Tämän herran voit bongata soul- ja jazzvaikutteilla poppiansa maustavan Shank’s Maren rumpujen takaa.
1. Kuka olet ja mistä tulet?
Miika Myyryläinen, Kouvolasta.
2. Milloin aloitit rumpujen soiton ja miksi juuri rummut?
Ensikosketuksen rumpuihin sain noin viisi vuotta sitten, ja soittelin niitä aina silloin tällöin kun pystyin. Varsinaisesti aloitin soiton ehkä pari vuotta sitten, kun sain omat rummut. Olin soitellut rumpuja jo jonkin aikaa sitäkin ennemmin seurakunnan tilaisuuksissa ja rummut tuntuivat omimmalta soittimelta. Rummut ja erilaiset rytmit ovat aina kiehtoneet jotenkin pienestä saakka. Pienenä poikana kolisuttelin kattiloita kynillä.
3. Miksi Gospel?
Haluan antaa musiikinlahjani Jumalan käyttöön.
4. Viisi tärkeintä elämässäsi?
Usko, lähimmäiset, ystävät, terveys ja harrastukset.
5. Mikä uskossa se IN juttu?
Montakin IN juttua mutta ainakin se, että tietää vastaukset “perimmäisiin” kysymyksiin, tai on ainakin edellytykset löytää ne.
6. Kerro jotain itsestäsi?
Olen rauhallinen ja leppoisa. Tykkään kovasti musiikista. Vapaa-aikani käytän pelailemalla bändikavereiden kanssa Call of Dutya sekä harrastamalla joskus jotain liikuntaa. Käyn lukion viimeistä vuotta ja sen jälkeen olisi tarkoitus lähteä johonkin opiskelemaan.
7. Mitä haluat sanoa niille jotka tämän haastattelun lukevat?
Tulkaa keikalle!
8. Ja vielä terkut?
Kaikille tutuille.
0 Vastausta “Miika Myyryläinen”