä kääntäneet kreikan sanalla Kyrios, joka tarkoittaa Herraa. Uudessa testamentissa täten kreikassa Vanhan testamentin lainausten kohdalla lukee Kyrios. Huomaamme siis, että Herra tarkoittaa Jehovaa ainoastaan myöhemmissä käännöksissä. Missään kohtaa Raamattua ei Jeesusta kutsuta Jehovaksi, mutta monta kertaa Herraksi. Herra ei yksiselitteisesti tarkoita Jehovaa. Saara kutsuu Aabrahamia Herrakseen, eikä kukaan kuvittele, että Aabraham olisi Jehova.

“Ne, jotka kieltävät Jeesuksen jumaluuden, osoittavat, ettei heillä ole Pyhää Henkeä. Jehovan todistajat eivät tunnusta Jeesusta Jehovaksi eli Jahveksi, vaan pitävät häntä vain eräänä alempana jumalana. Siten he ovat samalla langenneet pakanalliseen monijumalisuuteen eli, polyteismiin.”

Särelän mukaan siis Jehovan todistajat ovat sortuneet polyteismiin, kun pitävät Jeesusta alempana jumalana. Ensinnäkin, Jehovan todistajat eivät pidä Jeesusta alempana jumalana, vaan täysin ihmisenä, ensimmäisenä luotuna olentona ja Jumalan Poikana, meidän syntiemme sovittajana ja Vapahtajana. Särelän mielestä siis Isän palvominen Jumalana, Pojan palvominen Jumalana ja Pyhän Hengen palvominen Jumalana ei ole polyteismiä, mutta jos kiistät Jeesuksen tosi jumaluuden, silloin olet syyllistynyt polyteismiin?

“Minä olen” (Joh. 8:58)

Särelä esittää, että Jeesuksen monet “minä olen” ilmaisut tarkoittavat, että hän kutsuu itseään Jumalaksi, poimivathan juutalaiset kiviä kivittääkseen Jeesuksen jumalanpilkan takia kuultuaan tämän. Mutta jos Jeesus kutsuu itseään tässä Jumalaksi, onhan “minä olen” Vanhassa testamentissa yksi Jumalan nimistä, silloin myös Paavali kutsuu itseään Jumalaksi, sanoessaan “Jumalan armosta minä olen se joka olen” (1. Kor. 15:10) – vielä suorempi viittaus Jumalan nimeen Toisessa Mooseksen kirjassa (2. Moos. 3:14).

Särelä esittää, että Kristus on kaikkialla, että hän on kaikkitietävä, mutta edes enkelitkään eivät tiedä kaikkea. Tämä on erikoista, Särelä ei ollenkaan ota huomioon, että Jeesus todellakaan ei tiedä kaikkea. Jeesus sanoo, että siitä hetkestä eivät tiedä Poika eivätkä enkelitkään, vaan yksin Isä (Mt. 24:36). Jos Jeesus on tosi Jumala, miten on mahdollista, että on olemassa jotakin, jonka tietää ainoastaan Isä? Jeesus ei tiennyt, että viikunapuussa ei ollut hedelmiä, vaan hänen täytyi mennä katsomaan ja toteamaan asia itse. Jos hän olisi ollut kaikkitietävä, häneltä olisi tässä säästynyt aikaa, eikä hänen olisi tarvinnut kirota viikunapuuta. Särelä selittää, että tämä johtuu siitä, että Jeesus alensi itsensä ja otti ihmisen muodon ja että ollessaan ihminen hän ei käyttänyt kaikkia jumalallisia ominaisuuksiaan. Kovasti on selittelyn makua. Jeesus siis on tosi Jumala, mutta ollessaan tosi ihminen hän oli vähemmän kuin Jumala, eikä tiennyt kaikkea? Eikö Särelä tässä syyllisty tismalleen samaan kuin Jehovan todistajat (virheellisesti) hänen mukaansa, että Jeesusta pidetään alempana jumalana? Kuten on monta kertaa käynyt ilmi, kolminaisuusopissa ei ole järjen hiventäkään.

Särelä esittää, että Jeesuksen teot ovat Isän tekoja. Tietenkin ovat, koska Jeesus on näkymättömän Jumalan tarkka kuva (Kol. 1:15) ja koska hän toteutti tehtäväänsä – jonka sai Isältään, hän ei tehnyt mitään omin päin, vaan toteutti aina Isän tehtävän.

