Herran Pyhä Ehtoollinen

https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=93622167

Kristus syödään, Kristus juodaan,
näin hän meitä lähestyy,
sanan kautta, salaisesti
leipään, viiniin yhdistyy.
Usko lahjan ottaa vastaan,
vaikka järki hämmästyy.

Virsi 221

Synoptiset evankeliumit kertovat Jeshuan viimeisellä aterialla siunanneen leivän ja viinin ja jakaneen ne opetuslapsille. Leivän ja viinin siunaaminen on tuhansia vuosia vanha juutalainen perinne, johon Toorassa ei ole mitään suoraa käskyä, mutta evankeliumeiden mukaan tämä oli käytäntö jo Jeshuan aikaan. Myös ruokkiessaan 5000 miestä viidellä leivällä ja kahdella kalalla pyhä teksti sanoo, että Jeshua siunasi ne.

Perinteinen juutalainen rukous leivän siunaamiseksi kuuluu “Siunattu olet sinä Jehova, meidän Jumalamme, maailmankaikkeuden kuningas, joka tuot leivän maasta.” Viinin siunaaminen kuuluu “Siunattu olet sinä Jehova, meidän Jumalamme, maailmankaikkeuden kuningas, joka luot viinipuun hedelmän.” Molemmat rukoukset ovat hyvin vanhoja. On täysin mahdollista, että Jeshua käytti juuri näitä rukouksia siunatessaan viimeisellä ateriallaan leivän ja viinin.

Juutalaiset (ja me pakanat, jotka vietämme sapattia) siunaavat varsinkin sapattiaterialla leivän ja viinin näillä sanoilla. Sapattiateria on juhla-ateria, jolloin nautitaan sapatin levosta, ilosta ja rauhasta perheen ja ystävien kesken. Voisivatko pakanakristityt oppia jotakin juutalaisten sapattiateriasta? Kirkko valvoo tarkkaan, kuka saa osallistua ehtoolliselle. Kirkkolain mukaan Suomen Evankelisluterilaisen kirkon ehtoolliselle saa osallistua ainoastaan kastettu ja konfirmoitu kirkon jäsen. Luterilaisen kirkon sisällä kaikilla eri kirkkokunnilla ei ole ateriayhteyttä keskenään. Tulisiko meidän asettaa tällaisia rajoituksia sille, kuka saa nauttia yhteistä ateriaa ja kuka ei? Eikö juuri tämä ollut se syy, miksi Paavali julkisesti moitti Pietaria Galatalaiskirjeen luvussa kaksi?

Kirkossa näitä rukouksia ei lueta ehtoollisella. Jeshuan ehtoollisen asetussanat luetaan, mutta jos olemme tarkkoja, niin leipää ja viiniä ei suoranaisesti siunata. Miksi? Jos seuraamme Jeshuan esimerkkiä, eikö meidän tulisi siunata leipä ja viini?

Viimeisellä ateriallaan Jeshua oli aterialla opetuslastensa kanssa. Kyseessä oli siis ateria, johon kuului varmasti muutakin ruokaa kuin vain leipä ja viiniä. Kuka syö aterialla pelkkää leipää ja viiniä? Jos siis seuraamme Mestarimme Jeshuan esimerkkiä, niin tulisiko meidän nauttia juhlallinen eukaristiaseremonia kirkon alttarilla, jossa syödään mikroskooppisen ohut öylätti ja pieni sormustillinen viiniä? Vai nauttia kunnon juhla-ateria perheen ja ystävien kesken?

Huomaamme, että tästä evankeliumeiden kertomasta Jeshuan viimeisestä ateriasta on muodostettu kirkossa rituaali, joka jakaa kirkkokuntaa, ei yhdistä. Toki Jeshua sanoi, että tehkää tämä minun muistokseni, mutta mitä tarkkaanottaen meidän tulisi tehdä Jeshuan muistoksi? Eikö hän nauttinut aterian opetuslastensa kanssa, eikö täten meidän tulisi nauttia ateria ystävien kanssa, Vapahtajamme Jeshuan Messiaan kunniaksi ja muistoksi? Miksi tyytyä vain pieneen pyöreään öylättiin kirkon alttarilla sunnuntaijumalanpalveluksessa, kun me voisimme sen sijaan nauttia juhlallisen aterian ystävien kesken kaikkine herkkuineen?

Jeshua sanoi, että tämä on minun ruumiini, tämä on minun vereni. Johanneksen evankeliumissa luvussa 6 Jeshua sanoo “Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma.” Toki tässä on kreikan sana ἀληθής, joka tässä on käännetty totiseksi, mutta sanakirjan mukaan tällä sanalla on enneminkin merkitys “totuudellinen” kuin kirjaimellisesti ja olemuksellisesti tosi. Sama kreikan sana esiintyy jakeessa Joh. 15:1, jossa Jeshua sanoo olevansa tosi viinipuu. Onko Jeshua kirjaimellisesti, olemuksellisesti viinipuu?

500 vuotta sitten Luther ja Zwingli väittelivät Marburgissa ehtoollisaineiden reaalipreesenssistä. Luther jankuttamalla jankutti, että tämä on minun ruumiini, mikä ei vakuuttanut Zwingliä. Molemmat lähtivät väittelystä kotiin omasta mielestään voittajina. Voimme toki lukea Raamattua kirjaimellisesti ja uskoa, että Jeshua sanoi ehtoollisaineiden olevan kirjaimellisesti ja olemukseltaan todellisesti hänen tosi ruumis ja tosi veri. Tai sitten voimme ottaa huomioon, että Jeshua opetti paljon vertauskuvin, käytti symbolista kieltä eikä karttanut allegorioita. Jehovan todistajat kääntävät Jeshuan ehtoollisen asetussanat “Tämä merkitsee minun ruumistani”. Toki he kääntävät tämän jakeen väärin, mutta viesti on selvä – Jeshua tarkoittaa, että nämä aineet, leipä ja viini, tarkoittavat hänen ruumistaan, eivät ole sitä kirjaimellisesti.

Mitä me saamme luterilaisten reaalipreesenssiopista tai katolilaisten transsubstantiaatio-opista? Mitä hyödymme, jos uskomme, että ehtoollisaineet ovat kirjaimellisesti Jeshuan tosi ruumis ja tosi veri? Huomaamme, mitä kirkoissa tästä on seurannut. Katolilaiset kumartavat ja palvovat monstranssia, jossa on konsekreoitua ehtoollisleipää. Luterilaisilla on kirkoissaan koristeellisia kaappeja, joissa säilötään konsekroitua ehtoollisleipää, siis Kristuksen tosi ruumista. Olen pahoillani, että joudun sanomaan näin suoraan, mutta usko siihen, että leipä olisi kirjaimellisesti Jeshuan tosi ruumis ja viini tosi veri, on täysin absurdia ja naurettavaa. Tämä saattaa loukata kristittyjä, mutta on sangen pientä verrattuna siihen, millaista kieltä Luther käytti juutalaisista.

Ymmärtäisin, jos leivässä tapahtuisi jokin muutos, jos se todellakin siunatessa muuttuisi ihmisen lihaksi, mutta kun siinä ei voida havaita mitään muutosta. Samoin viini pysyy viininä. Joten mitä jos vain lapsen uskolla ottaisimme tämän asian vastaan – Jeshua tarkoitti, että leipä tarkoittaa hänen ruumistaan ja viini hänen vertaan, ne eivät ole sitä kirjaimellisesti.

Joten ehtoollinen, jatkossa en aio osallistua seurakuntani ehtoolliselle. Keskustelua siitä, mitä Jeshua tarkoitti meidän tekevän hänen muistokseen on käytävä. Onko se sapattiateria, juhlallinen ateria ystävien kesken, vai jotain muuta? Toki Paavalin mukaan ehtoollinen on erotettava muusta syömisestä ja juomisesta. Mutta voimmeko erottaa sen kokonaan siitä kontekstista, jossa Jeshua itse sen asetti – joka oli ateria ystävien kesken? Oli niin tai näin, jatkossa aion siunata sapattina perjantai-iltana leivän ja viinin, jakaa ne perheen ja ystävien kesken ja tehdä sen Jeshuan muistoksi. Tämä ei voi olla väärin.

Leo Meller ja sapatti

Tällä videolla Leo Meller käy sapattia vastaan teesi kerrallaan pitkäveteisellä ja monotonisella äänellä. Olen tähän translitteroinut Mellerin opetuksen, ne löytyvät sitaateista ja perässä ovat minun kommenttini. En ole kirjannut ylös aivan jokaista sanaa, vaan pyrin referoimaan Mellerin tärkeimmät argumentit.

“Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.” (Gal. 5:1)

Mitä mahtaa Meller ajatella näistä jakeista? Että sapatin viettäminen, Jumalan pyhän käskyn noudattaminen, kymmenen käskyn kunnioittaminen ja suuren juhlapäivän viettäminen Herran kunniaksi on orjuutta? Mitä tarkoittaa “uudestaan sitoa”? Miten pakanataustaiset galatalaiset (Gal. 4:8) jälleen kääntyvät takaisin orjuuden ikeeseen, jos orjuuden ikeellä tarkoitetaan “juutalaisten” käskyjen, Mooseksen lain käskyjen noudattamista ja sapatin pyhittämistä?

“Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.” (Gal. 5:4)

Aamen. Jos me kuvittelemme lain tekojen kautta tulevamme vanhurskaiksi, eli siis pelastuvamme, Kristuksesta ei ole mitään hyötyä. Mutta olemmeko todellakin langenneet pois Kristuksen armosta, jos noudatamme Mooseksen lakia, jotta emme tekisi syntiä Kaikkivaltiasta vastaan?

“Meidän toivomme, se on kaikki Jumalan armossa. Armosta me olemme pelastetut, uskon kautta, ei tekojen. Tämä lankeemustila ei ole riippuvainen mistään lihan synnistä, vaan on kysymys kilvoittelevasti ihmisestä, joka yrittää olla kelvollinen Jumalalle, kuitenkin sanotaan, että hän on langennut pois armosta. Mitä on tapahtunut? Tämä ihminen on siirtänyt itsensä lakitalouteen. Hän menettää Kristuksen.”

