Onko mitään järkeä uskoa Eero Junkkaalaa?

Eero Junkkaala kirjassaan “Onko mitään järkeä uskoa Jumalaan” käsittelee maalaisjärjelle avautuvalla tavalla järkisyitä uskoa tai olla uskomatta Jumalaan. Kirjansa lopuksi Junkkaala esittää, että usko on lopulta tärkeämpää kuin järki, mikä saatta hieman viedä hänen sanomaltaan pohjaa pois, minkä hän tosin itsekin myöntää. Junkkaala esittää, että muslimeille, juutalaisille ja ateisteille oppi kolmiyhteisestä Jumalasta on suuri kompastuskivi (myös minulle). Junkkaala ei erityisemmin yritä puolustaa kolminaisuusoppia, lainaa vain Athanasiuksen uskontunnustusta, jonka mukaan et voi pelastua, jos et usko kolminaisuuten, siten kuten Athanasius sen muotoilee. Junkkaala tarjoilee kyllä todisteita Luoja-Jumalan puolesta, kuten maailmankaikkeuden hienosäätöä, lintuparvien käyttäytymistä ja mehiläisten ihmeellistä elämää, mutta matka tästä Jumalasta kolmiyhteiseen Kirkon uskomaan Jumalaan on pitkä, eikä Junkkaala tarjoile tälle matkalle juurikaan eväitä. Fakta nimittäin on, että Raamatusta ei löydy perusteita kolminaisuusopille juurikaan, mitä nyt kolme miestä Aabrahamin luona vierailulla. Kolmiyhteinen Jumala on käsite, joka monen rationaalisesti ajattelevan ihmisen on mahdoton hyväksyä. Se on syystä kaikille ajatteleville juutalaisille, muslimeille ja ateisteille suuri kompastuskivi, jota kirkko ei ole ottanut tarpeeksi vakavasti. Junkkaala on täysin tyytyväinen pitäessään kiinni tällaisesta mysteeristä, joka loukkaa meidän maalaisjärkisten uskoa, koska usko on lopulta tärkeämpää kuin looginen ajattelu. Toiseen mysteeriin, ehtoollisen reaalipreesenssiin, Junkkaala myös viittaa, mutta ei edes yritä tarjota todisteita näkemyksensä puolesta. Ehtoollisaineet ovat Jeesuksen Kristuksen tosi ruumis ja tosi veri, mitä ei voi järjellä ymmärtää, mutta uskossa otetaan vastaan kyllä kirkossa sunnuntaina ilman mitään ongelmia. Epäilijälle, joka tahtoo tutustua Jumalaan, Junkkaala antaa kirjansa lopuksi ohjeeksi hakeutua kirkkoon tai muuhun hengelliseen tilaisuuteen, ja käydä ehtoolliselle. Hän unohtaa mainita, että kirkossa ehtoollista saa nauttia ainoastaan kastettu ja konfirmoitu kirkon jäsen. Junkkaalan esittämässä kristinuskossa on hieman mysteeriuskonnon makua.

Kirjan parhaita puolia ovat sen viimeiset luvut, joissa Junkkaala tarjoaa todisteeksi kolmiyhteisestä kristinuskon Jumalasta niin kristittyjen marttyyrien kokemuksia kuin kristinuskon valtavaa vaikutusta historiassa koko ihmiskunnan kehitykseen. Kristinuskon positiivinen vaikutus on jotain, johon ateistit eivät ole juurikaan perehtyneet, vaan he tykkäävät esittää, että kristinusko on yksin syypää pimeään keskiaikaan, eikä ole tarjonnut maailmalle mitään muuta. Junkkaala romuttaa tällaisen käsityksen perusteellisesti. Lopuksi tarjotaan eväitä uskon alkutaipaleelle ja kootaan yhteen ajatuksia koko kirjasta. Tämä kirjoitukseni ei ole varsinainen arvostelu, vaan keskityn tässä muutamiin kohtiin, jotka häiritsevät minua. Emil Anton kutsui arvosteluani Juho Sankamon kirjasta “Alkukirkon salaisuuspoleemiseksi. Jos se oli poleeminen, mitä tämä on? Sodanjulistus? Toivottavasti saan asiani esitettyä kyllin terävästi ja kuitenkin sävyisästi, jotta tästä ei tulisi poleeminen arvio joka kyllästyttää ja karkoittaa kaikki lukijat tiehensä. Junkkaala kirjassaan peräänkuuluttaa avointa vuoropuhelua. Olen pahoillani, mutta Facebookissa olen havainnut, että avointa keskustelua luomisesta Junkkaala ei suostu käymään, mikä on sääli. Pohdin seuraavaksi kirjan alkuosan keskeistä kysymystä, ovatko kristinusko ja tiede toisiaan vastakkain?

