|
Kirjoittanut Venla
|
|
17.11.2009 21:44 |
|
Sunnuntai 15.11.2009  Aamuvireydestä päätellen ilmassa oli pyhäaamuna jo hyytymisen merkkejä. Kännykän herätys soi 6.30, ja tällä kertaa olin ensimmäisenä ylhäällä yövalvojia lukuun ottamatta. Pyyhe kainaloon ja kuumaan suihkuun. Mikä yksityisyys ja autuus! Aamupalalla Messukeskuksessa olin havaitsevinani muutamia tummia silmänalusia. Itse tunsin oloni harvinaisen pirteäksi, kunnes totesin olleeni jokseenkin väärässä. Riemumessun esirukouksen aikana pää tahtoi väkisin painua harvinaisen hartaudelliseen kumaraan. Ei muuta kun hernerokkaa pötsiin ja uusin voimin eteenpäin!
Kojukierroksella jäin suustani kiinni hyväksi toviksi. Sitten sitä vietiinkin jo viimeisiä, ja kokka siirtyi taas kohti Turkuhallia. Saapuessani paikalle Bass’n Helen liikutti yleisöä. Bass’n Helenin jäljiltä sopivasti lämmenneen yleisön otti haltuun todellinen liikuttaja, G-Powered. Lavalta näytettiin, kuinka sitä kroppaa oikein heilutellaan. Ja yleisöhän heilui. Intensiivisen ilkamoinnin jälkeenkin väessä riitti energiaa viikonlopun viimeiselle kokoonpanolle, joka oli tällä kertaa HB. Rumpali-Samppa oli kirjaimellisesti liekeissä, ja niin oli yleisökin – jälkimmäinen tosin vain vertauskuvallisella tasolla.
Ja pian jo linjurit starttailivatkin parkkipaikoilla valmiina kyydittämään juhlijoita eri puolille Suomen maata. Bussiruuhkan saartamana tunsin oloni melko pieneksi isojen autojen kaasutellessa ohi. Alle tunnissa Turkuhalli oli hiljainen, ja hiukan haikein mielin sitä joutui taas virittämään mieltään kohti arkea. Oma kotimatkani taittui tutussa pikkuruisessa autossa, jossa tällä kertaa oli kesärenkaiden, alkuperäisten matkustajien ja kamppeiden lisäksi kaksi ekstra-kyytiläistä sekä kyytiläisten tavarat. Sopu antoi kuitenkin hyvin sijaa, ja matka taittui unisissa tunnelmissa. Kotona joustinpatja ja Nalle Puh-lakanat piettivät väsyneen vaeltajan autuaaseen syleilyynsä hyväillen juhlijan jumittuneita nikamia.
Päivän kasvo
 Kuka olet? Hanna-Maria Orava Mistä tulet? Naantalista alunperin, mutta tällä hetkellä asun Kauniaisissa. Mitä teet festareilla? Olen Messukeskuksen back stage -työntekijänä. Mitä back stage -työntekijän tehtäviin kuuluu? Bäkkäri-työntekijä huolehtii, että artisteilla ja tekniikalla on syötävää, juotavaa ja tietysti kahvia. Tehtäviin kuuluu myös artistien levynmyynnin hoitaminen sekä juoksevista asioista vastaaminen. Bäkkäri-työntekijä esimerkiksi kuuntelee artistien toiveita, ja katsoo, mitä voisi tehdä niiden hyväksi. Monennetko MN-festarisi nämä ovat? Kahdeksannet Mikä on parasta festareissa? Siitä on tullut perinne. Täällä näkee tuttuja, ja samalla voi tehdä jotain hyödyllistä ja kantaa oman osansa tapahtuman järjestämisestä.
|
|
Viimeksi päivitetty 17.11.2009 22:06 |