Armotaloudessa me pelastumme yksin armosta, yksin Kristuksen kalliin sovintoveren kautta. En tiedä, mitä Meller tarkoittaa lakitaloudella, ilmeisesti ihmistä, joka yrittää pelastua käskyjä noudattamalla, ympärileikkaamalla itsensä ja liittymällä juutalaiseen synagoogaan. Mutta mitä sanoo apostoli Paavali? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain, vaan armon alla? Pois se! (Room. 6:1,2,15) Uudessa liitossa armon alla täten, emme noudata Mooseksen lain käskyjä, jotta pelastuisimme niiden kautta, vaan koska meidät on pelastettu. Asia on varsin yksinkertainen. Synti merkitsee Jumalan käskyjen rikkomista (1. Joh. 3:4), ei mitään muuta, joten vaikka olemme armon, emme lain alla, niin silti me noudatamme Jumalan pyhää, vanhurskasta, hyvää (Room. 7:12), täydellistä (Ps. 19:8) ja ikuista (Ps. 119) lakia, jotta emme tekisi syntiä Jehovaa vastaan.

“Teesi 1. Uusi testamentti ja yksin Uusi testamentti on aina jokaisessa tilanteessa kristityn korkein auktoriteetti. Vanha testamentti on Jumalan sanaa, mutta Vanhassa testamentissa ei ole Jumalan viimeinen sana. Neljä evankeliumia, valtaosaltansa, kuuluvat Vanhan testamentin armotalouskauteen. Ne kertovat Jeesuksen elämästä, joka sisältyi Vanhan testamentin sisälle. Uusi testamentti on se Jumalan ilmoituksen sana ja erikoisesti seurakunnan perustamisen antama ilmoitus, jonka valossa me luemme kaikkea muuta Raamatun sanaa.”

Muslimit uskovat abrogaatioon, siihen, että Mooses toki oli Jumalan profeetta, joka sai ilmoituksensa suoraan Jumalalta, samoin Jeesus, mutta Koraani sisältää Allahin viimeisimmän ilmoituksen, joka kumoaa ja korvaa aiemmin sanotun. Mitä kristityn tulisi ajatella? Että Uuden testamentin opetus korvaa Tooran käskyt ja profeettojen ilmoitukset? Se on mahdotonta, koska Mooseksen laissa sanotaan monta kertaa, että tämä on ikuinen käsky. Uuden testamentin opetus ei voi korvata Vanhan testamentin ilmoitusta. Mutta itse näen, kuten tulemme myöhemmin huomaamaan, että todellisuudessa missään kohtaa Uutta testamenttia ei kumota ainuttakaan Vanhan testamentin käskyä. Jää epäselväksi, miksi Mellerin on tarkoitus korostaa, että Uusi testamentti on kristityn suurin auktoriteetti. Mitä vikaa on Toorassa, Jumalan ikuisessa ilmoituksessa kaikille kansoille?

“Teesi 2. Raamatun liitot. Ei ainoastaan vanha liitto ja uusi liitto, jotka ovat kaksi kattoa, joiden alla mahtuu useampia liittoja. Vanha liitto sisältää yhden Jumalan toimintamallin, joka päättyy Golgatalle. Kun seurakunta perustetaan, vanhaa liittoa ei enää ole. Kun Galatalaiskirjeen tekstitilanteessa pakanakristittyjä pyrittiin vetämään sisälle juutalaisuuteen, ja sen kautta vanhan liiton elämään, apostoli Paavalin julkilausuma on voimakas – te olette langenneet pois armosta. Vanhan liiton katon alta, löytyy useita liittoja, joilla kaikilla on oma liiton merkkinsä. Nooan liiton merkki oli sateenkaari. Aabrahamilaisen liiton merkki oli ympärileikkaus. Mistä sapatti on liiton merkki? 2. Moos. 31:13,16,17: ‘Herra puhuu Moosekselle, puhu Israelilaisille. Pitäkää minun sapattini, sillä se on merkkinä meidän välillämme, sukupolvesta sukupolveen.’ Kenelle Mooseksen oli puhuttava? Puhu israelilaisille, pitäkää minun sapattini. Pitäkööt israelilaiset sapatin sukupolvesta sukupolveen, se on oleva ikuinen merkki minun ja israelilaisten välillä. Voiko Raamattu olla selvempi? Jos nyt sulkisimme Jumalan sanan, kenellekään ei jäisi epäselväksi, kenen välillä tämä liitto on solmittu. 5. Moos. 5:14,15: ‘mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi, sinun härkäsi, aasisi tai muu juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on, että palvelijasi ja palvelijattaresi saisivat levätä niinkuin sinäkin. Ja muista, että itse olit orjana Egyptin maassa ja että Herra, sinun Jumalasi, vei sinut sieltä pois väkevällä kädellä ja ojennetulla käsivarrella. Sentähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivän.’ Sapattikäskyn vastaanottajat ovat lihan ja veren puolesta kaikki sitä siementä, joka kerran eli Egyptin orjuudessa. Me emme ole koskaan olleet orjuudessa. Sapatti kuuluu siis liton merkkinä Jumalan ja Vanhan testamentin lihallisen heprealaisen kansan välille. Mistään kohtaa Uutta testamenttia et voi löytää riviäkään jonka mukaan sapatti olisi missään merkityksessä merkki Jumalan ja uuden liiton kansan välillä.”

Meller siteeraa Raamattua kovin valikoiden. On totta, että edellä mainituissa jakeissa sapattia kuvataan liiton merkiksi Jumalan ja Israelin välillä. Mutta mikä on uusi liitto? Jeremian mukaan uusi liitto solmitaan Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa ja siinä alkukielen mukaan Toora, eli siis Mooseksen laki, kirjoitetaan heidän sydämiinsä (Jer. 31:31-34). Miten siis pakanat kuvittelevat olevansa uudessa liitossa? Missä kohtaa Raamattua puhutaan sanaakaan uudesta liitosta, jossa on voimassa jokin toinen laki? Vastaus löytyy apostoli Paavalin kirjeistä. Paavalin mukaan meidät pakanat on Messiaan kalliin sovintoveren kautta oksastettu Israeliin (Room. 11) ja liitetty pyhään perheeseen (Ef. 2), eli juutalaiseen kansaan. Jos kerran meidät pakanat on oksastettu Israeliin, jos haluamme palvoa Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaa, niin eikö Jumalan Israelille antama laki koske myös meitä?

Meller jättää huomiotta, milloin sapatti annettiin. Raamattu sanoo:

“Niin tulivat valmiiksi taivas ja maa kaikkine joukkoinensa. Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt. Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä, jonka hän oli tehnyt.” (1. Moos. 2:1-3)

Jo luomisviikolla, ennen kuin oli mitään juutalaista kansaa, ennen Moosesta, ennen Tooraa, ennen Mooseksen lakia ja mitään liittoa, Jumala itse siunasi ja pyhitti sapatinpäivän, ja se, minkä Jumala siunaa ja pyhittää, on siunattu ja pyhitetty ikuisesti. Kymmenessä käskyssä Toisesta Mooseksen kirjasta, jota Meller ei vaivautunut siteeraamaan, sanotaan seuraavasti:

“Muista pyhittää sapatinpäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi sapatinpäivän ja pyhitti sen.” (2. Moos. 20:8-11)

Huomaa mitä tässä sanotaan, sapatti on pyhä luomisen muistoksi. Täten se koskee kaikkia kansoja kaikkina aikoina.

“Ja muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herraan, palvellakseen häntä ja rakastaakseen Herran nimeä, ollakseen hänen palvelijoitansa, kaikki, jotka pitävät sapatin eivätkä sitä riko ja pysyvät minun liitossani, ne minä tuon pyhälle vuorelleni ja ilahutan heitä rukoushuoneessani, ja heidän polttouhrinsa ja teurasuhrinsa ovat otolliset minun alttarillani, sillä minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi.” (Jes. 56:6,7)

Tässä puhutaan muukalaisista, jotka pyhittävät sapatinpäivän. Mutta eikös sapatti ollut vain Israelille? Mitä pakanat tekevät Jerusalemissa temppelissä sapattina, ylistämässä Herraa, jos liitot ja lupaukset ja sapatti olivat vain israelilaisille?

“Joka kuukausi uudenkuun päivänä ja joka viikko sapattina tulee kaikki liha kumartaen rukoilemaan minua, sanoo Herra.” (Jes. 66:23)

Jesajan sanoo, että lopun aikoina kaikki liha tulee kumartamaan Jehovaa sapattina, ei sanaakaan siitä, että sapatti olisi vain Israelille.

Meller väittää, että Uudessa testamentissa ei ole ainuttakaan jaetta, jossa sanottaisiin, että sapatti on liiton merkki uudessa liitossa. Jeesus itse opettaa:

“Ja hän sanoi heille: “Sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten. Niin Ihmisen Poika siis on sapatinkin herra.”” (Mk. 2:27.28)

Huomaa mitä Mestarimme Jeshua itse sanoo tässä, sapatti on ihmistä varten, hän ei sano, että sapatti oli ihmistä varten, eikä hän sano, että sapatti on juutalaista varten, vaan että sapatti on ihmistä varten. Jos sapatti on ihmistä varten, silloin sapatti koskee meitä kaikkia.

On sangen erikoista kuvitella, että kymmenen käskyä koskisi vain juutalaisia. Kuitenkin kymmenessä käskyssä meidän käsketään pyhittää sapatinpäivä, eikä missään kohtaa Uutta testamenttia ole ainuttakaan jaetta, jossa sanottaisiin, että kymmenen käskyä ei enää uudessa liitossa koske meitä pakanakristittyjä. Jeesus itse opettaa laista:

“Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.” (Mt. 5:17-19)

Eikö tässä olisi ollut oiva tilaisuus Jeshuan opettaa, että laki on uudessa liitossa kumottu, että kymmenen käskyä ei enää koske meitä? Sen sijaan Mestarimme itse opettaa, että niitä kutsutaan Jumalan valtakunnassa suureksi, jotka noudattavat pienintäkin käskyä. Jeshuan omien sanojen valossa on vaikea nähdä, miten sapattikäsky olisi kumottu, miten kymmenen käskyä ei koskisi meitä, miten osa käskyistä on vain juutalaisille, kun kerran Jeremian mukaan koko Toora, eli Mooseksen laki, uudessa liitossa kirjoitetaan meidän sydämiimme (Jer. 31:33).