Junkkaala on pitkään profiloitunut teistisen evoluution kannattajana. Tässä kirjassa hän kuulostaa ajoittain melkein kreationistilta kertoessaan luomakunnan ihmeellisistä ominaisuuksista ja hienosäädöstä. Junkkaala esittää ikään kuin faktana, että maailma on 13,8 miljardia ja maapallo 4,5 miljardia vuotta vanha. Hän esittää faktana, että kaikki maailman eliöt ovat kehittyneet yhdestä kantaisästä evoluution seurauksena. Junkkaala esittää, että tiedeyhteisö on hämmästyttävän yksimielinen siitä, että evoluution keskeinen mekanismi, sattumanvaraiset mutaatiot ja luonnonvalinta, ovat tuottaneet koko luomakunnan monimuotoisuuden. Tässä on kuitenkin pieni koukku. Junkkaala nimittäin kertoo, että se mikä tutkijan pöydällä näyttää satunnaiselta, ei välttämättä ole sattumaa, vaan onkin Jumalan sormen työtä. Näin Junkkaala itseasiassa sotii nykyistä tieteellistä käsitystä vastaan, jonka mukaan mutaatiot ovat todellakin sattumanvaraisia, eivätkä mitään muuta. Evoluutioteorian kultainen ajatus on, että evoluutio on sokeaa ja ohjaamatonta, siis täysin sattumanvaraista. Junkkaala on siis lipsunut tieteellisestä kannastaan vaarallisesti kreationismin suuntaan, vihjatessaan, että mutaatiot välttämättä eivät olekaan sattumanvaraisia.

Junkkaala lainaa muutamaa teististä evolutionistia, mutta jostain syystä ei anna puheenvuoroa ollenkaan yhdellekään varteenotettavalle ns. kreationistille. Miksi vuoropuhelun nimessä Junkkaala ei kerro meille kreationistien keskeisistä argumenteista? Se on todella sääli, sillä nyt tässä kirjassa ainoa argumentti kreationismin ja nuoren maan puolesta on Junkkaalan rakentama olkiukko, jonka mukaan emme havaitse apinoiden kiipeävän alas puusta ja kehittyvän ihmisiksi. Luulisi, että tällaisessa teoksessa olisi ollut tilaa käsitellä kreationistien argumentteja elävistä fossiileista, konvergentin evoluution järjettömyydestä tai modernin genetiikan vasta hiljattain löytämistä mutaationopeuksista. Toki Junkkaala pitää DNA:ta Jumalan luomana, mutta itse en näe, että jos tiedemaailman hyväksymä evoluution keskeinen dogmi sattumanvaraisista mutaatiosta ja luonnovalinnasta toimii, mihin ihmeeseen me tarvitsemme Jumalaa? Jos tiedemaailman käsitys on oikea, silloin Jumala ei ole luonut ainuttakaan eliötä, vaan ne ovat puhtaasti sattuman luomia. Junkkaala yrittää pitää kiinni tieteellisestä maailmankuvasta, mutta ilmeisesti ei itse näe, että on lipsunut pahasti kreationismin puolelle.