Särelä esittää, että Jeesus herätti kuolleita ja herätti myös itsensä kuolleista. Tämä ei kuitenkaan ole mikään todiste jumaluudesta, sillä Elia ennen Jeesusta herätti kuolleita ja Paavali Jeesuksen jälkeen herätti kuolleita. Jumalan mies voi herättää kuolleita, ilman, että meidän täytyy olettaa hänen olevan itse tosi Jumala. Että Jeesus herätti itse itsensä kuolleista, tällaisesta emme lue missään kohtaa Raamattua, vaan Raamattu sanoo, että Isä Jumala, kaikkivaltias Jehova, herätti hänet kuolleista (Room. 10:9).

Särelä esittää, että vain Jumala itse voi antaa syntejä anteeksi. Särelä kertoo, että Jeesus antoi syntejä anteeksi Jumalallisella arvovallalla. Hän myöntää, että myös profeetat ennen Jeesusta antoivat syntejä anteeksi Jumalan valtuutuksella, samoin kuin Jumalan palvelijat Jeesuksen jälkeen, mutta Jeesus ei antanut syntejä anteeksi omalla vallallaan vaan Isän, koska hän on itse kaikkivaltias Jumala Jehova. Tästä on helppo nähdä, että koska tavalliset ihmiset voivat antaa syntejä anteeksi, jos Jumala on heidät tähän valtuuttanut, Jeesuksen toimintaa tässä asiassa ei voi pitää todisteena hänen jumaluudestaan – miksi emme ennemmin päättelisi, että Jeesus antoi syntejä anteeksi Jumalan valtuudella, kuten ihmiset ennen häntä ja hänen jälkeen?

Särelä todistaa, että Mooseksen lain mukaan saamme palvoa ja kumartaa ainoastaan kaikkivaltiasta tosi Jumalaa, Jehovaa. Sitten hän esittää, että koska ihmiset kumarsivat ja palvoivat Jeesusta (Mt. 28:17), eikä Jeesus tätä kieltänyt, hänen täytyi olla itse Jumala. Muutenhan ihmiset olisivat syyllistyneet epäjumalanpalvontaan. Mitä tulee siihen, että yksin Jumalaa saa kumartaa ja palvoa, Jeesus on poikkeus, joka vahvistaa säännön. Mooses sanoo:

“Profeetan minä olen herättävä heille heidän veljiensä keskuudesta, sinun kaltaisesi, ja minä panen sanani hänen suuhunsa, ja hän puhuu heille kaikki, mitä minä käsken hänen puhua. Ja joka ei kuule minun sanojani, joita hän minun nimessäni puhuu, hänet minä itse vaadin tilille.” (5. Moos. 18:18,19)

Tässä kerrotaan aivan poikkeuksellisesta profeetasta. Ensinnäkin hän on Mooseksen kaltainen, joten voimme odottaa, että hän noudattaa Mooseksen lakia ja opettaa sitä. Tähän sopii kovin huonosti kirkon Jeesus, joka nollasi ruokasäädökset ja häpäisi sapatin. Tässä sanotaan, että Jumala itse panee sanat hänen suuhunsa ja jokainen, joka ei kuule häntä, vaaditaan tilille. Toki historiassa oli monta profeettaa, jotka julistivat, että tämä on Jehovan sana. Mutta on vain yksi Poika, ei ole ketään muuta Jeesuksen kaltaista, joka olisi yhtä lähellä Isää. Hän on näkymättömän Jumalan kuva, koko luomakunnan esikoinen (Kol. 1:15), Jumalan ainoa Poika. Häntä me saamme kumartaa ja palvoa, koska hän on Jehovan kuva. Ketään muuta emme saa kumartaa tai palvoa. Hän on niin lähellä Isää, että hänen kumartaminen on sallittua. Mutta hän ei ole itse Jehova, vaan hän ainokainen Poika.

