Astuessani sisään Äänekosken Painotalon saliin, pimeys yllätti minut. Nuortentapahtumassa on luonnollisesti coolia että lavan valotykitykset tulevat paremmin esiin. Ja onhan hämärässä tunnelmaa. Porukkaa oli kiitettävästi. Jyväskylästä oli saapunut moni tuttu naama. Pääosin väki tuntui koostuneen rippikoululaisista, jotka kiivaina odottivat merkintöjään.
Turvakytkimen aloittaessa Mikko Vaismaa kerrassaan huvittavan juonnon jälkeen- kauniin musisointinsa, yllätyin. “Eikö nämä teinit osaa käyttäytyä?”, ihmettelin mielessäni. Vaivaannuin kun sieltä täältä kuului puheensorinaa. Olen tottunut siihen, että kun joku esiintyy, häntä kunnioitetaan ja kuunnellaan. Ja tuota musiikkia kuunteli kaikki varmasti enemmän kuin mielellään.
Parin popahtavan biisin jälkeen Turvakytkin latoi tuhdimpaa tavaraa eetteriin ja silloin pari rippikoululaispojua hiljenivät, tai ainakin heidän äänensä peittyi.
Yleisö oli yllättävän laimeanlainen eikä taputukset olleet äänekkäimmästä päästä. Mutta Juha Heinonen piti uskottavan puheen eläytyen teinin tunnelmiin, joka pohtii mitä ihmeen ideaa on uskoa Jeesukseen.
Räppäri Jage veti oivan setin kolmen hengen miehityksellä. Naamani vääntyi väkisin hymyyn kun näin näiden herrojen elekielen. Kyllä he osasivatkin vetkuttaa ja huojua. Upean näköistä! Elävää! Ilontäyteistä!
Osallistuin monen muun lailla kamerakännykän arvontaan. Ei tullut voittoa. Mutta kerrassaan upea pääpalkinto oli! Olisin hyvin voinut voittaa. Oli todella reilua järjestäjien puolelta, että kun kaikki arvontalahjat eivät osuneet arvan ostajille, ne ladottiin kasseihin ja arvottiin uudelleen. Lahjakassi sisälsi taatusti upean määrän kivaa tilpehööriä kahvipaketista lähtien.
Tunnelma tapahtumassa oli hyvä. Mitä muutakaan se voisi olla, aloitimmehan me sen yhteisrukouksella. Hommat pelasivat hyvin, kukaan ei käyttäytynyt järjettömästi ja järkkärit tönöttivät suurimman osan ajasta tekemättöminä. Sää oli ulkona viileä mutta aivan hyvä ulkona piipahtamiseen. Luonnollisesti joku toinenkin seurustelutila olisi ollut hauska mutta tapahtuman lyhyyden huomioon ottaen sali oli ihan hyvä.
Volyymitkaan eivät olleet aivan kamalan korkeat, vaikkakin monet tunsivat tarpeekseen asettaa tulpat korviinsa. Ja tämä tehtiin viimeistään illan viimeisen esiintyjän, HB:n käynnistäessä keikkansa. HB soitti mahtavasti, hyvänkuuloisesti. Ei lainkaan haparoivasti. Rummut olivat upeat, samoin Johannan ilmeikäs laulu. Poikain uskottava todistus ja mukaansatempaava esiintymistyyli saivat jopa kärsimättömät riparilaiset rauhoittumaan. Tunnelma oli korkealla. Pianon takana showta vetävä Antti oli keikan punainen lanka. Kerrassaan varma heppu.
Sanankylvöä oli. Taatusti sellainenkin, joka ei ennen kristillisessä tapahtumassa ole ollut, sai ymmärrystä siitä, mistä kristinuskossa on kyse. Itse olin tuttuni kanssa tapahtumassa, ja tajusin Heinosten ja kumppaneiden puheiden olevan aika rajuja. “Jos et ota Jeesusta elämääsi, joudut helvettiin.” Mutta niinhän se on. Mitä sitä kaunistelemaan.
Ehkä tapahtumaan olisi voinut mahduttaa yhteistä ylistystä, rukousta tai jotain. Jos yleisö olisi päässyt itsekin jakamaan, puhumaan ja kokemaan, olisi Jumala ehkä tuntunut läheisemmältä monelle. Toisaalta eihän konserttiin voi kaikkea ämpätä.
0 Vastausta “CUCTC – Can’t U C The Crucifix 2005”