Junkkaala loistaa tässä teoksessaan siinä, mikä on hänen omaa erityisalaansa – Raamatun arkeologiassa. Niinpä saamme lukea Raamatun kuvauksista, jotka arkeologian tuoreimpien löytöjen mukaan ovat varsin luotettavia. Raamatun kertomukset Israelin kuninkaista täten ovat todellista historiaa, mutta Raamatun kertoma kuvaus maailman luomisesta Junkkaalan mukaan ei ole historian kirjoitusta, vaan jotain muuta. Itseäni mietityttää kymmenen käskyn viittaus luomiseen (2. Moos. 20:11), jonka mukaan Jumala loi maailman kuudessa päivässä. On vaikea nähdä, miksi kesken lakitekstin meille kerrottaisiin, pahoittelen, en keksi parempaa ilmaisua, tällaisia luomismyyttejä ja satuja. On myös huomattava, että Jumala antoi meille sapatinpäivän, viikon seitsemännen päivän, luomisviikon seitsemännen päivän muistoksi. Jos luomisviikon päivät olivat todellisuudessa satoja miljoonia vuosia, miksi Jumala antoi meille yhden 24h pituisen sapatinpäivän luomisviikon seitsemännen päivän muistoksi ja kunniaksi? Tähän pointtiin Junkkaala vastasi minulle Facebookissa, että sapatti ja luominen ovat kahden eri kategorian asioita, eikä suostunut väittelemään enempää. Hyväksyn tämän, jos ei haluta väitellä, silloin ei haluta, mutta miksi Junkkaala kirjassaa peräänkuuluttaa avointa vuoropuhelua, jos itse ei kuitenkaan halua siihen ryhtyä?

Junkkaala kirjoittaa osuvasti Raamatun arvovallasta, että Raamatun sotia ja sankareiden toilailuja ei ole tarkoitettu meille esikuvaksi. Näin Junkkaala puolustaa Raamatun asemaa Jumalan ilmoituksena oikein mallikkaasti. Hän puolustaa Raamatun arvovaltaa esittelemällä lyhyesti Raamatun käsikirjoitusten valtavaa määrää verrattuna muihin historiallisiin teksteihin ja esittää, että modernin tieteen keinoin voimme varmentaa Raamatun tekstin, vaikka olisi käsikirjoituksissa eroja. Johtuen käsikirjoitusten suuresta määrästä, voimme olla melko varmoja siitä, mitä alunperin Raamattuun on kirjoitettu. Junkkaala myöntää kuitenkin, että yksittäisistä jakeista käydään edelleen keskustelua, mutta ei ilmeisesti yhdestäkään uskon kannalta keskeisestä jakeesta.

Ihmeitä käsitellessään Junkkaala nostaa yhden Raamatun ihmeen ylitse muiden – Jeesuksen ylösnousemuksen. Koko kristillinen usko rakentuu tai kaatuu tämän ihmeen varassa. Evankeliumeiden kertomuksia Junkkaala pitää luotettavana. Tiede ei voi todistaa, että ihmeitä ei voisi tapahtua. Ylösnousemuksen todisteeksi Junkkaala tarjoaa sunnuntain ihmettä. Tässä on syytä lainata Junkkaalaa laajemmin (korostus omani):

“Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen tapahtui myös yksi merkillinen muutos. Koko Vanhaa testamenttia koossa pitävä opetus sapatin merkityksestä Jumalan ja hänen kansansa välisenä liittona arvioitiin uudestaan. Mikään komitean mietintö ei olisi voinut kumota Jumalan Mooseksen laissa säätämää ikuista ohjetta. Tapahtui kuitenkin jotain niin järisyttävää, jonka vain itse Jumala sai aikaan: sapatti vaihtui sunnuntaiksi.”