Hieman yllättäen Särelä lainaa Viidettä Mooseksen kirjaa (5. Moos. 6:4) ja esittää, että Jumala on yksi. Hänen mukaan Isä on Jumala, Poika on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala, mutta silti ei ole kolmea Jumalaa, vaan on ainoastaan yksi Jumala. Tässä se on tiivistettynä Athanasiuksen uskontunnustus ja voimme kaikki todeta, että siinä ei ole mitään järkeä. Miten kolme eri Jumalaa muka ovat yksi? Termi kolmiyhteinen on ratkaisu tähän ongelmaan, on kolme eri Jumalaa, mutta silti vain yksi Jumala, koska Raamattu sanoo, että Jumala on yksi. Tästä emme pääse ikinä yksimielisyyteen, toisten mukaan Raamattu ja Jumala ovat täynnä paradokseja ja mysteerejä, toisten mielestä kaikki paradoksit ja mysteerit tulee hylätä. Ja koska olen vain kouluja käymätön duunari, sijoitan itseni jälkimmäiseen kategoriaan.

“Minä ja Isä olemme yhtä.” (Joh. 10:30)

Särelän mielessä ainoastaan kolmiyhteisen Jumalan toinen persoona, Jeesus, voi julistaa olevansa yhtä Jumalan kanssa. Mutta onhan Raamatun mukaan mies ja nainen avioliitossa aivan samalla tavalla yhtä, vaikka ovatkin edelleen kaksi eri persoonaa. Jeesus voi julistaa olevansa yhtä Isän kanssa, sillä hän on Jumalan tarkka kuva, lähetetty Isän luota maan päälle. Hän on lähempänä Jumalaa kuin enkelit, ja voi täten julistaa olevansa yhtä Isän kanssa. Tätä jaetta ei ole mikään pakko tulkita kirjaimellisesti.

“Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän” (Joh. 14:9)

Särelän mukaan tämä voi tarkoittaa ainoastaan, että Jeesus on itse Jehova. Mutta kuten olen todennut aikaisemmin (Kol. 1:15), Jeesus on Jumalan kuva, joten täten hän voi sanoa Filippukselle, että joka on nähnyt minut on nähnyt Isän.

Särelä julistaa varmuudella, että “Jeesuksen neitseellinen syntymä vahvistaa Jeesuksen jumaluuden.” Tässä hän siteeraa jakeita Mt. 1:23, 20; Luuk. 1:34,35, mutta ei selitä, miksi ihmeessä neitseestä syntyminen todistaisi Jeesuksen jumaluudesta. Pikemminkin se todistaa ihmisyydestä – hän sikisi kohdussa, kasvoi lapsena ja varttui, hänellä oli ihmisen DNA, hän oli ihminen, vaikkakin yliluonnollisesti hedelmöitetty. Neitseestä syntyminen ei todista Jeesuksen jumaluudesta.

Särelä huomauttaa täysin aiheellisesti, että San. 8:22 on käänetty kirkkoraamatussa väärin, siinä ei sanota, että Herra “loi” minut töittensä esikoiseksi, vaan että Herra “hankki” minut. Tässä ei ole heprean verbiä bara, joka tarkoittasi luoda, vaan kanah, hankkia tai saada tai tulla omistamaan. Kuitenkin Kol. 1:15 todistaa, että Jeesus on koko luomakunnan esikoinen, siis ensimmäinen luotu olento. Joten Raamatun todistus on vahva – Jeesus on luotu olento, hän ei ole itse tosi Jumala Jehova.

Särelän mukaan ainoastaan Jumalan Pojan veri voi sovittaa meidän syntimme. Olen samaa mieltä. Tämä ei edellytä, että Jumalan Pojan tulisi olla itse Jumala. Jehovan todistajatkin uskovat, että Jeesuksen veri on maksanut meidän lunnaamme, meidät on sovitettu ristillä Jeesuksen kuoleman ansiosta. Jeesus saattoi sovittaa meidän syntimme, koska hän oli täysin synnitön ihminen, täten sopiva uhriksi. Jotta Jeesus voisi sovittaa meidän syntimme, hänen ei tarvinnut olla itse Jumala. Miten Jumala voi kuolla? Miten Jumala voi vuotaa verta? Ei mitenkään, siihen tarvittiin ihminen, Jeesus Kristus, tai Jeshua Messias, kuten me seitsemännen päivän todistajat sanomme.