“Teesi 3. Uusi testamentti, joka ei kehoita kristittyä viettämään seitsemännen päivän sapattia, ei myöskään kehota meitä viettämään ensimmäisen päivän sunnuntaita. Martti Lutherilta lainaus. “Uudesta testamentista ei mistään löydy yhtään ainoa kohtaa, jossa meitä kristittyjä kehotettaisiin seuraamaan tai pitämään sapattia.”

Mietitään tätä asiaa hartaasti. Kymmenen käskyä on annettu Toisessa Mooseksen kirjassa ja toistettu Viidennessä. Sapattikäsky toistetaan useita kertoja Mooseksen laissa. Miksi ihmeessä käsky, joka on niin selvästi annettu Mooseksen kirjoissa, pitäisi toistaa vielä Uudessa testamentissa? Muttta kuten onkaan, sapattikäsky toistetaan Uudessa testamentissa. Heprealaiskirjeessä lukee Uuden maailman käännöksen mukaan:

“Jumalan kansaa varten on siis jäljellä sapatinlepo.” (Hepr. 4:9)

Tuomas Leväsen käännös arameasta sanoo:

“Niin pysyy Jumalan kansalle sapatin pitäminen.”

Vanhassa ja uudessa käännöksessä tämä jae on häivytetty lisäämällä tekstiin futuuri, jota ei ole kreikassa. Täten Raamatun pyhä teksti Uudessa testamentissa sanoo selvästi, että sapatin pitäminen pysyy Jumalan kansalle. Mutta on totta, että Uudessa testamentissa jatkuvasti ei toisteta sapatin tärkeyttä. Miksi ihmeessä pitäisi, kun meillä on Vanha testamentti, jossa sapatti käsky on annettu kyllin selvästi kymmeniä kertoja?

“Teesi 4. Emme löydä Raamatusta ainoatakaan ihmistä ennen Moosesta, joka olisi pitänyt seitsemännen päivän sapatin.”

Kuitenkin jo luomisviikolla Jumala itse siunasi ja pyhitti sapatinpäivän, ennen kuin maailmassa oli ainuttakaan juutalaista. Täten sapatti oli pyhä luomisesta asti ja olisi varsin erikoista, jos tätä pyhää päivää ei olisi kukaan pyhä viettänyt. Koska sapatti pyhitettiin jo luomisviikolla Jumalan toimesta, on se pyhä ikuisesti.

“Teesi 5. 1. Moos. 2:2-3. Mitä Jumala teki kahdeksantena päivänä? Jumalan lepo oli tarkoitettu kestämään, loputtomasti. Jumalan sapatti ei ollut yhden päivän pituinen. Jumala tekee työtä, Isä, Poika ja Pyhä Henki, jokaisen ihmisen puolesta, joka ei ole vielä itse löytänyt lepoa. Kun ihminen syntyy uudestaan, niin Jumala on saanut levon töistään. Jumalan seitsemäs päivä ei ollut 24h. Jumala ei Genesiksessä anna mitään lepokäskyä, eikä kerro kenenkään levänneen.”

Kuitenkin on fakta, että jo luomisviikolla Jumala itse siunasi ja pyhitti sapatinpäivän. Emme tiedä mitä käskyjä Aatami ja Eeva, Aabraham ja Iisak ja Jaakob noudattivat, mutta Raamattu sanoo, että Aabraham noudatti kaikkia Jumalan käskyjä (1. Moos. 26:5), täten voimme pitää varmana, että Aabraham noudatti myös sapattikäskyä, pyhitti päivän, jonka Jumala itse oli pyhittänyt jo luomisviikolla.

“Teesi 6. Genesiksessä ei anneta sapattikäskyä. Nooan liitto. Nooan lait.”

Meller siteeraa tässä Encyclopedia Judaicaa, joka listaa Nooan käskyt. Mutta mistään kohtaa Genesistä, vaikka lukisimme kuinka tarkkaan, ei löydy ainuttakaan Nooalle annettua käskyä, kyse on juutalaisten omasta päästään keksimistä käskyistä. Meller sanoo, että Nooalle ei annettu sapattikäskyä – mutta perustaa näkymyksensä juutalaisten encyclopediaan. Ramaatussa ei ole ainuttakaan Nooan käskyä.

“Teesi 7. Jumala antoi Aabrahamille ympärileikkauksen liiton merkiksi. Kymmenen käskyä kirjoitettiin kahteen kivitauluun. Tätä liittoa ei tehty isien kanssa, vaan meidän kanssa, jotka nyt elämme. Aabrahamista Moosekseen kukaan ei pitänyt seitsemännnen päivän sapattia.”

Tulemme jälleen siihen, että kymmenessä käskyssä meidän käsketään pyhittää sapatinpäivä, onko kymmenen käskyä vain juutalaisille? Saavatko pakanat tappaa, varastaa ja tehdä huorin, kymmenen käskyä on vain Israelille?

“Teesi 8. Sapatti annettiin Israelille.”

Annettiinko kymmenen käskyä vain Israelille?

“Teesi 9. Uuden testamentin profeetat eivät rivilläkään puhu pakanakansoja vastaan sen tähden, että nämä olisivat rikkoneet sapattia.”

Miksi olisi pitänyt? Sapattikäsky on kyllin selvästi annettu kymmenessä käskyssä. Jos sapatti on vain juutalaisille, koko kymmenen käskyä on vain juutalaisille. On suorastaan hullua uskoa, että kymmenestä käskystä yksi käsky on vain juutalaisille.

“Teesi 10. Juutalaisuus on aina opettanut, että pakanat pitävät sapatin ainoastaan silloin, kun heistä on tullut proselytismin kautta juutalaisen seurakunnan jäseniä.”

Meller siteeraa nyt juutalaisia. Juutalaiset ovat aina suhtautuneet käännynnäisiin varauksella, eivätkä juutalaiset ole kiinnostuneita pakanakansoista. Juutalaiset uskovat, että pakanoiden tulee noudattaa seitsemää Nooan lakia, joista ei Raamatussa ole mitään mainintaa, mikäli nämä haluavat palvoa Israelin Jumalaa. Miksi Meller siteeraa juutalaisia? Ovatko juutalaiset aina oikeassa?

“Teesi 11. Jeesus eli vanhan liiton alaisuudessa. Sapatti oli Jeesukselle vähämerkityksellinen päivä. Jeesus eräitä kertoja rikkoo sapatin. Jeesus kuolee ja täyttää koko lain ristillä.”

Raamattu sanoo, että tapansa mukaan Jeshua vietti sapatin aina synagoogassa (Lk. 4:16). Joten miten se ei ollut hänelle merkityksellinen päivä? Meller sanoo, että Jeesus rikkoi sapattikäskyä. Kuitenkin hän sanoo, että Jeshua oli juutalainen ja täten lain alainen. Joten jos Mestarimme Jeshua rikkoi sapattikäskyä, hän rikkoi kymmentä käskyä ja teki syntiä – miten hän täten voi olla virheetön karitsa ja synnitön uhri meidän puolestamme?

“Teesi 12. A. Ensimmäinen kristillinen yhteisö syntyi Jerusalemissa, ja koostui juutalaisista. Nämä elivät juutalaisessa ympäristössä. Pitivät sapatin. Apt. 2 tämä juutalaisten elämäntyyli lähensi heitä muihin juutalaisiin. Mutta tämä myös erotti heidät pakanoista. B. Alkuseurakunta ei koostunut pelkästään näistä, vaan siellä oli myöskin hellenistejä. He elivät kreikkalaisessa elämän kulttuurissa. Apt. 6:1 ‘Niinä päivinä, kun opetuslasten luku lisääntyi, syntyi hellenisteissä nurinaa hebrealaisia vastaan siitä, että heidän leskiänsä syrjäytettiin jokapäiväisessä avunannossa.’ Oli kaksi ryhmää juutalaisissa. Stefanus oli hellenistinen marttyyri. Apt. 11 ensimmäinen pakanoiden seurakunta perustettiin Antiokiaan. Ette löydä yhteen ainoata viittausta, että nämä olisivat olleet missään suhteessa juutalaiseen sapatin pitämiseen. C. Jerusalmein ympärileikatut, kuulevat, että Antiokiassa tapahtuu. Apt. 15. Meidän Jeesuksemme ei ole juutalaine rabbi, vaan hän on Jumala tullut lihaksi, ilman, että tuo kansa orjuutetaan minkään vanhan liiton alle. Kokouksessa päätettiin, että pakanoiden ei tarvitse pitää Mooseksen lakia. ‘Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.’ (Kol. 2:16-17)

Luemme Uudesta testamentista Apostolien teoista, että alkuseurakunta jatkuvasti piti sapatin. Että pakanat eivät olisi viettäneet sapattia, on Mellerin omaa mielikuvituksen tuotosta. Jos apostolien kokouksessa päätettiin, että pakankristittyjen ei tarvitse noudattaa Mooseksen lakia, tarkoittaako tämä sitä, että pakanat saavat tappaa, varastaa ja tehdä huorin?

Kol. 2:16-17 kuuluu alkukielen mukaan, että “Älköön kukaan tuomitko teitä näistä asioista… paitsi Kristuksen ruumis.” Alkukielessä ei viimeisessä virkkeessä ole mitään olla verbiä, eikä puhuta sanaakaan mistään todellisuudesta, vaan siinä sanotaan vain, että “paitsi Kristuksen ruumis.” Ymmärrämme täten molemmat jakeet yhtenä virkkeenä, joissa Paavalin pointti on, että kukaan seurakunnan ulkopuolinen pakana ei saa tuomita näistä asioista, vaan yksin Kristuksen ruumis, eli seurakunta.

‘Te otatte vaarin päivistä ja kuukausista ja juhla-ajoista ja vuosista. Minä pelkään teidän tähtenne, että olen ehkä turhaan teistä vaivaa nähnyt.’ (Gal. 4:10-11)

Kuten luemme jakeista Gal. 4:8, galatalaiset olivat pakanoita, jotka eivät uskoneet Jumalaan entisessä elämässään. Täten tässä mainitut päivät ja ajat, joihin he jälleen palaavat, eivät voi tarkoittaa Tooran pyhiä aikoja, vaan heidän omia pakanallisia juhla-aikoja.