Jumala itse Sanassaan julistaa, että Mooseksen laki on täydellinen (Ps. 19:7) ja ikuinen (Ps. 111:7,8; 119:152; 148:6; 89:34; 119:160). Junkkaala on aivan oikeassa sanoessaan, että mikään komitea ei voi muuttaa sapattia. Jo luomisviikolla Jumala itse siunasi ja pyhitti sapatinpäivän, ja se minkä Jumala siunaa on siunattu ikuisesti (1. Aik. 17:27). Kymmenessä käskyssä meidän käsketään pyhittää sapatinpäivä, viikon seitsemäs päivä. Kymmenen käskyä oli kirjoitettu kivitauluihin Jumalan sormella ja niitä säilytettiin kaikkein pyhimmässä. Kymmenen käskyä ovat universaaleja ja ikuisia, varmasti kristittyjenkin mielestä. Miten täten on mahdollista, että sapatti kumottiin ja korvattiin sunnuntailla? Junkkaala kuvaa tätä Jumalan ihmeeksi, mutta vielä suurempi ihme on, että Raamattu ei puhu tästä ihmeestä sanaakaan. Raamatussa sunnuntaita kertaakaan ei kuvata pyhäpäiväksi, eikä meille Raamatussa anneta ainuttakaan käskyä pyhittää sunnuntai, viikon ensimmäinen päivä. Raamattu ei kerro meille yhdenkään opetuslapsen tai apostolin koskaan pyhittäneen sunnuntaita. Jos alkuseurakunta olisi pyhittänyt sunnuntain, tästä kerrottaisiin Raamatussa meille varmasti, olisihan se ollut, kuten Junkkaala esittää, vahva todiste ylösnousemuksen puolesta. Nyt meillä ei ole mitään muuta todistetta sunnuntain pyhyydestä kuin kirkkoisien päätökset julistaa auringon päivä pyhäksi 300-luvulla. Raamattu vaikenee sunnuntaista tyystin. Olen kaikista mahdollisista argumenteista sunnuntain puolesta kirjoittanut kattavasti tässä.

Käsitellessään Raamatun arvovaltaa Junkkaala esittelee meille surullisen kuuluisan tulkintaperiaatteen – Vanhaa testamenttia on tulkittava Uuden valossa. Haluaisiko Junkkaala kertoa tämän periaatteen juutalaisille? Tulkitsemme siis Vanhaa Uuden kautta ja mikä yllätys, joka toinen jae Vanhassa testamentissa kertoo meille jotakin Jeesuksesta. Juutalaiset ovat aivan oikeassa osoittaessaan, että tällä metodilla mennään takamus edellä puuhun. Vanhan testamentin tulkitseminen Uuden valossa on vakava kehäpäätelmä, johon sortuessaan Junkkaala ei ole yksin, vaan näin opetetaan lähes kaikkialla. Tässä valossa Junkkaala esittää, että “Koko Mooseksen lain seremoniasäädökset kuuluvat siihen osastoon, jonka Jeesus nollasi, kun hän täytti sen.” Tässä on kaksi ongelmaa. Mikä käsky kuuluu seremoniasäädöksiin ja mikä ei? Toorassa kun ei käskyjä jaotella missään kohtaa eri kategorioihin. Tähän kysymykseen kristityt eivät ole puuttuneet tarpeeksi hanakasti. Yksikään teologi ei osaa minulle vastata, mikä käsky on seremoniasäädöstä ja mikä jotakin muuta. Toinen ongelma on väite siitä, että Jeesus täyttäessään lain nollasi lain. Minkä lain Jeesus nollasi ja mitä ei? Tähän kysymykseen ei teologeilla ole vastausta. Heillä ei myöskään ole vastausta siihen, miten Jeesus saattoi nollata laista ainuttakaan käskyä, sanoohan Jeesus itse vuorisaarnassaan, että hän ei tullut kumoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto (Mt. 5:17-19).