Särelä väittää, että Jeesuksen kastekäskyssä (Mt. 28:19) meidän käsketään kastaa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, siihen yhteen nimeen, ei kolmeen, koska Jumala on kolmiyhteinen. Miksi Jeesus täten haaskaa sanojaan, eikä vain käske meidän kastaa suoraan lyhyesti ja ytimekkäästä Jehovan nimeen? Ei niin, vaan on erikseen Isän nimi, Pojan nimi ja Pyhän Hengen nimi. Tietenkään Pyhälle Hengelle ei ole kerrottu nimeä, mikä sekin todistaa, että Pyhä Henki ei ole Jumalasta erillään oleva persoona, sillä jos Pyhä Henki on persoona, miksi Raamattu ei kerro meille hänen nimeään? Voimme kastaa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, ilman, että meidän täytyisi uskoa, että Jumala on kolmiyhteinen. Tässäkään jakeessa ei todellisuudessa puhuta kolmiyhteisestä Jumalasta sanaakaan.

“Isä on minua suurempi” (Joh. 14:28)

Särelä myöntää, että tämä jae kuulostaa pahalta kolminaisuusoppia ajatellen. Sitä se todellakin on. Selitys on vanha tuttu – alennustilassaan ihmisenä, juuri ennen kuolemaansa, Jeesus oli Jumalaa alempi. Jos Jeesus on kaikkivaltias Jumala Jehova, miten hän voi olla olemassa ihmisenä alempi kuin Jumala? Täten kolminaisuusopin kannattajat todellisuudessa uskovat paitsi polyteismiin, myös Jeesukseen alempana olentona kuin Jumala – mistä Särelä aiemmin moitti Jehovan todistajia! Joko Jeesus on itse Jumala tai sitten hän ei ole Jumala ollenkaan, ei ole mitenkään mahdollista, että Jumala itse hylkää omat jumalalliset ominaisuutensa ja syntyy alemmaksi jumaluudeksi. Eli siis, Särelä vastustaa niitä Jehovan todistajia ja muita harhaoppisia, jotka esittävät Jeesuksen olevan jokin alempi jumalaolento, mutta sitten itse opettaa Jeesuksen olleen ihmisenä Jumalaa alempi. Ota nyt sitten tästä opista selvää.

Paavali varoittaa meitä laittomuuden ihmisestä (2. Tess. 2:4), joka julistaa olevansa itse Jumala. Danielin mukaan Antikristus (Dan. 7:25) muuttaa ajat ja lait. Tämä kirkon Jeesus, joka julistaa olevansa itse tosi Jumala, joka kumosi ruokasäädökset ja muutti sapatin sunnuntaille, täytyy täten Raamatun ilmoituksen mukaan olla itse Antikristus. Mutta onneksi tiedämme, että Jeesus ei kumonnut Toorasta pienintäkään piirtoa, eikä hän siirtänyt sapatin pyhyyttä sunnuntaille, eikä hän ole itse Jumala. Olen tästä kirjoittanut kattavasti tässä. Kirkon Jeesus on Antikristus, mutta historian Jeshua on Messias ja Jumalan Poika ja meidän Vapahtajamme.

Minun suurin ihmetyksen aihe on, että jos Jeesus on itse tosi Jumala, miksi ihmeessä Jeesus ei selvästi ja toistuvasti itse kerro tätä asiaa ihmisille? Miksi profeetat eivät osaa sanoa sanaakaan Messiaasta, joka on itse Jumala? Miksi profeetat eivät osaa kertoa meille Jumalasta, joka astuu alas taivaasta ja alentaa itsensä ja ottaa ihmisen muodon? Tämä ja sitten se, että kolminaisuusopissa ei ole päätä eikä häntää, saa minut vakuuttuneeksi siitä, että Jumala ei ole kolmiyhteinen, Jeesus ei ole itse Jumala ja me voimme pelastua, vaikka emme uskoisikaan tähän kirkon luomaan kolmiyhteiseen hirvitykseen. Riittää, että tunnustamme suullamme, että Jeesus on Herra ja uskomme sydämessämme, että Jumala on hänet herättänyt kuolleista, niin me pelastumme (Room. 10:9). Hyvästit siis kolmiyhteinen Jumala, tervetuloa sydämeeni kaikkivaltias Jehova, joka olet luonut taivaan ja maan ja antanut meille Poikasi Jeshuan Messiaan, jonka ristinkuoleman kautta olet antanut meille kaikille kaikki syntimme anteeksi!

Onko mitään järkeä uskoa Eero Junkkaalaa?