Room. 14:5 ‘Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.’

Kuten luemme jakeesta 14:1, pointti Paavalilla on, että älköön kukaan tuomitko teitä mielipiteistä. Miten sapatinpäivän pyhittäminen, johon käskettiin kymmenessä käskyssä, olisi mielipiteen alainen asia?

“F. Paavali kirjoittaa sapatista pelkästään kielteistä. G. Rooman valtakunnassa ei ollut mitään lepopäivää. Kuitenkaan Paavali ei missään kohtaa käske pitämään kuoleman uhalla sapatista kiinni. Kristityllä ei ole sellaista asiaa kuin lepopäivä, ei mitään Jumalan säätämää lepopäivää.”

Melkoisen ankeaa on kristityn elämä, jos työtä pitää tehdä 247, eikä koskaan ole mitään lepoa.

“Teesi 13. Jeesuksen ja apostolien opetuksen mukaisesti kolme velvoitetta on Uuden testamentin seurakunnan päällä: 1. Olla uskollinen Kristukselle, 2. olla Hengen omistaja ja 3. rakastaa toinen toisiaan.”

Jos me seuraamme ja uskomme Vapahtajaamme Jeesusta Kristusta, emmekö silloin noudata koko Tooraa, koko pyhää Mooseksen lakia?

“Teesi 14. Kaste vedessä ja ehtoollisateria, ovat ainoat kaksi kristillistä sakramenttia, jotka universaalisesti Uuden testamentin opetuksessa liitetään kristillisyyteen. Sapatin pitäminen ei ole missään vaiheessa historiaa ole ollut universaalinen ilmiö kristillisyydessä.”

Montako kertaa sapattikäsky annetaan Mooseksen laissa? Miten se nyt ei koske meitä?

“Teesi 15. Uusi testamentti systemaattisesti karttaa kolmen juutalaisuuteen kuuluvan asian mainitsemista. Pyhien paikkojen, pyhien päivien ja pyhien ruokien erottamista.”

Jeshua itse opettaa, että jos te minua rakastatte, te pidätte minun käskyni. Jeshuan käskee meitä pitämään kaikki käskyt, siitä ei ole mitään mainintaa Jeshuan opetuksessa, että nyt uudessa liitossa saa rikkoa mennen tullen kymmentä käskyä.

“Teesi 16. Ei ole mitään merkkiä.”

Sapattikäsky on annettu jo luomisessa, jos haluaa palvoa epäjumalia ja noudattaa pakanoiden tapoja, silloin voi tehdä työtä 247, muussa tapauksessa vanhurskaat pyhittävät sapatinpäivän ja noudattavat kymmentä käskyä.

“Teesi 17. Kun Jeesus Kristus lähettää seurakunnan maailmaan, Uuden testamentin kristillisyys, on täysin ajaton, paikaton, kulttuuriton. Milloin sapatti alkaa Jäämerellä? Sapatti voidaan viettää vain siinä maassa.”

Jos aurinko ei laske Utsjoella, niin sapatin voi aloittaa Helsingin aikaan. Tämä on Helsingin juutalaisen synagoogan opetus.

“Teesi 18. Pakanaseurakunnalla oli täydellinen vapaus valita oma kokouspäivänsä. Apt. 20:7 Joskin meillä on esimerkkejä siitä, että seurakunta kokoontui ensimmäisenä päivänä, niin huomatkaa – alkuseurakunta ei koskaan, Raamatun sivuilla opettanut, että viikon ensimmäinen päivä olisi ollut sapatti. Ei ole sapatti pakanakristityille.”

Raamatusta löytyy tasan yksi jae, jossa kerrotaan kokouksesta viikon ensimmäisenä päivänä, ja syykin kokoukselle kerrotaan kyseisessä jakeessa – Paavali oli seuraavana päivänä lähdössä matkalle. Joten yhden jakeen perusteella emme voi tehdä päätelmiä siitä, minkä päivän alkuseurakunta pyhitti.

“Teesi 19. Vanhan testamentin Jumalan ja Israelin välinen sapatti, on poistettu, uuden liiton pakanaseurakunnalta. Nikean kirkon seurakunnilta ei löydy riviäkään, että seitsemännen päivän sapatti koskisi pakanoita. ‘Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva.'”

Kuten olen jo aiemmin maininnut, tässä Heprealaiskirjeen jakeessa ei sanota, että niin on futuurissa sapatinlepo koittava Jumalan kansalle, vaan alkukielessä sanotaan, että niin pysyy Jumalan kansalle sapatin pitäminen.

“Teesi 20. Kirkko alkoi opettaa, että sunnuntai on nyt kristittyjen sapatti. Siirrettiin sapatti toiselle päivälle.”

Tästä olen Mellerin kanssa samaa mieltä, Raamattu missään kohtaa ei opeta, että sunnuntai olisi “uusi sapatti”.

“Teesi 21. Juutalaiset kristityt pitivät sapattia, mutta heidän määränsä väheni, syntyi ebioniitit, kristuksen seurakunta on vapaa laista, vapaa sapateista, mutta omistaa Jeesuksen.”

Summa summarum, jo luomisviikolla Jumala itse pyhitti sapatinpäivän, siksi sapatti on pyhä ikuisesti, kymmenessä käskyssä meidän käsketään pyhittää sapatinpäivä, siksi sapatti koskee meitä ikuisesti. Jesajan mukaan lopun aikoina kaikki lihaa tulee sapattina kumartamaan Herraa (Jes. 66:23), täten sapatti koskee kaikkia meitä pakanoita lopun aikoina.

Sapatti täten, on pyhä ikuisesti, Meller jaksaa jauhaa, mutta hänen teesinsä kuivuvat kokoon melko heppoisesti. Pääasialliset argumentit Mellerillä näyttävät olevan, että sapatti on liiton merkki Israelin ja Jumalan välillä, mitä se onkin, ja että Uudessa testamentissa ei anneta mitään sapattikäskyä. Tässä Meller unohtaa sapatin universaalin merkityksen – se pyhitettiin jo luomisviikolla, ennen Moosesta, ennen Israelia ja ennen ainuttakaan liittoa. Ensimmäinen maininta sapatin pyhittämisestä on Toisessa Mooseksen kirjassa erämaavaelluksella, ennen kuin mitään lakia oli annettu.

On aivan totta, että Uudessa testamentissa ei ole suoraa sapattikäskyä. Miksi pitäisi olla? Miksi käsky, joka toistetaan parikymmentä kertaa Vanhassa testamentissa, pitäisi toistaa vielä Uudessa? Jeshua itse opettaa, että sapatti on ihmistä varten, tätä voi pitää käskynä kaikkien ihmisten pyhittää sapatinpäivä.

Sapatti on suuri ilon, levon, rauhan ja riemun päivä (Jes. 58:13-14), suuri juhlapäivä. Täten pidän varsin erikoisena, että kristityt eivät halua viettää tätä suurta juhlaa, jonka Jumala itse on armossaan meille antanut. Pidän erikoisena sitä, että Jumalan solmiman liiton katsotaan koskevan pelkästään juutalaisia, ikään kuin pakanoille olisi jotkin omat säännöt. Jos meidät pakanat on oksastettu Israeliin (Room. 11) ja liitetty pyhään perheeseen (Ef. 2), eikö silloin Jumalan Israelille antama laki, kymmenen käskyä, koskisi myös meitä? Ovatko kymmenen käskyä, jotka Jumala itse kirjoitti omalla sormellaan kahteen kivitauluun, vain juutalaisille?

Meller täten, on hävinnyt tämän taistelun. Lopulta on kyse siitä, haluammeko olla kuuliaisia Jumalalle ja noudattaa Jumalan käskyjä, vai kuvittelemmeko, että laki on paha, julma ja hirmuinen, kumottu ja naulittu ristiin, niin että mikään käsky, yksikään säädös, ei koske meitä pakanoita. Mitä jos suhtautuisimme Jumalan pyhään lakiin kuten Paavali? Paavalin mukaan Toora on pyhä, vanhurskas ja hyvä (Room. 7:12). Kuningas Daavidin mukaan Toora on täydellinen (Ps. 19:8). Raamatun pisimmässä luvussa, psalmissa 119 psalmista ylistää Jumalan pyhää lakia 176 jakeen verran. Olisiko aika kristittyjen pohtia uudestaan suhtautumistaan Jumalan pyhään lakiin, sapattiin ja muihin säädöksiin? Sapatin pyhittämisestä saa suuren siunauksen. Sapatti on enemmän kuin vain lepopäivä. Jumala itse siunasi ja pyhitti sapatinpäivän. Miksi emme ottaisi vastaan tätä suurta Jumalan lahjaa?

Alussa Jumala loi

“Alussa loi Jumala taivaan ja maan.” (1. Moos. 1:1)

Raamatun ensimmäinen jae alkaa heprean sanalla Bereishit. Tässä sanassa on preopisitio Be ja sitten Reishit, joka sanakirjan mukaan tarkoittaa:

beginning (19), choice (2), choicest (3), finest (2), first (16), first fruits (7), foremost (2)

Reshith tulee heprean juuresta Rosh, joka tarkoittaa päätä. Täten tämä sana tarkoittaa ensimmäistä, päätä tai alkua. Raamatuissamme on aivan oikein täten käännetty tämä sana muodossa “alussa”. Alussa Jumala loi.

Kristityt sanovat, että Bereishit tarkoittaa “esikoisessaan”. Näin ei sanota missään kohtaa hepreaa, eikä missään kohtaa Raamattua sanota, että esikoisessaan Jumalan loi maan ja taivaan ja kaiken, mitä niissä on.

Raamatun ensimmäinen sana, Bereishit, tarkoittaa tismalleen sitä mitä se hepreassa tarkoittaa, eli “alussa”. Esikoisesta ei ole mitään puhetta tässä jakeessa.