“Olennaista ei ole ymmärtäminen vaan uskominen.” Kuten jo esitin, tässä Junkkaala hieman vesittää muuten mainion kirjansa sanomaa. Kristinuskossa siten kuten Junkkaala sen ymmärtää, on järkeä haastavia elementtejä, kuten Jumalan kolminaisuus, Jeesuksen kaksiluonto tai reaalipreesenssi. Junkkaalan on pakko täten päätellä, että usko on tärkeämpää kuin looginen päättely ja ajattelu. Järkiperusteita löytyy kyllä kristinuskon puolesta riittämiin, kuten Junkkaala kirjassaan ansiokkaasti osoittaa, mutta lopulta koko kysymys Jumalan olemmassaolosta on uskon asia. Jeesus on uskon keskipiste, maali, johon koko Toora tähtää (Room. 10:4). Lapset ja kehitysvammaiset ottavat uskon vastaan lapsenuskolla, eikä meille oppineille ole mikään häpeä ottaa Jeesusta vastaan samalla lapsenkaltaisella uskolla. Pisteet siis Junkkaalalle kaiken kaikkiaan tästä kirjasta, se on lukemisen arvoinen, vaikka muutamaa seikkaa siinä vieroksunkin, kuten tästä toivottavasti ei liian poleemisesta arvostelusta käy ilmi. Onko mitään järkeä uskoa Jumalaan, maailmankaikkeuden Luojaan? Varmasti on. Onko mitään järkeä uskoa kolmiyhteiseen Jumalaan, Jeesukseen, joka on samaan aikaan sekä ihminen että Jumala, ehtoollisaineisiin, jotka ovat totisesti Kristuksen ruumis ja veri? Ei, siinä ei ole mitään järkeä.

Miljoona apinaa näppäimistöllä – elämän synnyn todennäköisyys

Infinite monkey theorem

Sanotaan, että jos tarpeeksi monta apinaa hakkaa tietokoneen näppäimistöä tarpeeksi monta vuotta, he tuottavat lopulta koko Shakespearen tuotannon. Tämä on mielenkiintoinen teoreema ja vie meidät naurettavan suurten lukujen ihmeelliseen maailmaan. Mutta ennen kuin tutkimme apinoita ja Shakespearen tuotantoa, katsokaamme ensin meille jokaiselle tutumpaa ja helpommin ymmärrettävää esimerkkiä, tavallista polkupyörän lukkoa, jossa on kolme rinkulaa, joissa kussakin numerot nollasta yhdeksään. Jos ystäväsi kertoo unohtaneensa polkupyörän lukkonsa koodin, mutta saatuaan sen avattua kokeiltuaan satunnaisia yhdistelmiä, todennäköisesti uskoisit ystävääsi, mutta pitäisit häntä todella onnekkaana. Tässä tapauksessa mahdollisia yhdistelmiä on 10³ eli 10*10*10 eli 1000. Todennäköisyys avata lukko sattumalta on 1/1000, eli siis täysin mahdollista. Mutta kuvitellaanpa, että ystäväsi kertoo avanneensa lukon, jossa on viisi rinkulaa. Nyt saattaisit jo hieman epäillä, sillä tässä tapauksessa mahdollisia yhdistelmiä on 10⁵ eli siis 100000. Jos ystäväsi ei ole aiemmin valehdellut, saattaisi uskoa häntä, mutta varmasti ihmettelisit hieman. Kuvitellaan vielä, että ystäväsi kertoisi avanneensa sattumalta lukon, jossa on 10 rinkulaa. Nyt todennäköisyys avata lukko sattumalta on 1/10¹⁰ eli siis 1/10000000000 (1 kymmenestä miljardista) – todennäköisempää olisi voittaa lotossa. Mutta kyllähän joka viikko aina joku voittaa lotossa, joten teoriassa ystäväsi on saattanut saada lukon avatuksi. Jos olet teoreettinen tyyppi, ehkä uskoisit ystävääsi, mutta me maalaisjärjellä ajattelevat realistit päättelisimme, että on todennäköisempää, että ystäväsi valehtelee. Jatketaan ajatusleikkiä ja kuvitellaan, että ystäväsi kertoo avanneensa sattumalta polkupyörän lukon, jossa on sata rinkulaa. Nyt mahdollisia yhdistelmiä on peräti 10¹⁰⁰ – täysin naurettavan absurdin suuri luku, ykkönen, jonka perässä on sata nollaa. Jotta käsittäisit, kuinka suuri tämä luku on, mieti, että koko maailmankaikkeudessamme on vain 10⁸² atomia. Todennäköisyys sattumalta avata polkupyörän lukko, jossa on sata rinkulaa, on 1/10¹⁰⁰, siis paljon todennäköisempää olisi sattumalta löytää yksi tietty atomi koko universumista. Tässä tapauksessa ei olisi epäilystäkään siitä, että ystäväsi valehtelee. Ainoastaan täysi mielipuoli pitäisi ystäväsi tarinaa uskottavana. Toki tuo tapahtuma olisi teoriassa mahdollinen, mutta ainoastaan teoriassa, käytännössä kukaan ei ikinä tällä planeetalla saisi lukkoa avatuksi, ei vaikka yrittäisi biljoona kertaa sekunnissa alkuräjähdyksestä maailmanloppuun asti.