Eero Junkkaala kirjassaan “Onko mitään järkeä uskoa Jumalaan” käsittelee maalaisjärjelle avautuvalla tavalla järkisyitä uskoa tai olla uskomatta Jumalaan. Kirjansa lopuksi Junkkaala esittää, että usko on lopulta tärkeämpää kuin järki, mikä saatta hieman viedä hänen sanomaltaan pohjaa pois, minkä hän tosin itsekin myöntää. Junkkaala esittää, että muslimeille, juutalaisille ja ateisteille oppi kolmiyhteisestä Jumalasta on suuri kompastuskivi (myös minulle). Junkkaala ei erityisemmin yritä puolustaa kolminaisuusoppia, lainaa vain Athanasiuksen uskontunnustusta, jonka mukaan et voi pelastua, jos et usko kolminaisuuten, siten kuten Athanasius sen muotoilee. Junkkaala tarjoilee kyllä todisteita Luoja-Jumalan puolesta, kuten maailmankaikkeuden hienosäätöä, lintuparvien käyttäytymistä ja mehiläisten ihmeellistä elämää, mutta matka tästä Jumalasta kolmiyhteiseen Kirkon uskomaan Jumalaan on pitkä, eikä Junkkaala tarjoile tälle matkalle juurikaan eväitä. Fakta nimittäin on, että Raamatusta ei löydy perusteita kolminaisuusopille juurikaan, mitä nyt kolme miestä Aabrahamin luona vierailulla. Kolmiyhteinen Jumala on käsite, joka monen rationaalisesti ajattelevan ihmisen on mahdoton hyväksyä. Se on syystä kaikille ajatteleville juutalaisille, muslimeille ja ateisteille suuri kompastuskivi, jota kirkko ei ole ottanut tarpeeksi vakavasti. Junkkaala on täysin tyytyväinen pitäessään kiinni tällaisesta mysteeristä, joka loukkaa meidän maalaisjärkisten uskoa, koska usko on lopulta tärkeämpää kuin looginen ajattelu. Toiseen mysteeriin, ehtoollisen reaalipreesenssiin, Junkkaala myös viittaa, mutta ei edes yritä tarjota todisteita näkemyksensä puolesta. Ehtoollisaineet ovat Jeesuksen Kristuksen tosi ruumis ja tosi veri, mitä ei voi järjellä ymmärtää, mutta uskossa otetaan vastaan kyllä kirkossa sunnuntaina ilman mitään ongelmia. Epäilijälle, joka tahtoo tutustua Jumalaan, Junkkaala antaa kirjansa lopuksi ohjeeksi hakeutua kirkkoon tai muuhun hengelliseen tilaisuuteen, ja käydä ehtoolliselle. Hän unohtaa mainita, että kirkossa ehtoollista saa nauttia ainoastaan kastettu ja konfirmoitu kirkon jäsen. Junkkaalan esittämässä kristinuskossa on hieman mysteeriuskonnon makua.

Kirjan parhaita puolia ovat sen viimeiset luvut, joissa Junkkaala tarjoaa todisteeksi kolmiyhteisestä kristinuskon Jumalasta niin kristittyjen marttyyrien kokemuksia kuin kristinuskon valtavaa vaikutusta historiassa koko ihmiskunnan kehitykseen. Kristinuskon positiivinen vaikutus on jotain, johon ateistit eivät ole juurikaan perehtyneet, vaan he tykkäävät esittää, että kristinusko on yksin syypää pimeään keskiaikaan, eikä ole tarjonnut maailmalle mitään muuta. Junkkaala romuttaa tällaisen käsityksen perusteellisesti. Lopuksi tarjotaan eväitä uskon alkutaipaleelle ja kootaan yhteen ajatuksia koko kirjasta. Tämä kirjoitukseni ei ole varsinainen arvostelu, vaan keskityn tässä muutamiin kohtiin, jotka häiritsevät minua. Emil Anton kutsui arvosteluani Juho Sankamon kirjasta “Alkukirkon salaisuuspoleemiseksi. Jos se oli poleeminen, mitä tämä on? Sodanjulistus? Toivottavasti saan asiani esitettyä kyllin terävästi ja kuitenkin sävyisästi, jotta tästä ei tulisi poleeminen arvio joka kyllästyttää ja karkoittaa kaikki lukijat tiehensä. Junkkaala kirjassaan peräänkuuluttaa avointa vuoropuhelua. Olen pahoillani, mutta Facebookissa olen havainnut, että avointa keskustelua luomisesta Junkkaala ei suostu käymään, mikä on sääli. Pohdin seuraavaksi kirjan alkuosan keskeistä kysymystä, ovatko kristinusko ja tiede toisiaan vastakkain?