Jumalan apostoli Paavali kirjoittaa, että Jeshua on näkymättömän Jumalan kuva, koko luomakunnan esikoinen (Kol. 1:15), jonka kautta kaikki on luotu. Jeshua täten Paavalin mukaan on ensimmäinen luotu olento, jonka kautta kaikki muu on luotu. Missään kohtaa Raamattua ei sanota, että Jeshua olisi itse Jumala, että hän olisi ollut olemassa ennen koko luomakuntaa, että hän itse olisi luonut taivaan ja maat. Raamatun ensimmäinen jae sanoo, että Jumala loi, ei sanaakaan siitä, että Jumalan Poika itse olisi osallistunut taivaan ja maan luomiseen.

Raamatun kaksi ensimmäistä kirjainta, Bet ja Reish, taas muodostavat aramean sanan Bar – Poika. Alkaako Pyhä Raamattu täten Pojalla? Miksi pitäisi hepreasta vaihtaa arameaan? Mitä jos vain lukisimme ensimmäisen sanan sillä kielellä, jolla se on kirjoitettu?

Jos luemme Raamatun ensimmäisen jakeen hepreaksi, siinä sanotaan, että alussa Jumala loi, ei mitään muuta. Miksi tämä ei riitä?

Jumala on yksi – heprean Echad ja Jachid tarkastelussa

Myönnän, olen hyökännyt olkiukkoja vastaan, olen väärinymmärtänyt trinitaarien pointin, olen kärjistänyt ja oikonut mutkia suoraksi. Olen väittänyt, että kolminaisuuden mukaan jumalia on kolme, kun taas Athanasiuksen mukaan Jumala on yksi, jumalia on tasan yksi, vaikka Isä, Poika ja Pyhä Henki ovatkin kukin Jumala.

Joten mitä tähän voi sanoa? Jumalia on laskuopin mukaan kolme, mutta silti vain yksi kolminaisuusopin mukaan. Tässä se kolminaisuuden mysteeri ja paradoksi, pliis korjatkaa jos olen tämänkin asian ymmärtänyt väärin.

Mutta sitten itse aiheeseen, heprean Echad vs. Jachid.

“Kuule, Israel! Jehova, meidän Jumalamme, Jehova on yksi (Echad).” (5. Moos. 6:4)

Miksi Jumala käyttää itsestään heprean sanaa Echad, yksi? Moni on selittänyt minulle, kuinka heprean Echad tarkoittaa monesta osasta koostuvaa ykseyttä, ei jakamatonta ykseyttä.

Tarkastelkaamme tätä väitettä. Heprean sana Echad esiintyy Raamatussa 967 kertaa ja se tarkoittaa tasan yhtä, ei koskaan kahta tai kolmea. Ensimmäisen kerran Raamatussa tämä sana esiintyy jakeessa 1. Moos. 1:5, jossa sanotaan, että tuli ensimmäinen päivä, kirjaimellisesti yksi, Echad, päivä. Olkoonkin, että päivä koostuu illasta ja aamusta, 24 tunnista ja 1440 minuutista ja 86400 sekunnista, sana Echad itsessään tarkoittaa tasan yhtä, tässä oli luomisviikolla kyseessä tasan yksi päivä, ei kaksi tai kolme päivää.

  1. Moos. 1:9 sanoo, että Jumala kokosi vedet yhteen (Echad) paikkaan. 1. Moos. 2:21 sanoo, että Jumala otti Aatamilta yhden (Echad) kylkiluun. Montako luuta hän otti? Teksti sanoo, että tasan yhden.

Voisin jatkaa loputtomasti. Heprean Echad, yksi, tarkoittaa tekstissä aina yhtä, ei koskaa kahta tai kolmea tai mitään muuta.

Totta, joskus sanalla Echad voidaan tarkoittaa monista osista koostuvaa ykseyttä, kuten yhtä kansaa (1. Moos. 11:6; 34:22; 49:16), mutta näissä tapauksissa heprean Echad tarkoittaa tismalleen sitä mitä sanakirja sanoo – tasan yhtä, ei koskaan kahta, kolmea tai useampaa.

On kristittyjen keksimä myytti, että heprean Echad tarkoittaisi monista osista koostuvaa ykseyttä, kun taas heprean Jachid tarkoittaisi jakamatonta ykseyttä. Raamatussa sanotaan:

“Ja hän sanoi: “Ota Iisak, ainokainen (Jachid) poikasi, jota rakastat, ja mene Moorian maahan ja uhraa hänet siellä polttouhriksi vuorella, jonka minä sinulle sanon”.” (1. Moos. 22:2)

Totta, heprean Jachid tarkoittaa ensinnäkin yhtä ja ainoaa yhtä, mutta sillä on myös muita merkityksiä.

Tällainen kristittyjen väite siitä, että Jumala olisi jakamaton yksi, Jachid, ei pidä paikkaansa. Jumalaa ei kertaakaan Raamatussa kutsuta sanalla Jachid. Heprean Echad tarkoittaa yhtä ja tasan yhtä. Heprean sanalla Jachid on myös merkitys yksinäinen, siksi sitä ei käytetä Jumalasta. Psalmeissa sanotaan:

“Käänny minun puoleeni, armahda minua, sillä minä olen yksinäinen (Jachid) ja kurja.” (Ps. 25:16)

“Jumala, joka antaa hyljätyille (Jachid) kodin ja johtaa vangitut onneen. Vain niskoittelijat asuvat kuivassa maassa.” (Ps. 68:7)

Täten ymmärrämme, miksi Raamatussa Jumalasta koskaan ei käytetä termiä Jachid, koska Jumala ei ole yksinäinen ja hyljätty, mutta sen sijaan sanotaan noin tuhat kertaa, että Jumala on yksi, Echad. Joten Jumala on yksi, siitä olemme me unitaarit ja trinitaarit samaa mieltä, mutta olemme eri mieltä siitä, onko jumalia kolme yhdessä, ovatko Isä ja Poika ja Pyhä Henki kaikki jumalia, mutta silti Jumala on vain yksi.

Mitä jos vain uskoisi sen mitä Raamattu sanoo, että Jumala on tasan yksi, ei koskaan kaksi tai kolme?

Tuonpuoleinen elämä

“Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen.” (Dan. 12:2)

“Mutta sinun kuolleesi virkoavat eloon, minun ruumiini nousevat ylös. Herätkää ja riemuitkaa, te jotka tomussa lepäätte, sillä sinun kasteesi on valkeuksien kaste, ja maa tuo vainajat ilmoille.” (Jes. 26:19)

Mitä Raamattu opettaa tuonpuoleisesta elämästä, taivaasta ja helvetistä? Yllä on Vanhan testamentin ainoat kaksi jaetta, joissa tuonpuoleinen elämä suoraan mainitaan. Johtopäätös tästä on, että kuolleet heräävät, toiset mukavaan paikkaan, toiset vähemmän mukavaan. Mutta miksi koko Vanhassa testamentissa tästä asiasta puhutaan niin vähän? Miksi profeetat eivät kirjoita yhtään enempää taivaasta ja helvetistä, tuonpuoleisesta elämästä? Toorassa, eli Mooseksen laissa, ei ole ainuttakaan mainintaa tuonpuoleisesta elämästä. Sheol, tuonela, mainitaan 66 kertaa Raamatussa, mutta missään kohtaa ei kerrota, onko ihmisen sielu tuonelassa tietoinen, mitä tuonela merkitsee, pääseekö tuonelasta pois ja siirtyykö ihmisen sielu kuoleman jälkeen suoraan taivaaseen tai helvettiin.

“Ja he suistuivat kaikkinensa elävältä tuonelaan (Sheol), ja maa peitti heidät; ja niin heidät hävitettiin seurakunnan keskeltä.” (4. Moos. 16:33)

Uudessa testamentissakin tuonpuoleisesta elämästä puhutaan sangen vähän. Paavali kirjoittaa:

“Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.” (1. Kor. 15:19)

Fokus täten Uudessa testamentissa näyttäisi olevan tuonpuoleisessa elämässä. Ilmestyskirjassa kerrotaan Uudesta Jerusalemista, uudesta taivaasta ja uudesta maasta, jotka laskeutuvat taivaasta maan päälle. Tässä paikassa ei ole enää itkua eikä kyyneleitä. Dan. 12 valossa ymmärrämme, että kuoltuaan ihmiset herätetään kuolleista, he saavat ylösnousemusruumiin. Mutta taivas, paikka johon ihmisen sielu vilahtaa kuoltuaan, siitä Raamattu yllättäen ei puhu sanaakaan. Jeesus sanoo ristillä:

“Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa.” (Lk. 23:43)

Raamatun alkukielessä kreikassa ei ole välimerkkejä, ei pisteitä eikä pilkkuja. Joten on epäselvää, sanooko Jeesus, että tänään sanon sinulle, tulet olemaan kanssani paratiisissa, vai että tulet olemaan kanssani paratiisissa jo tänään. Mutta se on varmaa, että ristinryöväri pääsee paratiisiin. Mutta missä kohtaa Raamattu puhutaan sanaakaan taivaasta ja helvetistä, tuonpuoleisesta elämästä, johon sielu ihmisen kuoltua singahtaa? Jeesus itse kertoo meille tuonpuoleisest elämästä Matteuksen evankeliumissa:

“Oli rikas mies, joka pukeutui purppuraan ja hienoihin pellavavaatteisiin ja eli joka päivä ilossa loisteliaasti. Mutta eräs köyhä, nimeltä Lasarus, makasi hänen ovensa edessä täynnä paiseita ja halusi ravita itseään niillä muruilla, jotka putosivat rikkaan pöydältä. Ja koiratkin tulivat ja nuolivat hänen paiseitansa. Niin tapahtui, että köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan. Ja rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan. Ja hän huusi sanoen: ‘Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!’ Mutta Aabraham sanoi: ‘Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa. Ja kaiken tämän lisäksi on meidän välillemme ja teidän vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.’ Hän sanoi: ‘Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon-sillä minulla on viisi veljeä-todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan’. Mutta Aabraham sanoi: ‘Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä’. Niin hän sanoi: ‘Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen’. Mutta Aabraham sanoi hänelle: ‘Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös’.” (Lk. 16:19-31)

On siis selvää, että toiset joutuvat paikkaan, jossa sielua piinataan ikuisesti, toiset paratiisiin Aabrahamin helmaan, jossa saadaan apua ja lohdutusta. Mutta taivas ja helvetti, Raamattu puhuu näistä kristinuskolle keskeisistä konsepteista yllättävän vähän.