Palataanpa takaisin apinoihin. Jos jätämme välimerkit huomiotta ja tutkimme todennäköisyyttä apinoiden kirjoittaa Shakespearen tuotantoa alkukielellä, todennäköisyys sattumanvaraisesti näpytellä 100 ensimmäistä merkkiä Hamletista olisi 1/26¹⁰⁰ eli siis 1/(3*10¹⁴¹). Kuten esimerkissä polkupyörän lukosta, jossa on sata rinkulaa, myös tässä tapauksessa todennäköisemmin löytäisi universumista yhden atomin kuin onnistuisi näpyttelemään sattumanvaraisesti 100 ensimmäistä kirjainta Hamletista. Jos sata biljoonaa apinaa olisi näpytellyt tietokoneen näppäimistöä alkuräjähdyksestä tähän päivään asti syöttäen sata biljoonaa merkkiä sekunnissa, he olisivat käyneet läpi 10¹⁴*4*10¹⁷*10¹⁴=4*10⁴⁵ merkkiä, joka on taskulaskimeni mukaan tasan nolla prosenttia kaikista mahdollisista yhdistelmistä (3*10¹⁴¹). Apinat siis eivät varmuudella olisi onnistuneet näppäilemään edes sataa ensimmäistä merkkiä Hamletista. Jätän kotitehtäväksi laskea, kuinka monta biljoonaa vuotta apinoiden tulisi hakata näppäimistöjään, jotta he saisivat koko Shakespearen tuotannon näpyteltyä.

Model of the newly-identified clorophyll f enzyme that converts chlorophyll a into chlorophyll f. The green molecules near the bottom of the structure represent chlorophyll a molecules that would be modified in light to produce chlorophyll f.

Tätä apinateoreemaa käytetään usein todistamaan, että kyllä evoluutio on mahdollinen, sillä jos evoluutiolla on käytössä useita miljoonia vuosia, myös epätodennäköiset tapahtumat ovat mahdollisia. Tutkitaan siis seuraavaksi elämän syntyä, millä todennäköisyydellä ensimmäinen elävä solu on voinut syntyä? Emme tässä tarkastele koko solua, vaan otamme tarkasteluun ainoastaan yhden proteiinin. Elämä rakentuu pitkälti proteiineista. Proteiinit ovat polypeptidiketjuja, jotka rakentuvat kahdestakymmenestä eri aminohaposta. Yksi proteiini koostuu keskimäärin kolmestasadasta aminohaposta. Näin ollen on olemassa 20³⁰⁰, eli siis 2*10³⁹⁰, mahdollista eri tapaa rakentaa yksi 300 aminohappoa pitkä proteiini. Todennäköisyys siis sattumalta löytää yksi proteeini on 1/(2*10³⁹⁰), aivan naurettavan tähtitieteellisen pieni luku.