Junkkaala on pitkään profiloitunut teistisen evoluution kannattajana. Tässä kirjassa hän kuulostaa ajoittain melkein kreationistilta kertoessaan luomakunnan ihmeellisistä ominaisuuksista ja hienosäädöstä. Junkkaala esittää ikään kuin faktana, että maailma on 13,8 miljardia ja maapallo 4,5 miljardia vuotta vanha. Hän esittää faktana, että kaikki maailman eliöt ovat kehittyneet yhdestä kantaisästä evoluution seurauksena. Junkkaala esittää, että tiedeyhteisö on hämmästyttävän yksimielinen siitä, että evoluution keskeinen mekanismi, sattumanvaraiset mutaatiot ja luonnonvalinta, ovat tuottaneet koko luomakunnan monimuotoisuuden. Tässä on kuitenkin pieni koukku. Junkkaala nimittäin kertoo, että se mikä tutkijan pöydällä näyttää satunnaiselta, ei välttämättä ole sattumaa, vaan onkin Jumalan sormen työtä. Näin Junkkaala itseasiassa sotii nykyistä tieteellistä käsitystä vastaan, jonka mukaan mutaatiot ovat todellakin sattumanvaraisia, eivätkä mitään muuta. Evoluutioteorian kultainen ajatus on, että evoluutio on sokeaa ja ohjaamatonta, siis täysin sattumanvaraista. Junkkaala on siis lipsunut tieteellisestä kannastaan vaarallisesti kreationismin suuntaan, vihjatessaan, että mutaatiot välttämättä eivät olekaan sattumanvaraisia.

Junkkaala lainaa muutamaa teististä evolutionistia, mutta jostain syystä ei anna puheenvuoroa ollenkaan yhdellekään varteenotettavalle ns. kreationistille. Miksi vuoropuhelun nimessä Junkkaala ei kerro meille kreationistien keskeisistä argumenteista? Se on todella sääli, sillä nyt tässä kirjassa ainoa argumentti kreationismin ja nuoren maan puolesta on Junkkaalan rakentama olkiukko, jonka mukaan emme havaitse apinoiden kiipeävän alas puusta ja kehittyvän ihmisiksi. Luulisi, että tällaisessa teoksessa olisi ollut tilaa käsitellä kreationistien argumentteja elävistä fossiileista, konvergentin evoluution järjettömyydestä tai modernin genetiikan vasta hiljattain löytämistä mutaationopeuksista. Toki Junkkaala pitää DNA:ta Jumalan luomana, mutta itse en näe, että jos tiedemaailman hyväksymä evoluution keskeinen dogmi sattumanvaraisista mutaatiosta ja luonnovalinnasta toimii, mihin ihmeeseen me tarvitsemme Jumalaa? Jos tiedemaailman käsitys on oikea, silloin Jumala ei ole luonut ainuttakaan eliötä, vaan ne ovat puhtaasti sattuman luomia. Junkkaala yrittää pitää kiinni tieteellisestä maailmankuvasta, mutta ilmeisesti ei itse näe, että on lipsunut pahasti kreationismin puolelle.