Ottaen huomioon, kuinka vähän Raamatussa puhutaan tuonpuoleisesta elämästä, näyttää siltä, että Raamatun fokus on tässä elämässä, kuinka elää Jumalaa miellyttävää, moraalista ja eettistä elämää jo nyt tässä ajassa. Sielun kuolemattomuus, oppi, jonka mukaan sielu jatkaa elämää tietoisessa tilassa kuoleman jälkeen, ei varsinaisesti löydy Raamatusta. Raamatun mukaan kaikki ihmiset kuoltuaan päätyvät Sheoliin, eli Tuonelaan. Mutta viimeisen pasuunan soidessa kaikki kuolleet nousevat eloon, toiset paratiisiin, toiset helvettiin. Tämä on varma Raamatun opetus. Raamattu ei opeta taivaasta, johon sielumme kuoleman jälkeen vilahtaa, vaan kuolleiden ylösnousemuksesta, siitä, että kuolleet nousevat eloon ja elävät ikuisesti Uudessa Jerusalemissa.

Joten tuonpuoleinen elämä, onko se asia, josta meidän tulisi olla huolissaan? Eikö Raamatun painopiste ole tässä elämässä, miten noudattaa Jumalan käskyjä ja elää pyhää elämää jo nyt tässä ajassa? Tuonpuoleinen elämä on mitä on, sen me näemme kuoltuamme. Mutta taivas ja helvetti, niistä Raamattu ei puhu sanaakaan. Noudattamalla Jumalan käskyjä saamme siunauksen jo nyt tässä ajassa. Joten jos Vanhan testamentin kirjoittajat eivät olleet huolissaan tuonpuoleisesta elämästä, miksi meidän pitäisi olla?

Teistinen evoluutio

https://www.flickr.com/photos/freevectorstock/14565770528/

Teistisen evoluution kannattajat, kuten ehkä tunnetuin maassamme Eero Junkkaala, uskovat joka sanan, mitä lukee hesarissa ja wikipediassa ja julistavat suureen ääneen, että evoluution on tieteellisesti todistettu kiistaton fakta ja että maapallo on 4.54 miljardia vuotta vanha. Mietitäänpä hieman tätä asiaa. Evoluutioteorian mukaan evoluution keskeisin mekanismi ovat sattumanvaraiset mutaatiot ja luonnonvalinta, jotka yhdessä ovat kaikkien tiedemiesten mukaan sokea ja ohjaamaton prosessi. Joten jos prosessi on ohjaamaton ja sokea, mitä Jumala teki, niin että voidaan sanoa Jumalan luoneen meidät? Heidän mukaansa me polveudumme apinoista sattumanvaraisten mutaatioiden ja luonnonvalinnan seurauksena. Joten mitä Jumala teki luodessaan ihmisen, istui ja katseli? Miten voidaan sanoa, että Jumala on luonut meidät, jos me olemme sokean prosessin, sattumanvaraisten mutaatioiden ja luonnonvalinnan tulosta?

Toinen ongelma teistiselle evoluutiolle on Raamattu. Genesis kertoo, että Jumala loi maailman kuudessa päivässä. Tekstissä sanotaan, että tuli aama ja tuli ilta, yksi päivä. On vaikea nähdä, miten tällainen teksti olisi vertauskuvallista ja runollista. Toinen ongelma on kymmenen käskyä, jossa meidän käsketään pyhittää viikon seitsemäs päivä, sillä Jumala itse lepäsi seitsemännen päivän. Jos luomisviikon päivät olivat todellisuudessa satoja miljoonia vuosia, miksi Jumala pyhitti 24h mittaisen seitsemännen päivän luomisen muistoksi?

Kolmas ongelma ovat Jeesuksen sanat, että jo alussa Jumala loi heidät mieheksi ja naiseksi. Miten tämä sopii yhteen evoluutioteorian ja miljardien vuosien kanssa? Jos kerran ihminen luotiin vasta noin 4 miljardin vuoden kuluttua maailman luomisesta, miten Jeesus voi sanoa, että jo alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi?

Nämä ja sitten se, että miksi Jumala olisi kiduttanut miljardeja lajeja miljoonien ja miljoonien vuosien ajan jalostaakseen heistä uusia lajeja? Miksi kaikki se kärsimys? Olivatko Aatami ja Eeva apinoita? Missä vaiheessa apinasta tuli ihminen ja lankesiko apina syntiin vai ihminen? Eikö kaikkivaltias Jumala voisi luoda koko luomakunnan kuudessa päivässä, jos haluaa?

Sitten on Genesiksen kuvaus maailmanlaajuisesta tulvasta. Siitä on paljonkin todisteita. Evoluutio edellyttää miljoonia ja miljardeja vuosia toimiakseen. Evolutionistit uskovat, että kaikki fossiilit ovat hautautuneet miljoonien vuosien kuluessa ja että kaikki geologiset kerrostumat ovat syntyneet miljoonien vuosien saatossa, samoin kaikki öljy ja kivihiili. Tulva selittää, miten kerrostumat ovat syntyneet yhdessä kataklysmisessä tapahtumassa, joka selittää Grand Canyonin ja öljyn, kivihiilen ja kaikki fossiilit. Evolutionistit hyökkäävät olkiukkoja vastaan, eivätkä ymmärrä kreationismia. Mutta teistinen evoluutio, miten se johdattaa ihmisiä evankeliumin ääreen? Jos Genesiksen kuvaus ei ole historiaa, vaan runollista tekstiä, miten sitten evankeliumeiden kuvaus Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta ja ylösnousemuksesta? Onko tämä kaltevan pinnan argumentti? Kieltäessään Genesiksen luomiskertomukseen avataan ovi sille, että myös muut kohdat Raamatusta ovat vain vertauskuvallista ja symbolista tekstiä, ilman mitään kosketusta todellisuuteen.

Eitan Bar, Messias ja rabbien opetukset

Eitan Bar teoksessaan Messias ja rabbien opetukset todistelee juutalaisten lähteiden pohjalta, että Jeesus on Messias, eikä ainoastaan Messias, vaan itse tosi Jumala. Hän kritisoi kovalla kädellä modernia rabbinistista juutalaisuutta, joka perustuu hänen mukaansa ihmiskäskyihin ja fariseusten perinnäissääntöihin, joka on uskonnollinen järjestelmä, jonka ainoa tarkoitus on ylläpitää rabbien arvovaltaa ja auktoriteettia. Kirja on viihdyttävää luettavaa, mutta siinä on muutamia ongelmia, joita käyn tässä läpi.

Kirjansa ensimmäisessä luvussa Bar kirjoittaa, että Danielin kirjan luvussa 7, Jesajan kirjan luvussa 9 ja Sakarjan kirjan luvussa 12 Messias kuvataan olevan Jumala ruumiillistuneena ihmiseksi. Hän sanoo, että samaa sanoo Zohar, joka on kirjoitettu satoja vuosia Jeesuksen jälkeen, kuvaillessaan Metatronia. Minua kiinnostaisi tietää, missä kohtaa näissä jakeissa kerrotaan Jumalasta, joka syntyy ihmiseksi, kärsii, kuolee ja nousee ylös kuolleista kolmantena päivänä? Bar ei täsmennä. Pidän lisäksi hyvin outona sitä, että todisteita pitää hakea juutalaisesta Zoharista, kabbalistisesta teoksesta, joka on kirjoitettu 1200-luvulla. Eikö todisteet Messiaasta pitäisi hakea juutalaisesta ajattelusta ajalta ennen Jeesusta?

Luvussa 3 Bar lainaa Sakarjan ennustusta Messiaasta Sak. 12:10 “Tässä Jumala puhuu. Jumala on se, joka vuodattaa Henkensä. Jumalaan Israelin kansa katsoo, ja Jumalan Israelin kansa on lävistänyt!” Bar ei ota huomioon juutalaisia käännöksiä, joiden mukaan kansa katsoo Jumalalaan lävistäessään Messiaan, näissä käännöksissä ei sanota, että he lävistävät Jumalan. Myöskään hän ei ota huomioon, miksi Johanneksen mukaan jae kuuluu “He luovat katseensa häneen, jonka he ovat lävistäneet”? Olen tästä jakeesta kirjoittanut kattavasti tässä.

Jakeesta Miika 5:2 Bar kirjoitaa “Tämä tarkoittaa, että Messias on aina ollut. Hän on ikuinen. Hän on Jumala.” Jeesus on toki koko luomakunnan esikoinen (Kol. 1:15), täten ensimmäinen luotu olento, täten häntä voidaan kutsua iankaikkiseksi, mutta ei aivan kirjaimellisesti. Missään kohtaa Raamattua ei sanota, että Messias on ollut olemassa ennen maailman luomista, eikä niin sanota tässäkään. Bar on hylännyt juutalaisuuden ja uskonut kaikki kirkon valheet ja kääntynyt kristityksi, mikä on todella surullista. Mikään ei vieroita juutalaisia enemmän pois Messiaasta kuin kristittyjen todistelut siitä, että hän on itse Jehova.

“Minä, minä olen Herra, eikä ole muuta pelastajaa, kuin minä.” (Jes. 43:11)

“Paitsi minua ei ole yhtään jumalaa; ei ole vanhurskasta ja auttavaa jumalaa muuta kuin minä.” (Jes. 45:21)

“Mutta minä olen Herra, sinun Jumalasi, hamasta Egyptin maasta lähtien; muuta Jumalaa sinä et tunne kuin minut, eikä ole muuta auttajaa kuin minä.” (Hoos. 13:4)

Bar kommentoi “Jumala siis yksin voi pelastaa. Jos pelastus on Messiaan tarkoitus, joko tässä on ristiriita tai sitten Messias todellakin on itse Jumala, Pelastaja.” Ei välttämättä. Jumala pelastaa, lähettämällä Poikansa. Jos luemme tarkkaan mitä tässä sanotaan, niin Jumala on ainoa pelastaja, mikä on hieman harhaanjohtavaa, jos todellisuudessa myös Jeesus on pelastaja. Barin ja muiden kristittyjen ratkaisu tähän ongelmaan on tietenkin, että koska Jumala on kolmiyhteinen ja Jeesus on itse Jumala, niin kaikki Vanhan testamentin kohdat, joissa puhutaan Jumalasta, voidaan tulkita tarkoittavan myös Messiasta.