Mutta, saatat sanoa, tuo on vain todennäköisyys löytää yksi tietty proteiini, meidän tulee ottaa huomioon kaikki potentiaalisesti funktionaaliset proteiinit. Olet aivan oikeassa. Paljonko niitä on? Douglas Axe vuonna 2004 arvioi vertaisarvioidussa tutkimuksessaan, että funktionaalisia proteiineja on yksi 10⁷⁷:stä. Vuonna 2012 Durston ja Chiu arvioivat luvun olevan vain yksi 10¹⁰⁰:sta. Selvästi nämä ovat vain arvioita, on mahdoton empiirisesti testata kaikkia mahdollisia proteiineja ja laskea tarkkaa lukua. Se on kuitenkin selvää, että funktionaaliset proteiinit ovat hyvin harvinaisia. Jos jokainen pisara maapallon valtamerissä (2.7*10²⁵ pisaraa) olisi alkuräjähdyksestä asti (4.4*10¹⁷ sekuntia) yrittänyt tuottaa funktionaalisia proteiineja kerran sekunnissa, ne olisivat pystyneet käymään läpi ainoastaan 10⁴³ eri proteiinia – ei lähelläkään todennäköistä, että ainuttakaan funktionaalista proteiinia olisi löytynyt. Kuitenkin biologian koulukirjat esittävät faktana, että elämä on syntynyt spontaanisti alkumeressä.

Long tailed weasel

Richard Dawkins astuu kuvaan ja tarjoaa oman selityksensä. Hänen kirjoittamansa nerokas Weasel-tietokoneohjelma ratkaisee tämän ongelman kätevästi. Hän osoittaa, että vain neljässäkymmenessä sukupolvessa hänen ohjelmansa pystyy satunnaisesti tuottamaan lauseen “ME THINKS IT IS LIKE A WEASEL”. Miten se on mahdollista? Koska hänen ohjelmansa vertaa satunnaisesti tuotettuja merkkejä ja valitsee seuraavalle kierroksella ne, jotka vastaavat ennalta annettua lausetta. Mutta tämä on tietoa, jota evoluutiolla ei ole, joten Dawkinsin ohjelma ei todista mitään. Evoluutio ei voi tietää, jos kaksi ensimmäistä aminohappoa on oikein, se ei voi tietää, jos kymmenen ensimmäistä aminohappoa on oikeassa järjestyksessä, se ei voi tietää, vaikka 99% prosenttia aminohapoista olisi oikeilla paikoillaan. Toisin kuin Dawkins väittää, epätodennäköisyyden vuorelle ei johda mitään tasaista oikopolkua. Kukaan ei ole koskaan pystynyt osoittamaan polkua yhdestä proteiinista toiseen. Sellaisia ei ole olemassa. On vain äärettömän suuri epätodennäköisyys löytää ainuttakaan proteiinia. Ja jos puhumme elämän synnystä, ei kemiallisella evoluutiolla edes ole käytettävissä mitään evoluutiomekanismia.

Mutta, voittaahan aina joku lotossa. Mutta kukaan ei voita miljoona kertaa peräkkäin.

Douglas Axe, ” Estimating the Prevalence of Protein Sequences Adopting Functional Enzyme Folds”, 2004, Journal of Molecular Biology

Kirk Durston and David K. Chiu, “Functional sequence complexity in biopolymers” (2012)

10⁸² atomia koko maailmankaikkeudessamme.
4.35454*10¹⁷ sekuntia alkuräjähdyksestä.
2.664*10²⁵ pisaraa vettä maapallon merissä.

https://en.wikipedia.org/wiki/Infinite_monkey_theorem