Junkkaala loistaa tässä teoksessaan siinä, mikä on hänen omaa erityisalaansa – Raamatun arkeologiassa. Niinpä saamme lukea Raamatun kuvauksista, jotka arkeologian tuoreimpien löytöjen mukaan ovat varsin luotettavia. Raamatun kertomukset Israelin kuninkaista täten ovat todellista historiaa, mutta Raamatun kertoma kuvaus maailman luomisesta Junkkaalan mukaan ei ole historian kirjoitusta, vaan jotain muuta. Itseäni mietityttää kymmenen käskyn viittaus luomiseen (2. Moos. 20:11), jonka mukaan Jumala loi maailman kuudessa päivässä. On vaikea nähdä, miksi kesken lakitekstin meille kerrottaisiin, pahoittelen, en keksi parempaa ilmaisua, tällaisia luomismyyttejä ja satuja. On myös huomattava, että Jumala antoi meille sapatinpäivän, viikon seitsemännen päivän, luomisviikon seitsemännen päivän muistoksi. Jos luomisviikon päivät olivat todellisuudessa satoja miljoonia vuosia, miksi Jumala antoi meille yhden 24h pituisen sapatinpäivän luomisviikon seitsemännen päivän muistoksi ja kunniaksi? Tähän pointtiin Junkkaala vastasi minulle Facebookissa, että sapatti ja luominen ovat kahden eri kategorian asioita, eikä suostunut väittelemään enempää. Hyväksyn tämän, jos ei haluta väitellä, silloin ei haluta, mutta miksi Junkkaala kirjassaa peräänkuuluttaa avointa vuoropuhelua, jos itse ei kuitenkaan halua siihen ryhtyä?

Junkkaala kirjoittaa osuvasti Raamatun arvovallasta, että Raamatun sotia ja sankareiden toilailuja ei ole tarkoitettu meille esikuvaksi. Näin Junkkaala puolustaa Raamatun asemaa Jumalan ilmoituksena oikein mallikkaasti. Hän puolustaa Raamatun arvovaltaa esittelemällä lyhyesti Raamatun käsikirjoitusten valtavaa määrää verrattuna muihin historiallisiin teksteihin ja esittää, että modernin tieteen keinoin voimme varmentaa Raamatun tekstin, vaikka olisi käsikirjoituksissa eroja. Johtuen käsikirjoitusten suuresta määrästä, voimme olla melko varmoja siitä, mitä alunperin Raamattuun on kirjoitettu. Junkkaala myöntää kuitenkin, että yksittäisistä jakeista käydään edelleen keskustelua, mutta ei ilmeisesti yhdestäkään uskon kannalta keskeisestä jakeesta.

Ihmeitä käsitellessään Junkkaala nostaa yhden Raamatun ihmeen ylitse muiden – Jeesuksen ylösnousemuksen. Koko kristillinen usko rakentuu tai kaatuu tämän ihmeen varassa. Evankeliumeiden kertomuksia Junkkaala pitää luotettavana. Tiede ei voi todistaa, että ihmeitä ei voisi tapahtua. Ylösnousemuksen todisteeksi Junkkaala tarjoaa sunnuntain ihmettä. Tässä on syytä lainata Junkkaalaa laajemmin (korostus omani):

“Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen tapahtui myös yksi merkillinen muutos. Koko Vanhaa testamenttia koossa pitävä opetus sapatin merkityksestä Jumalan ja hänen kansansa välisenä liittona arvioitiin uudestaan. Mikään komitean mietintö ei olisi voinut kumota Jumalan Mooseksen laissa säätämää ikuista ohjetta. Tapahtui kuitenkin jotain niin järisyttävää, jonka vain itse Jumala sai aikaan: sapatti vaihtui sunnuntaiksi.”

Jumala itse Sanassaan julistaa, että Mooseksen laki on täydellinen (Ps. 19:7) ja ikuinen (Ps. 111:7,8; 119:152; 148:6; 89:34; 119:160). Junkkaala on aivan oikeassa sanoessaan, että mikään komitea ei voi muuttaa sapattia. Jo luomisviikolla Jumala itse siunasi ja pyhitti sapatinpäivän, ja se minkä Jumala siunaa on siunattu ikuisesti (1. Aik. 17:27). Kymmenessä käskyssä meidän käsketään pyhittää sapatinpäivä, viikon seitsemäs päivä. Kymmenen käskyä oli kirjoitettu kivitauluihin Jumalan sormella ja niitä säilytettiin kaikkein pyhimmässä. Kymmenen käskyä ovat universaaleja ja ikuisia, varmasti kristittyjenkin mielestä. Miten täten on mahdollista, että sapatti kumottiin ja korvattiin sunnuntailla? Junkkaala kuvaa tätä Jumalan ihmeeksi, mutta vielä suurempi ihme on, että Raamattu ei puhu tästä ihmeestä sanaakaan. Raamatussa sunnuntaita kertaakaan ei kuvata pyhäpäiväksi, eikä meille Raamatussa anneta ainuttakaan käskyä pyhittää sunnuntai, viikon ensimmäinen päivä. Raamattu ei kerro meille yhdenkään opetuslapsen tai apostolin koskaan pyhittäneen sunnuntaita. Jos alkuseurakunta olisi pyhittänyt sunnuntain, tästä kerrottaisiin Raamatussa meille varmasti, olisihan se ollut, kuten Junkkaala esittää, vahva todiste ylösnousemuksen puolesta. Nyt meillä ei ole mitään muuta todistetta sunnuntain pyhyydestä kuin kirkkoisien päätökset julistaa auringon päivä pyhäksi 300-luvulla. Raamattu vaikenee sunnuntaista tyystin. Olen kaikista mahdollisista argumenteista sunnuntain puolesta kirjoittanut kattavasti tässä.