Luvussa 15 Bar käsittelee joitakin rabbien vastaväitteitä Jeesukselle. Jeesuksen ristiriitaiset sukuluettelot nostetaan esiin. Bar kirjoittaa “Matteus esittää Jeesuksen isän syntyperän, kun taas Luukas esittää Jeesuksen äidin sukupuun – ne ovat kaksi eri sukupuuta eivätkä yksi.” Millä perusteella Bar väittää, että Luukas antaa Marian sukupuun, kun kerran Luukas puhuu Joosefista, jonka isä on Eeli ja sitten annetaan selvästi Joosefin sukupuu? Barin vastaus tähän ongelmaan ei tyydytä. Olen sukuluetteloista kirjoittanut enemmän ja tarjoan oman ratkaisuni tähän ristiriitaan tässä kirjoituksessa.

Luvussa 29 Bar vesittää sanomansa ja esittää, että Jeesus ja hänen opetuslapsensa osoittivat aina Israelin Jumalaan – Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaan – ja käskivät palvella yksin häntä. Nyt hän unohtaa kokonaan, että Jeesus on itse Jumala, jota tulee tietenkin palvoa, jos kerran hän on Jumala – täten kristityt palvovat Jehovan lisäksi Jeesusta, täten toista Jumalaa.

Kirjansa luvussa 30 Bar todistelee Zoharin pohjalta, että Jumala on kolmiyhteinen ja kiistää, että kristityt uskoisivat kolmeen Jumalaan. Hän siteeraa Shemaa 5. Moos. 6:4, jossa Jumalan nimi esiintyy kolme kertaa jakeessa, joka sanoo Jumalan olevan yksi, ja tämä hänen mielestään todistaa, että Jumala on kolme. Mutta hetkinen, eikö hän juuri aiemmin kiistänyt, että kristityt palvoisivat kolmea Jumalaa? Joten miten on, onko Jumala yksi, vai onko hän kolme?

Ensin Bar todistelee, että Jeesus kehotti aina palvomaan yhtä ja ainoaa Jumalaa Jehovaa, sitten hän esittää, että Jumala on kolmiyhteinen, ja että Jeesus on itse Jumala, eikä itse näe tässä mitään ristiriitaa.

Luvussa 41 Bar hyökkää Mooseksen lakia vastaan.

“Mooseksen lain käskyt olivat väliaikainen mittari, vahva kompromissi Jumalan ihanteellisen mittapuun ja paljon alemman moraalitason välillä… Siis nämä käskyt, nämä Mooseksen lait nimenomaan eivät olleet Jumalan ihanne, eivät hänen moraalin tasonsa, vaan ainoastaan ensimmäinen askel, jolla hän veti Israelin kansa ylös moraalisuosta, jossa se siinä ympäristössä eli.”

“Mooseksen laki ei voi muuttaa ihmissydäntä, eikä se koskaan ole ollut sen tarkoituskaan.”

Bar väittää, että Mooseksen laki oli väliaikainen. Raamatun selvä todistus on, että Mooseksen laki on ikuinen:

“Hänen kättensä teot ovat totiset ja oikeat; luotettavat ovat kaikki hänen asetuksensa. Ne pysyvät järkkymättä aina ja iankaikkisesti; ne ovat tehdyt totuudessa ja oikeudessa.” (Ps. 111:7,8)

“Jo aikoja minä olen tiennyt sinun todistuksistasi, että sinä olet ne perustanut iäti pysyviksi.” (Ps. 119:152)

“Minä en riko liittoani enkä muuta sitä, mikä on huuliltani lähtenyt.” (Ps.89:34)

“Sinun sanasi on kokonaan totuus, ja kaikki sinun vanhurskaat päätöksesi pysyvät ikuisesti.”
(Ps. 119:160)

“Mutta Herran päätökset pysyvät iäti, hänen ajatuksensa polvesta polveen.” (Ps. 33:11)

“Iankaikkisesti pysyy sinun sanasi, Herra, vahvana taivaissa.” (Ps. 119:89)

“Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti.” (Jes. 40:8)

Jeesus itse sanoo vuorisaarnassa:

“Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.” (Mt. 5:18)

Miten on mahdollista, että juutalainen Bar pitää Mooseksen lakia väliaikaisena? Hän on luopunut juutalaisuudesta ja on kääntynyt kristityksi ja uskoo kaikki kirkon valheet.

Bar väittää, että Mooseksen laki ei ollut Jumalan ihanne. Miksi ihmeessä Jumala olisi antanut väliaikaisen lain, kompromissin, joka ei ollut täydellinen? Eikö kaikkivaltias Jumala olisi voinut antaa täydellisen lain yhdellä kerralla? Juuri niin hän tekikin. Kuningas Daavid psalmissa 19 sanoo, että Jehovan Toora, eli Mooseksen laki, on täydellinen (Ps. 19:8). Raamattu siis todistaa, että Toora on täydellinen, täten Bar on pahasti väärässä.

Bar esittää, että Mooseksen laki ei voi muuttaa ihmissydäntä. Tässäkin hän on pahasti väärässä. Psalmissa 19 sanotaan:

“Herran laki on täydellinen; se virvoittaa sielun. Herran todistus on vahva, se tekee tyhmästä viisaan. Herran asetukset ovat oikeat, ne ilahuttavat sydämen.” (Ps. 19:7-8)

Tässä sanotaan, että Mooseksen laki voi tehdä tyhmästä viisaan, tässä sanotaan, että Mooseksen laki ilahuttaa sydämen. Mooseksen laki täten voi Raamatun mukaan muuttaa ihmistä, ja parempaan suuntaan. Koko psalmi 119, Raamatun pisin luku, on yhtä iloon puhkeamista ja ylistystä Mooseksen lain mahtavuudesta, kyvystä valaista silmät, puhdistaa sydän ja johdattaa vanhurskaaseen ja oikeaan, Jumalaa miellyttävään elämään. On todella surullista, että Bar käännyttyään kristityksi on luopunut juutalaisuudesta ja nyt hyökkää Tooraa, Jumalan pyhää lakia vastaan.

Kaiken kaikkiaan Bar toki pystyy näyttämään, että Jeesus olisi Messias, mutta valitettavasti hän pitää Jeesusta Jumalana ja Tooraa kumottuna, väliaikaisena lakina. Toki hän ansiokkaasti osoittaa, kuinka pimeää moderni kabbalistinen juutalaisuus on, mutta tässä tapauksessa hän on itse kääntynyt yhdestä hullutuksesta toiseen. Joten annan tälle kirjalle yhden pisteen viidestä.

Vaskikäärme

“Silloin Herra lähetti kansan sekaan myrkkykäärmeitä, jotka purivat kansaa, niin että paljon kansaa Israelista kuoli. Niin kansa tuli Mooseksen luo, ja he sanoivat: “Me teimme syntiä, kun puhuimme Herraa ja sinua vastaan. Rukoile Herraa, että hän poistaa käärmeet meidän kimpustamme.” Ja Mooses rukoili kansan puolesta. Silloin Herra sanoi Moosekselle: “Tee itsellesi käärme ja pane se tangon päähän, niin jokainen purtu, joka siihen katsoo, jää eloon”. Niin Mooses teki vaskikäärmeen ja pani sen tangon päähän; jos ketä käärmeet sitten purivat ja tämä katsoi vaskikäärmeeseen, niin hän jäi eloon.” (4. Moos. 21:6-9)

Israelin kansa kapinoi jälleen Jumalaa vastaan. Jumala lähetti heidän kimppuunsa myrkkykäärmeitä, alkukieli kertoo myrkkykäärmeistä, jotka aiheuttivat polttavaa tuskaa. Kun kansa katui ja halusi päästä eroon käärmeistä, Jumala käski Mooseksen tehdä vaskikäärmeen, nosta se tangon päähän ja jokainen, joka katsoi käärmeeseen, parani tästä tappavasta vitsauksesta. Kyse oli Jumalan armonvälineestä. Ihmisen ei tarvinnut tehdä muuta kuin katsoa tangon päässä kohotettuun käärmeeseen, niin hän parani. Ihmeellinen on Jumala. Kristityt sanovat, että vaskikäärme oli esikuva Kristuksesta. Jeesus itse sanoo:

“Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän” (Joh. 3:14)

Jeesus itse vertaa itseään vaskikäärmeeseen, joten voimme pitää vaskikäärmettä Jeesuksen esikuvana. Niin kuin Mooses kohotti vaskikäärmeen tikun nokkaan, niin Jeesus korotettiin paalussa. Käärmeenpuremista parannuttiin vain katsomalla vaskikäärmeeseen, samoin me parannumme vain katsomalla Jeesusta. Kyse on Jumalan lähettämästä armonvälineestä, Jumala yksin pelastaa, mutta käyttää pelastukseen välillä erikoisia keinoja. Toinen esimerkki on pääsiäislammas, jonka veri pelasti tuhoajalta, joka sekin on esikuva Jeesuksesta. Toki Jumala olisi voinut pelastaa kansansa suoraan ilman mitään symboleita tai merkkejä, mutta jostain syystä Jumala päätti käyttää tällaisia konkreettisia kuvia hänen armostaan. Mutta mitä tapahtui vaskikäärmeelle?