Käsitellessään Raamatun arvovaltaa Junkkaala esittelee meille surullisen kuuluisan tulkintaperiaatteen – Vanhaa testamenttia on tulkittava Uuden valossa. Haluaisiko Junkkaala kertoa tämän periaatteen juutalaisille? Tulkitsemme siis Vanhaa Uuden kautta ja mikä yllätys, joka toinen jae Vanhassa testamentissa kertoo meille jotakin Jeesuksesta. Juutalaiset ovat aivan oikeassa osoittaessaan, että tällä metodilla mennään takamus edellä puuhun. Vanhan testamentin tulkitseminen Uuden valossa on vakava kehäpäätelmä, johon sortuessaan Junkkaala ei ole yksin, vaan näin opetetaan lähes kaikkialla. Tässä valossa Junkkaala esittää, että “Koko Mooseksen lain seremoniasäädökset kuuluvat siihen osastoon, jonka Jeesus nollasi, kun hän täytti sen.” Tässä on kaksi ongelmaa. Mikä käsky kuuluu seremoniasäädöksiin ja mikä ei? Toorassa kun ei käskyjä jaotella missään kohtaa eri kategorioihin. Tähän kysymykseen kristityt eivät ole puuttuneet tarpeeksi hanakasti. Yksikään teologi ei osaa minulle vastata, mikä käsky on seremoniasäädöstä ja mikä jotakin muuta. Toinen ongelma on väite siitä, että Jeesus täyttäessään lain nollasi lain. Minkä lain Jeesus nollasi ja mitä ei? Tähän kysymykseen ei teologeilla ole vastausta. Heillä ei myöskään ole vastausta siihen, miten Jeesus saattoi nollata laista ainuttakaan käskyä, sanoohan Jeesus itse vuorisaarnassaan, että hän ei tullut kumoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto (Mt. 5:17-19).

“Olennaista ei ole ymmärtäminen vaan uskominen.” Kuten jo esitin, tässä Junkkaala hieman vesittää muuten mainion kirjansa sanomaa. Kristinuskossa siten kuten Junkkaala sen ymmärtää, on järkeä haastavia elementtejä, kuten Jumalan kolminaisuus, Jeesuksen kaksiluonto tai reaalipreesenssi. Junkkaalan on pakko täten päätellä, että usko on tärkeämpää kuin looginen päättely ja ajattelu. Järkiperusteita löytyy kyllä kristinuskon puolesta riittämiin, kuten Junkkaala kirjassaan ansiokkaasti osoittaa, mutta lopulta koko kysymys Jumalan olemmassaolosta on uskon asia. Jeesus on uskon keskipiste, maali, johon koko Toora tähtää (Room. 10:4). Lapset ja kehitysvammaiset ottavat uskon vastaan lapsenuskolla, eikä meille oppineille ole mikään häpeä ottaa Jeesusta vastaan samalla lapsenkaltaisella uskolla. Pisteet siis Junkkaalalle kaiken kaikkiaan tästä kirjasta, se on lukemisen arvoinen, vaikka muutamaa seikkaa siinä vieroksunkin, kuten tästä toivottavasti ei liian poleemisesta arvostelusta käy ilmi. Onko mitään järkeä uskoa Jumalaan, maailmankaikkeuden Luojaan? Varmasti on. Onko mitään järkeä uskoa kolmiyhteiseen Jumalaan, Jeesukseen, joka on samaan aikaan sekä ihminen että Jumala, ehtoollisaineisiin, jotka ovat totisesti Kristuksen ruumis ja veri? Ei, siinä ei ole mitään järkeä.