“Hän poisti uhrikukkulat, murskasi patsaat, hakkasi maahan asera-karsikon ja löi palasiksi vaskikäärmeen, jonka Mooses oli tehnyt; sillä niihin aikoihin asti israelilaiset olivat polttaneet uhreja sille; sitä kutsuttiin nimellä Nehustan.” (2. Kun. 18:4)

Juutalaiset siis antoivan vaskikäärmeelle nimen Nehustan ja palvoivat sitä jumalana. Onko vaara, että Jeesukselle on käynyt samoin? Kristityt tekivät Jeesuksesta Jumalan ja palvoivat häntä jumalana, aivan kuten vaskikäärmettä. Näin he palvovat luotua Luojan sijaan. Eikö vaskikäärmeen tapaus osoita, että meidän ei tule palvoa Jumalan meille antamia armonvälineitä, kuten Jeesusta, vaan yksin Jumalaa? Palvoivatko israelilaiset ja kumarsivat pääsiäislammasta, joka pelasti heidät tuhoajalta? Eivät tietenkään, vaan he palvoivat yksin Jumalaa, joka heidät pelasti. Samoin kun Jumala lähetti ainoan Poikansa, Jeesuksen, pelastamaan kansansa sen synneistä, kuolemaan ristillä meidän puolestamme, tuleeko meidän kumartaa ja palvoa Jeesusta, armonvälinettä, vai Jehovaa? Eikö vaskikäärmeen tapaus osoita selvästi, että Jumala pelasti meidät Jeesuksen kautta, mutta kaikki kunnia ja ylistys kuuluu yksin Jehovalle? Vaskikäärme ei pelastanut juutalaisia, vaan yksin Jumala. Missä kohtaa Jeesus käskee meidän rukoilla itseään, palvoa itseään ja ylistää itseään? Eikö Jeesus opeta meitä rukoilemaan yksin Isää ja antamaan kaiken kunnian yksin Isälle?

He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet

“Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista.” (Sak. 12:10 33/38)

“וְהִבִּ֥יטוּ אֵלַ֖י אֵ֣ת אֲשֶׁר־ דָּקָ֑רוּ”

“when they look on me, on him whom they have pierced, they shall mourn for him…” (ESV)

“and they shall look upon me whom they have pierced” (KJV)

“καὶ ἐκχεῶ ἐπὶ τὸν οἶκον Δαυὶδ καὶ ἐπὶ τοὺς κατοικοῦντας ῾Ιερουσαλὴμ πνεῦμα χάριτος καὶ οἰκτιρμοῦ, καὶ ἐπιβλέψονται πρός με ἀνθ᾿ ὧν κατωρχήσαντο καὶ κόψονται ἐπ᾿ αὐτὸν κοπετόν, ὡς ἐπ᾿ ἀγαπητῷ, καὶ ὀδυνηθήσονται ὀδύνην ὡς ἐπὶ τῷ πρωτοτόκῳ” (LXX)

“And I will pour out a spirit of grace and compassion on the house of Dauid and on the in-habitants of Ierousalem, and they shall look to me because they have danced triumphantly, and they shall mourn for him with a mourning as for aloved one, and they shall be pained with pain asfor a firstborn.” (NETS)

“They will look toward me because of those whom they have stabbed;” (Stone edition Tanakh)

“And they shall look unto Me because they have thrust him through” (JPS)

“He katsovat häneen, jonka he lävistivät” (Uuden maailman käännös)

“Ja vielä sanoo toinen kirjoitus: “He luovat katseensa häneen, jonka he ovat lävistäneet”.” (Joh. 19:37)

Tässä trinitaareille tärkeä jae, he katsovat Jumalaan, jonka he ovat lävistäneet. Toisin sanoen, he lävistivät Jumalan, täten Jeesus on Jumala. Näytin tätä jaetta heprean opettajalleni. Hän ihmetteli missä kohtaa sanotaan, että he lävistivät Jumalan. Hän esitti oikeaksi käännökseksi “He katsovat minuun lävitäessään hänet.” Kaikissa kristittyjen käännöksissä puhutaan Jumalasta, joka on lävistetty. Mutta katsokaa juutalaisten käännöksiä, JPS ja Stone edition, jotka sanovat, että he katsovat minuun, lävistäessään hänet. Pitäisikö antaa kristittyjen vai juutalaisten kääntää Vanhan testamentin juutalaiset tekstit?

Jos tässä puhutaan Jumalasta, joka on lävistetty, miten tekstiin ilmestyy heti seuraavassa virkkeessä yhtäkkiä “hän”? “Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista.” Jos Jumala lävistettiin, eikö tässä pitäisi lukea, että he valittavat minua?

Jehovan todistajien Uuden maailman käännös pyrkii selvästi harmonisoimaan tämän Vanhan testamentin jakeen Johanneksen mukaan. On varsin erikoista, että Johanneksen profeettatekstin lainauksessa puhutaan hänestä, jonka he ovat lävistäneet, ei minusta. Mistä tämä voisi johtua ja mistä se voisi kertoa? Ainakaan Johanneksen mukaan Jumalaa ei lävistetty. Juutalaisen Johanneksen tuntemassa Raamatussa ei puhuttu Jumalasta, joka on lävistetty. Mutta selvästi heprean teksteissä puhutaan Jumalasta, johon he katsovat, ja erikseen hänestä, joka lävistettiin.

Septuaginta menee aivan omia polkujaan, mutta huomionarvoista on, että siinkäkään ei puhuta Jumalasta, joka on lävistetty. Joten mikä on totuus, lävistivätkö he Jumalan, vai Jeesuksen? Katsoivatko he Jumalaan, vai häneen, joka lävistettiin? Raamatun tutkiminen on mielenkiintoista, kun ei tuijota yksin suomenkielisiä käännöksiämme, joissa kääntäjät ovat seuranneet kirkkoisien ja Lutherin näkemyksiä ja antaneet omien ennakkokäsitystensä värittää pyhää tekstiä. Ehkä viisainta on antaa juutalaisten kääntää ja tulkita heidän omat pyhät tekstinsä, ja antaa kristittyjen kääntää kaikki ne tekstit, jotka kristityt ovat kirjoittaneet.

Raamattu ei tunne kirkkoa

Kirkkosisät opettivat, että kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta. Kristityt kuuluvat kasteen kautta kirkkoon, kuka luterilaiseen, kuka katoliseen, kuka anglikaaniseen, kuka metodisti-, kuka babtisti-, kuka hellutaikirkkoon jne. Mutta fakta on, että Raamattu ei tunne termiä “kirkko”. Sana “kirkko”, esiintyy Raamatussa tasan nolla kertaa. Kirkko tulee kreikan sanasta Kyriake, Herralle kuuluva, eikä se esiinny Raamatussa kertaakaan. Vanhassa testamentissa Jumalan seurakuntaa kuvataan sanoilla Adat ja Qahal. Ne on Septuagintassa käännetty sanalla Ekklesia ja Uudessa testamentissa taas Herran seurakuntaa kutsutaan kreikaksi sanalla Ekklesia. Oikea käännös on seurakunta, kirkosta Raamattu ei puhu sanaakaan.

Kirkkoisät ja Luther opettivat, että kirkko on uusi Israel. Emme löydä profeetoista ainuttakaan mainintaa, että kirkko lopun aikoina olisi uusi Israel. Kuten sanoin, koko termiä ei esiinny Raamatussa. Jotta kirkon arvovalta säilyisi, kirkkoisät päättivät, että kirkko on uusi Israel. Näin jokainen Raamatun jae, jossa kerrotaan lopun aikoina Jumala siunaavan ja suojelevan Israelia, tulkittiin tarkoittavan kirkkoa. Mutta kun Raamattu ei puhu kirkosta sanaakaan! Antisemitismi ja korvausteologia valtasivat alkukirkon jo varhain. Nikean kirkolliskokouksessa vuonna 325 päätettiin, että Jeesus on itse Jumala ja että sunnuntai on pyhäpäivä sapatin sijaan. Näin he vahvistivat kokouksen koollekutsujan Konstantinuksen teesin, että meidän tulee pyhittää sunnuntai sapatin sijaan, jotta meillä ei olisi mitään yhteistä noiden kirottujen juutalaisten kanssa.

“Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita.” (Mt. 16:18 33/38)

“And I say also unto thee, That thou art Peter, and upon this rock I will build my church; and the gates of hell shall not prevail against it.” (Mt. 16:18 KJV)

Kirkkoraamatussa onneksemme kreikan Ekklesia on tässä käänetty seurakunnaksi, mutta Kuningas Jaakon käännöksessä puhutaa kirkosta, church. Mutta olkaamme tarkkoja, että kreikan Ekklesia ei tarkoita kirkkoa, vaan Jumalan seurakuntaa. Mikä oli seurakunta, joka oli rakennettu Pietarin kalliolle? Pietari oli juutalainen, joka noudatti Tooran käskyjä ja pyhitti sapatin. Kirkko, jossa sapatin sijaan pyhitettiin sunnuntai, jossa syötiin saastaista ja häpäistiin Tooran pyhä laki, ei koskaan tullut Jeesukselle mieleenkään. Koska antisemitismi ja korvausteologia valtasivat kirkon jo varhain, eivät kirkkoisät osanneet kertoa ajasta, jolloin sapatti olisi voimassa, ruokasäädökset ja Tooran käskyt velvoittaisivat kristittyjä, vaan he opettivat, että uudessa liitossa Tooran käskyillä enää ei ollut mitään virkaa, jotta meillä ei olisi mitään yhteistä noiden kirottujen juutalaisten kanssa.

“Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.” (Kol. 1:18 33/38)

“että, jos viivyn, tietäisit, miten tulee olla Jumalan huoneessa, joka on elävän Jumalan seurakunta, totuuden pylväs ja perustus.” (1. Tim. 3:15)

“Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.” (1. Kor. 1:2)

Tässä sanotaan, että Kristus on seurakunna pää, ei sanaakaan kirkosta. Jumalan seurakuntaa kutsutaan totuuden pylvääksi ja perustukseksi. Seurakunta on Jumalan pyhittämä Kristuksen seurakunta. Mitä on kirkko? Raamattu ei puhu sanaakaan kirkosta.

Jumalan seurakunta Uudessa testamentissa, Ekklesia, tarkoittaa Jumalan seurakuntaa, Jumalan pyhää Israelia. Messiaan armosta meidät pakanat on oksastettu Israeliin (Room. 11) ja liitetty pyhään perheeseen (Ef. 2). Täten me pakanat voimme kuulua pyhään Ekklesiaan, Israeliin, Jumalan seurakuntaan. Me emme kuulu kirkkoon, emmekä mihinkään pakanaseurakuntaan, vaan Jumalan Israeliin. Tämä on varma Raamatun sana. Me pakanat täten, olemme Israel, me emme ole kirkko, joka korvasi ja syrjäytti Israelin.